M
"miu"
Vieras
Säälittää poika ( 6 v.) kun joutuu isältään huomiota kerjäämään
Isänsä ei ole oikein missään vaiheessa lasta huomioinut, ei ota mukaan minnekään, eivät tee yhdessä mitään jne. Toivottu lapsi ja mies oli ylpeä pojan saadessaan. Vauva-aikana vietti hyvin vähän aikaa pojan kanssa ja ajattelin naivisti asian muuttuvan kun poika kasvaa ja voi ottaa mukaan esim. autoremppaan. Vaan kun ei voi ottaa!!! Kuulemma vaan sotkee eikä osaa mitään!!! Mitähän helvettiä pitäisi osata?! Eikö voi vain ottaa mukaan tekemään?
Syksyllä ilmoitin pojan luistelukouluun ja ajattelin tämän olevan isän ja pojan kahdenkeskeistä aikaa. Tunti/vko, vaan eihän sinne voinut pojan kanssa kahdestaan lähteä, menemättä jäi jos en lähtenyt mukaan.
Nyt olenkin alkanut miettiä, että olisiko parempi erota, että poika saisi isänsä huomion edes joka toinen viikonloppu, lomilla, miten nyt sovittaisiinkaan. Puhunut asiasta olen, ei mitään vaikutusta