Vajaa yhdeksän illalla oveen koputettiin ja poliisit toivat suruviestin että isäni on kuollut :'(
En muista keskustelusta kuin sanan sieltä sanan täältä.
Sain jotenkuten soitettua tiedon siskolleni ja äidilleni.
Ilta jatkui sitten aamuyön tunteihin asti itkien kunnes silmät antoivat unelle periksi.
Parin tunnin unien jälkeen tuntui ettei tämä ole totta vaan ainoastaan pahaa unta kunnes puhelin soi ja asiaa hoitava tutkija soitti ja palautti todellisuuteen.Kyllä isä on kuollut.
Kertoi pitkät litaniat asioita ja kuinka tästä edetään.Tästäkään en muista puoliakaan.
Eilinen meni kuin sumussa.Ihan kuin ei olisi ollutkaan.
Tänään aamulla oli pakko tarttua toimeen ja alkaa hoitaa isän kuolemasta johtuva asioiden hoitaminen.
Soittoja sinne ja tänne.Puhuin puhelimessa n. 4 tuntia ja vielä jäi osa asioista hoitamatta kun oli pakko lähteä käyttämään esikoista neuvolassa.
Väsyttää,ruoka ei maistu,on niin epätodellinen olo.
Eihän se ihminen joka jouluna oli täällä,ja jonka kanssa viime viikolla puhuin puhelimessa,voi olla yhtäkkiä vaan kuollut.
Suru tulee aaltoina.
Pienet arkiset asiat muistuttaa siitä mikä on totta ja saa kyyneleet virtaamaan.
Huomenna urakka jatkuu kun hoidan loput asiat,hautaustoimistokäyntiä lukuunottamatta,alta pois.
Pelkään että kun sisäistän asian täysin,ei voimani enää riitäkään niitä hoitamaan.
Onneksi on lapset joiden takia arkea on pyöritettävä ja pysyttävä raiteilla.
En muista keskustelusta kuin sanan sieltä sanan täältä.
Sain jotenkuten soitettua tiedon siskolleni ja äidilleni.
Ilta jatkui sitten aamuyön tunteihin asti itkien kunnes silmät antoivat unelle periksi.
Parin tunnin unien jälkeen tuntui ettei tämä ole totta vaan ainoastaan pahaa unta kunnes puhelin soi ja asiaa hoitava tutkija soitti ja palautti todellisuuteen.Kyllä isä on kuollut.
Kertoi pitkät litaniat asioita ja kuinka tästä edetään.Tästäkään en muista puoliakaan.
Eilinen meni kuin sumussa.Ihan kuin ei olisi ollutkaan.
Tänään aamulla oli pakko tarttua toimeen ja alkaa hoitaa isän kuolemasta johtuva asioiden hoitaminen.
Soittoja sinne ja tänne.Puhuin puhelimessa n. 4 tuntia ja vielä jäi osa asioista hoitamatta kun oli pakko lähteä käyttämään esikoista neuvolassa.
Väsyttää,ruoka ei maistu,on niin epätodellinen olo.
Eihän se ihminen joka jouluna oli täällä,ja jonka kanssa viime viikolla puhuin puhelimessa,voi olla yhtäkkiä vaan kuollut.
Suru tulee aaltoina.
Pienet arkiset asiat muistuttaa siitä mikä on totta ja saa kyyneleet virtaamaan.
Huomenna urakka jatkuu kun hoidan loput asiat,hautaustoimistokäyntiä lukuunottamatta,alta pois.
Pelkään että kun sisäistän asian täysin,ei voimani enää riitäkään niitä hoitamaan.
Onneksi on lapset joiden takia arkea on pyöritettävä ja pysyttävä raiteilla.
