Saataisiinko uusi julkinen yhteiskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Naisten kiinnipitoaika alkaa tiistaina 1. maaliskuuta.


Reserviupseeriliitto muistuttaa tiedotteessaan, että perustuslain mukainen naisten kiinnipitoaika alkaa jälleen tiistaina 1.3.2022. Kiinnipitoaikana omistajien tulee muistaa, että nainen on pidettävä aina nyrkin ja hellan välissä tai siten, että se on palautettavissa välittömästi keittiöön, harmoonien soimisen takia.

Kiinnipitoaika päättyy elokuun 19. päivä.

Omistaja saa pitää naista vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Naisen saa lähettää kuitenkin kauppaan hakemaan lisää bisseä jos ne uhkaavat loppua ja itellä sattuu olemaan liikaa pohjia auton rattiin.

Reserviläisliiton mukaan naisten kiinnipitoajan kunnioittaminen on tärkeää, jotta kunnon miehillä olisi rauha niiden loma-aikoina. Miehet voivat etenkin rajun ryyppyputken jäljiltä olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat rauhaa lepoon ja ruokailuun.
 
Miesten kiinnipitoaika alkaa tiistaina 1. maaliskuuta.
Kennelliitto muistuttaa tiedotteessaan, että metsästyslain mukainen miesten kiinnipitoaika alkaa jälleen tiistaina 1.3.2022. Kiinnipitoaikana omistajien tulee muistaa, että mies on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä, hormonien hyrräämisen takia.

Kiinnipitoaika päättyy elokuun 19. päivä.

Omistaja saa pitää miestä vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Siellä mies saa kuseksia onnessaan ja kieli ulkona valuen.

Kennelliiton mukaan miesten kiinnipitoajan kunnioittaminen on tärkeää, jotta kunnon naisilla olisi rauha niiden lisääntymisaikana. Naiset voivat etenkin rajun talven jäljiltä olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat rauhaa lepoon ja ruokailuun.
eissaaatanockså.. nytkö siltä ei saa hetken rauhaa jos täytyy pitää välittömästi kytkettävissä? Juuri kun se ois ollut ystävällinen ja häipynyt pariksi viikoksi
 
Mun ja kissan luona vaihtui huonekalujen järjestys ja sekös on kissaa hämmästyttänyt ja kummastuttanut tänään....kattelee ihan ihmeissään, miksi nojatuolit ovat eripaikoissa ja miksi eteisessä on iso kiva kaappi ja miksi parvekkeellakinontuolejajasiivottulelutlattialtakokonaanpois!!!!???
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Näin unta että Lispetti oli laittanut mulle yv:tä ja kyllä, nousin kattomaan tänne, että mitä viestiä, mutta ei siellä ollukkaan mittään:(
Jotain politiikkaa sä mulle kirjoitit sinne!! Nii ja kyselit kuulumisia, no ei sitte väkisin!😤
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Tuota sopii pohtia, mikä saa 14-vuotiaat suomalaislapset muuntautumaan kaiken kokeneen Reberbahnin seksiammattilaisen näköiseksi tatuointeineen... Kulttuurissamme on jotakin vialla.
Eläpäs rinnasta 14-vuotiasta ja sun linkkaaman kuvan 26-vuotiasta.
Teinillä on vielä oikeus olla vähän tyhmä, ja monet teinit haluavat olla aikuisia.

Aikuisen sen sijaan pitäisi toimia jo järkevämmin. Teini saa ihastua vaikka 30-v.opettajaansa ja flirttailla tälle, mutta ei toisinpäin.

Joo, meillä on liian aikaisin aikuistava kulttuuri. Mutta tiedän kyllä paljon vanhempia jotka karjuvat teinitytölleen "tuossa roiskeläpässä et kaupungille lähde!"
 
Ja guten morgen! Aurinkokin paistaa taas :)

Mut onko kellään kokemusta belliani-huonekaluliikkeestä? Siis netti-sellaisesta. Ku IKEAsta on tammiviilupintaiset korkeat Malm-laatikostot loppu, HobbyHall lupaa toimittaa vasta huhtikuussa ja jotain pitäisi nyt keksiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Boobis

Yhteistyössä