Mutta mun kiukuttelun syy: se on huikean kärsivällinen ja ahkera arjessa ja hyvä ja leppoisa isä lapsille, ja ihan mukavan miehen maineessa.
Mut ei ikinä kehittele mitään kivaa vapaa-aikaan.
Mä saan olla ohjelmatoimistona.
Oon opettanu sille pizzeriat, kuutamokävelyt, luonnossa samoamiset, kaupunkiviikonloput, mökkeilyt...
Ainut sen ylläri on kun se heittää mulle jonkun suklaapatukan "ostin Kulta sulle tämmösen". Ihan kuin jolleki lapselle tois sen.
Se halii ja pussailee paljon. No ku se on ilmaista eikä edellytä matkalippujen kahlaamista netistä. Mulle vaan tulee olo "kissa kiitoksella elää."
Entäs sit kun semmonen "opetettu" tapaus ehdottaa jotain kuutamokävelyä, kuten toissailtana? Tulee sellainen olo että toi kopioi mun ajatuksia kankeasti eikä oma-aloitteisesti halua sitä kävelyä.
Jos nainen riidassa puuskahtaa "et edes koskaan osta mulle mitään kukkia (tuo siis esimerkki, mä en kaipaa kukkapuskaa)", niin jos mies seuraavana päivänä kantaa kukkapuskan naiselle, niin se tuntuu...pakotetulta. Eikä siinä oo mitään jännitystä tms.
Siis pitäisi olla iloinen että mun mies on tärkeimmässä, eli arjessa ja lasten kanssa pätevä. On maailman vastuuntuntoisin ihminen. Mutta kun mä en oo robotti, vaan nainen.
Ois pitäny mennä jonkun eräoppaan kans naimisiin...(vitsi)
No nyt tutut tunnistaa. Tunnistakoot.