Sähköpostiin tullutta

Kuinka totta:
(Taas aamusella tie 51:llä todettua)
(toimii myös kehä 3:lla)
-o-

Moi, tässä erään yli 70 000 km vuodessa ajavan kaverini - näköjään tuleva
liikenneministeri- ajatuksia:
hyvin pitkälti kannatan ;-)
Perkele, kun alkaa taas ottaa tuo liikenne hermoon. Kaikki saatanan
tolvanat, jotka ovat löytäneet korttinsa aamiasmuropaketista saavat ajella
meidän työssäkäyvien vastuksena vieläpä samalla kaistalla. Jurrataan 10-15
km/h alinopeutta ja kerätään jonoja taakse. Jurraajilla on kuulemma oma
yhdistys ja ne järjestää oikein kisojakin siitä, että kuka saa pisimmät
jonot kerättyä. Liikenneturva vieläpä sponsoroi näitä skaboja.
Juurraaminen loppuisi, jos asiaa tarkasteltaisiin subjektiivisen
ennakkoluulottomasti. Liikenneturvan kiistämä, mutta mm. Englannissa
todeksinäytetty fakta on, että jurraajat aiheuttavat väistämättä tarvetta
ohituksille. Suurin osa ohituskolareista on jurraajien aiheuttamia. Näissä
kolereissa kuolleita ja loukkaantuneita on 10 vuodessa enemmän kuin
talvisodassa kaatuneita. Mutta mitä tekee liikenneministeri ? Vittu
hohkaillee jotain ruuhkamaksuja ! Ok, mutta ruuhkamaksut pitää ulottaa
kaikille teille ja sen maksaa autoilija, jonka takana on enemmän kuin 5
autoa.
Kun jurraamista tarkastellaan hieman laajemmin, niin Suomen rikoslaki tuntee
rikosnimikkeenä myös rikokseen yllytyksen.
Liikennepoliittinen näkemykseni on, että 70 km/h kasikympin alueella
jurraava on syyllistynyt yllytykseen, sillä hänhän yllyttää ohitukseen
ajamalla törkeää alinopeutta. Ihan ilman Liikenneturvan tilastojakin osaan
sanoa, että 20 % autoilijoista aiheuttaa 80 % ohituksista. Mielestäni
yllyttämisestä pitäisi rankaista samassa suhteessa. Ohittaja maksaa sakoista
20 % ja ohitettava 80 %. Törkeää yli 10 km/h alinopeutta jurraava
maksaa sakot kokonaan ja toistuvasta jurraamisesta kortti pois ja auto
valtiolle. Käytännössähän tämä johtaisi siihen, että jos Teemu Selänne
pyyhkäisee Törkeän Jurraajan ohi ja saa siitä 200.000 e sakot, niin Törkeä
Jurraaja maksaa sakot kokonaan. Jos Törkeältä Jurraajalta ei löydy
200.000 e käteisenä, niin hänet passitetaan sakkovankina lääninvankilaan
loppuiäkseen, mikä olisi kaikien kannalta hyvä juttu.
Jurraamisella on myös arvaamattomia taloudellisia vaikutuksia eikä
ainoastaan kolarikorjaamoille. Jos ajatellaan, että ajat vuodessa vaikka
70 000 km ja keskinopeutesi on jurraajien takia 70 km/h, olet käyttänyt
ajosuoritukseen 1000 tuntia. Jos nopeutesi olisi edes suurin sallittu 80
km/h, olisi vastaavaan suoritukseen kulunut aika 875 tuntia. Eli vuodessa
menee 125 tuntia hukkaan vitun jurraajien takia. Jos työpäiväsi on 8
tuntia ja kesälomasi 4 viikkoa, niin käytännössä istut koko lomasi
jurraajan perässä !
Jos lasketaan, että työssäkäyviä on miljoona ja jurraajia 20 % heistä ja
ajosuorite vain 35 000km/v, niin voidaan laskea, että vuodessa menee
hukkaan 62,5 t/autoilija. Kun asiallisia autoilijoita on 800 000, niin
hukkaan menee 800 000x62,5t = 50 000 000 tuntia. Ajattele
VIISIKYMMENTÄMILJOONAA tuntia ! 8 tunnin työpäiviksi muutettuna se on
6.250.000 !
Jos vuodessa on työpäiviä lomat vähennettynä 365-104-30= n. 230, niin
kansantaloudelta menee 27.173 ihmisen työpanos vuodessa hukkaan jurraajien
takia ! Keskimääräinen vuosiansio on jotain 27.000 e joten rahallisesti
menee hukaan 733.695.000 euroa ! Ja joka vuosi ! Vittu, sehän on enemmän
kuin Nokia liikevaihto ! Ja jurraaminen ei ole muka rangaistavaa ! Perkele
!

 

Yhteistyössä