M
mie
Vieras
Ostin joku aika sitten asunnon, johon en ole vielä kuitenkaan ehtinyt muuttaa. Asunnossa ei ole siis asunut ketään muutamaan kuukauteen. Olen käynyt asunnolla silloin tällöin pieniä remonttipuuhia tekemässä, mutta en ole tehnyt vielä osoitteenmuutosta, koska en vielä asu siellä.
Tänään asunnolla käydessäni havaitsin että paikallinen sähköyhtiö oli muistanut minua kirjeellä, tarkemmin sanottuna muistutuslaskulla, joka on tullut joulun aikaan niin, että laskun eräpäivä on nyt jo mennyt ja se on heidän ilmoituksensa mukaan mennyt perintään.
En ole tehnyt kyseisen lafkan kanssa minkäänlaista sopimusta sähkön ostamisesta, ja ilmeisesti lasku perustuu jonkinlaiseen arvioon edellisen asukkaan kulutuksen perusteella. En kuitenkaan ole käyttänyt juurikaan sähköä, muutaman kerran on ollut vessan lamppu päällä ehkä max. muutaman tunnin, ei muuta. Ei kai sähköyhtiö voi tehdä tällaisia yksipuolisia sopimuksia? Vai onko tosiaan niin että joudun maksamaan ko. laskun perintäyhtiölle (joka ei vielä ole ottanut yhteyttä)?
Olisin soittanut sähköfirmaan jo tänään ja selvittänyt asiaa, mutta en ehtinyt. Niinpä hoidan siis asian keskiviikkona, mutta ajattelin kysellä, onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia.