G
gilda
Vieras
Isoäitini (isän puolelta) kuoli 10 vuotta ennen syntymääni. Eiliseen asti luulin, että isoäiti kuoli syöpään, mutta eilen äitini kertoikin, että isoäiti teki itsemurhan, oli ampunut itsensä (niin karulta kuin se kuulostaakin) ja hänet oli löytänyt isäni ja isän veli. Oli ollut aika kova paikka koko isän puolen suvulle ja siksi asiaa oli pitänyt peitellä. Tuosta aikaa siis 45 vuotta. Olen tosiaan tähän asti luullut, että isoäiti kuoli aivokasvaimeen/syöpään, mutta ei se pidäkään paikkaansa. Kaikissa kyselyissä, joissa on kysytty mm. suvussa esiintyvästä syövästä ja muista taustoista, olen "valehdellut" suvussani esiintyneen syöpää. Ihmettelen, miksi kaikille suvun lapsille on valehdeltu. En saisi edelleenkään kertoa muille isoäidin todellista kuolinsyytä. Enkä edes tiedä miksi ei saa puhua asiasta, ei äitini osannut kertoa (ei olisi saanut kertoa, mutta halusi koska oli kuulemma aika tietää vaikka isän suku ei näin ajattelekaan.) Pisti vähän ajattelemaan tuo "uutispommi". 