"Sairas lapsi"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ap.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
olla sekä asperger- että adhd-tyyppisiä oireita, ei kuitenkaan diagnoosiin asti.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä että heidän lapsensa ei tarvitsisi ylimääräistä tukea tai että arki olisi helpompaa, kuin lapsella jolla on selkeä diagnoosi.

Joillakin saattaa olla esim. epätyypillisin oirein asperger.
 
  • Tykkää
Reactions: Birgitte
Että mua ärsyttää ihmiset, jotka itse trkevät diagnooseja lapselleen. Joo, maailmassa on suurempiakin murheita, mutta silti.
Kaikista parhaimpia on nämä, joiden lapsella on adhd. Lääkäri todin ei ole sitä todennut, vaan mamma ihan itse; Kullervo kun on niin vilkas!
Ja oikeasti on kyseessä vain kurin puute/ lapsen luonne. Vaativia ja temperamenttisia lapsia kun on. Mammakin voi perustella väsymystään, kun on niin sairas lapsi!
Tai toinen tapa on paisutella jotain pienempää ongelmaa, ummetusta tai nuhakuumetta. Lapsen ummetus ei maailmaa kaada, apuna voi käyttää kuituja ja laksatiiveja. Jokaiseen nuhakuumeeseen ei tarvita lääkäriä.

Itselläni on oikeasti sairas lapsi, lähinnä siksi ehkä ärsyttää. Onko se jotenkin hienoa sitten, kun on erityistä hoitoa vaativa lapsi? Itse ihan rehellisesti voin sanoa, että ottaisin terveen lapsen milloin vain. Enkä keksisi hänelle sairauksia.
Taidan vielä olla hieman katkera, kun ei lapsemme ollutkaan terve..



Joo no entäs tämä sitte... ite olin lapsen ollessa 5vuotias sitä mieltä että hänellä on adhd... ja vähän alle 7v hän saikin tämän diagnoosin. olin siis oikeassa! Tuleeko mieleen sellanen asia että sitä diagnoosia ei saa sormia näpäyttämällä,mutta se ei tarkoita etteikö lapsella olisi kyseistä oireyhtymää! ennenku syyllistät ihmisiä kannattaa ajatella järjellä. Mutta sulla ei taida olla kokoemusta erityislapsista joten mistä sä voisitkaan tietää :)

Kyse ei ole keksimisestä.. kato kun em. adhd:lla löytyy icd-10 luokitus, se on ihan oikea olemassa oleva oireyhtymä. eikä tälläinen lapsi ole täysin terve.

Mikä se oikeesti sairas lapsi on? kerro nyt.

mä oon vahtinut viimeset 8v aamusta iltaan lastani, etenkin ekat vuodet ja sit siitä lähtien ku pikkuveli lähti liikkeelle. edelleenkin lasta on vahdittava, jos hän ulkoilisi yksin juoksisi luultavasti auton alle.

Turha väheksyä! minä pääsisin helpommalla jos lapseni olisi pyörätuolissa kuin nytte.
 
[QUOTE="hanna";27710833]Mä oon ihmetellyt jo pitempään sitä kun täälläkin äidit kyselee että voiko mul lapsella olla adhd tai asperger, ja sitten luetellaan oireita. Mun ymmärryksen mukaan adhd ja asperger eivät edes aiheuta samanlaisia oireita, nehän on ihan eri ääripäistä sairauksina muutenkin. Asperger on sisäänpäinkääntyvä hiljainen vetäytyvä tyyppi, ja adhd ryntäilee päättömästi eikä keskity mihinkään. Syy täytyy löytyä siitä että nää kaksi diagnoosia on nyt "muodissa" ja kielenpäällä, niin niitä sitten kuuluu epäillä vaikka oireet ei ois oikeen kumpaakaan.

Mun pikkuveljellä on asperger, ja mun miehen veljenpojalla taas adhd. En mä ajattelis heidän käyttäytymistään edes samana päivänä, niin erilaisia ovat. Miehen veljenpoika on oikea malliesimerkki adhd:sta, ja siitä ei kyllä jää mitään mietittävää onko pojalla se vai ei. Silti vanhempansa eivät ainakaan vielä ole edes vaatineet pojalle mitään diagnoosia, vaan ovat vaan panostaneet pojan kasvattamiseen hurjasti enemmän kuin esim. pikkuveljensä tarvitsee huomiota. Mun pikkuveljestä taas kesti aika pitkään saada se diagnoosi, koska hän ei suostu puhumaan ulkopuolisille MITÄÄN. Hän on nyt 17-vuotias, ja vasta muutaman vuoden hällä on ollut toi diagnoosi.

Mun miehellä on myös adhd, ja meillä on nyt reilu 2v poika. Hän on villi, touhukss, kova puhumaan ja huono kuuntelemaan. En silti ole kertaakaan miettinyt onkohan hällä adhd, vaikka tokihan se voi periytyä. Olen mieluummin sitä mieltä että poika on vilkas luonteeltaan, ja olemmekin pyrkineet panostamaan johdonmukaisuuteen ja syy-seuraus-suhteisiin pojan kasvattamisessa. Toki välillä mullakin nousee savu korvista tuon lapsen kanssa, mutta en silti ainakaan tässä vaiheessa edes harkitsis jatkossakaan vieväni poikaani mihinkään tutkimukseen.

Itse sain aikoinaan perusteettoman diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka lopulta paljastuikin kilpirauhasen liikatoiminnaksi. Mä muistan kuinka surulliseksi mä tulin tosta diagnoosista, tuntui että se on leima otsassa joka pilaa mun loppuelämän. Pelkäsin ettei kukaan enää ota mua töihin tuoll sairaudenkuvalla, ja että koko elämäni heittää muutenkin häränpyllyä. Kovan aivopesun (päälääkärin taholta) aloin itsekin lopulta uskoa että mulla on masennus- ja maniakausia, ollut jo pidemmän aikaa lähihistoriaa tarkastellessa. Aloin siis lopulta itse toteuttamaan taudinkuvaa alitajuisesti, ja surin sairastumistani. Mä luulen että monet vanhemmat eivät edes mieti tätä puolta, vaan leimaamisesta huolimatta havittelevat lapsilleen diagnooseja. Ootteko tulleet ajatelleeksi että lapsen koulutkin saattaa mennä perseelleen siksi että oppii vetoamaan "sairauteensa" aina kun joku ei huvita? Mun miehellä ainakin on tuota tapaa, monesti hän vetoaa tietyissä asioissa adhd:seensa, eikä edes yritä itse ensin. :([/QUOTE]

siis et harkitse lapsesi vientiä tutkimuksiin missään vaiheessa? miksi? jos lapsella todetaan adhd ennen kouluikää on suurempi todennäköisyys saada lapsen tarvitsema tuki! Ilman diagnoosia, ei välttämättä riittävää tukea tule, plus että jos hänellä on oikeesti adhd, ja ongelmat johtuu siitä.. niin siinähän otatte sitte huonon vanhemman leiman kun ette ole osanneet kasvattaa(niihä tää nykymaailma ajattelee kaikki ongelmat johtuu kasvatuksesta,vaikka oikeesti asia ei näin olisikaan) toki 2vuotias saattaa olla vilkas muutenkin. Mutta jos sama meno jatkuu 5-6ikävuoteen asti ni kyllä sit pitäs hälytyskellojen jo soida

Mutta kyllä jälkikäteen ajateltuna 2vuotiaalla adhd lapsella näkyy kyllä ongelmat, kun vertaa terveisiin samanikäisiin.
 
siis et harkitse lapsesi vientiä tutkimuksiin missään vaiheessa? miksi? jos lapsella todetaan adhd ennen kouluikää on suurempi todennäköisyys saada lapsen tarvitsema tuki! Ilman diagnoosia, ei välttämättä riittävää tukea tule, plus että jos hänellä on oikeesti adhd, ja ongelmat johtuu siitä.. niin siinähän otatte sitte huonon vanhemman leiman kun ette ole osanneet kasvattaa(niihä tää nykymaailma ajattelee kaikki ongelmat johtuu kasvatuksesta,vaikka oikeesti asia ei näin olisikaan) toki 2vuotias saattaa olla vilkas muutenkin. Mutta jos sama meno jatkuu 5-6ikävuoteen asti ni kyllä sit pitäs hälytyskellojen jo soida

Mutta kyllä jälkikäteen ajateltuna 2vuotiaalla adhd lapsella näkyy kyllä ongelmat, kun vertaa terveisiin samanikäisiin.

Tottakai veisin poikani tutkimuksiin jos hän vaikuttaisi adhd:lta, vaan kun se mitä yritin sanoa, oli että en ainakaan tällä hetkellä epäile pojallani olevan sitä, en vaikka hänellä olisi siihen perinnöllinen mahdollisuus isänsä takia. En siis halua tavallaan kytätä koko ajan lasta sillä silmällä että etsimällä etsisin adhd:n oireita, tai että koittaisin perustella sillä pojan hölmöilyjä. Mielestäni hän on tällä hetkellä ihan normaali, mutta vilkas 2v, ja jokaiseen hankaluuteen hänen kanssaan olen tähän mennessä löytänyt syyn ihan päivän kulusta tai omasta käytöksestäni. Esim. jos mulla on pinna kireällä ja pidän alitajuisesti tiukempaa jöötä pojalle, hänkin ryhtyy hankalaksi ja kiukuttelee. Samoin jos vaikka päiväunet jäävät välistä, poika on illalla muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa ihan mahdoton. Toisinaan myös ruokavaliolla on vaikutusta, kaikki varmaan tietää kuinka lapset hilluu sokerihumalassaan vaikka synttärijuhlien jälkeen tms. Toki osa tän hetkisestä törttöilystä menee myös sen piikkiin että hänellä on uhmaikä, mutta kyllä kaikki päivän tapahtumat heijastuvat lapsistakin erilaisena käyttäytymisenä.
 
Ongelmia on monen tasoisia. Jokainen kokee omansa taakaksi. Minulla on lapsella rasitusastma ja toisella allergioita. Arkeen vaikuttaa lähinnä se että allergista ei voi lykätä kelle tahansa hoitoon (joka ei osaa vältellä kaikkea mistä oireilee), emme käy pikaruoka paikoissa kun harvassa on mitään syötävää allergiselle. Toinen on kun kaverit pyytää laskettelureissuille jne. Ei rasitusastmaa sairastava vietä päivää rinteessä, ehkä tunnin.. Sitten me ollaan se rasittava perhe pulkkamäessä jotka istuksii ja hengittelee ventolinea ja lukee pakkausselosteita makkaranpaistopaikalla.. Joskus tulee valitettua ja harmiteteltua (esim.kun astmaatikko ei saa suoritettua uimamerkkiä ja itkee sitä viikkotolkulla tai ei saa osallistua patikkaretkelle tai kun allerginen menee synttäreille ja saa vain mehua kun kaikessa muussa on aineita joita ei voi syödä). Sitten ne asiat muuttuu taas oikeaan perspektiiviin kun tapaa syöpäsairaan tai vaikeasti vammautuneen tai halvaantuneen, sydänsairaan lapsen jota on leikattu jo viidesti ja asuu sairaalassa puolet vuodesta. Mutta jokainen saa purkaa omaa taakkaa, oli se iso tai pieni tai jotain siltä väliltä. Ja saahan sekin vanhempi väsyä jolla on yksi terve lapsi..
 
Tuo "meidän kahvi on kuumempaa kuin teidän kahvi" on just tyypillistä suomalaisuutta. Jos itsekin on vaikka flunssassa niin työkaverit alkaa pohtia, että "mullakin on vähän kurkku kipee" ja toinen alkaa yskiä tekoyskää ja sitt aletaan muistella, kun vuonna nakki oli "niin kamala flunssa, että meinas henki lähteä". Voi ziisus, että ärsyttää tommonen.
 

Yhteistyössä