"Itse lääkärinä ei tulisi mieleenkään viikkoa vähempää kirjoittaa tästä sairaslomaa - joillekin on apua siitä, kun menee töihin eikä tarvitse koko ajan vatvoa tätä asiaa, mutta se riippuu ihan työstä ja ihmisestä. Minulta sen pienen alkiovauvan myötä kuoli kuitenkin niin paljon toivoa ja rakkautta ja myös uskoa, että en mitenkään olisi pystynyt kohtaamaan töissä ihmisiä niinkuin ammattilaisen pitäisi."
Kuunkantaja, juuri näin minäkin asian ajattelen! Hyvin osuvasti kirjoitettu! Täytyy todellakin muistaa se, että km:n kohtaaminen on yksilöllistä, henkilöstä ja työn luonteesta riippuvaa. Omalla kohdallani vaikeutena oli se, etten olisi kyennyt km:n jälkeen olemaan työssäni henkisesti läsnä, tarkka, kykenevä tekemään johtopäätöksiä...
Enkä olisi pystynyt nimenomaan tuohon ihmisten kohtaamiseen tyynenä ja ystävällisenä. Eli en ollut työkykyinen millään mittarilla mitattuna, vaan itkuinen, sekava, romuna... Pahimmassa tapauksessa olisin mokaillut. Uskon, että lääkäri, joka sen viikon sairasloman kirjoitti, ymmärsi tämän. Oli hyvin empaattinen, ikäiseni nuorehko nainen. Tuli myös mieleen, että saattoi olla joko itsellä tai jollain läheisellä kokemuksia asiasta.
Mutta on minullakin ystävä, jolla on ollut kaksi km:aa ja niiden jälkeen on heti mennyt töihin. Ei hän sillä mitenkään ylpeile. Myöntää, että vaikeaa on ollut olla ihmisten edessä niinä päivinä....
:ashamed: