vierailija
Tarvitaanko tulkkia?
Ylen toimittaja Anna K. pätevä ulkomaan kirjeenvaihtaja.
Tässä aapeen tasoisille palstalaisille mieluista luettavaa. Frankfurtissa olen joskus vieraillut.Uutisia vielä avaamatta totean, että kyllä täällä Suomessakin sattuu ja tapahtuu.
Tänä kesänä räjähti Töölön rakennustyömaalla, ja isot kiven kohkareet lensivät kauas kaduille, ja rikkoivat autoja. Onneksi kukaan ei loukkaantunut fyysisesti.
Yritä seuraavan kerran linkittää joku hyvän mielen uutinen.
Avasin viestisi kauniin muiston takia. Kauan sitten minua pyydettiin mukaan Kölniin. Googletan silloin tällöin tietoa kaupungista, mutta matka on aina jäänyt tekemättä. Terveiset kölniläisille, jos siellä asutte tai liikutte.
Kaupoissa en ole enää havainnut Kölnin vesi pulloja.
Pidän saksan kielestä ja seuraan verkkaisesti maan asioita.
Ylen toimittaja Anna Karismo pätevä ulkomaan kirjeenvaihtaja.
Hän ottaa asioista perusteellisesti selvää, ja liikkuu mielenkiintoisissa Saksan maisemissa.
ikuselle neuvojalle hyvä ilmanen vinkkiUutisia vielä avaamatta totean, että kyllä täällä Suomessakin sattuu ja tapahtuu.
Tänä kesänä räjähti Töölön rakennustyömaalla, ja isot kiven kohkareet lensivät kauas kaduille, ja rikkoivat autoja. Onneksi kukaan ei loukkaantunut fyysisesti.
Yritä seuraavan kerran linkittää joku hyvän mielen uutinen.
Avasin viestisi kauniin muiston takia. Kauan sitten minua pyydettiin mukaan Kölniin. Googletan silloin tällöin tietoa kaupungista, mutta matka on aina jäänyt tekemättä. Terveiset kölniläisille, jos siellä asutte tai liikutte.
Kaupoissa en ole enää havainnut Kölnin vesi pulloja.
Pidän saksan kielestä ja seuraan verkkaisesti maan asioita.
Ylen toimittaja Anna K. pätevä ulkomaan kirjeenvaihtaja.
Hän ottaa asioista perusteellisesti selvää, ja liikkuu mielenkiintoisissa Saksan maisemissa.
Ei se malta.ikuselle neuvojalle hyvä ilmanen vinkki
älä klikkaa auki kun tiedät jo otsikosta että jotain ikävää on tapahtunut
olkoonkin kölnistä
rakennustyömaan vahinkoa ei pidä verrata mätüjen tahallisiin tekoihin
Tätä palstaa seuraamalla tiedän kannattaako avata luotettavat uutissivustot.Ei se malta.
Lepa tarvii orjallisesti täältä huumeita että saa voimia riehumiseensaEi se malta.
Linkki?mä viihdyn Saksassa vaikka välillä vähän posahtelee. asun täällä jopa.
Linkki mihin?Linkki?
mä viihdyn Saksassa vaikka välillä vähän posahtelee. asun täällä jopa.
Miks?
Tarvitaanko tulkkia?
Murjaanit ei osaa muita kieliäMiks?
Mitä tapahtui?Murjaanit ei osaa muita kieliä
Ei tuo perinteiseltä sakemannilta näytä.Tuossa on kuva epäillystä tekijästä jota etsitään vielä. Sen kielitaidosta ei saa selvää kuvan perusteella, ei tiedä osaako saksaa vai tarvitseeko tulkin oikeudessa.
Joku siis räjäytti kaupan Kölnissä ja tekijää etsitään.
Explosion in Köln - Fahndungsfoto des Tatverdächtigen veröffentlicht
Nach einer Explosion an einem Geschäftshaus in der Kölner Innenstadt hat die Polizei jetzt ein Fahndungsfoto herausgegeben.www1.wdr.de
Ei niin. Voi olla vaikk ma mu tai puoli ma mu.Ei tuo perinteiseltä sakemannilta näytä.
Murjaani tarkoittaa mustaihoista afrikkalaista henkilöä. Kölnin räjäyttäjä ei ole murjaani.Murjaanit ei osaa muita kieliä
Asutko Kölnissä vai miksi panikoit räjäytysten kanssa?Tänään aamuyöstä Kölnissä räjähti taas, tällä kertaa vaatekauppa ihan lähellä edellistä räjähdyspaikkaa. Olikohan sama tekijä kuin maanantaina? Sarjaräjäyttelijä? Toivottavasti tulee kuvia ja videonpätkää.
Onko siellä kaikki rannat/ laaksot betonoitu? Tai asfaltoitu?mä viihdyn Saksassa vaikka välillä vähän posahtelee. asun täällä jopa.
Ei tietenkään.Onko siellä kaikki rannat/ laaksot betonoitu? Tai asfaltoitu?