Oli synkkä ja myrskyinen (kuten aina, ilmastonmuutoksen ansiosta) yö.
Ikäkriisissä kärvistelevä mamma oli lenkillä ja tuskaili kun itsemaustettua broileria tuli syötyä 3 pihviä.
Viereisen maatilan ulkorakennusten ovet narisivat tuulessa, metsän takaa kuului myrskyn humina. Taskulampun valo käväisi pimeässä metsässä.
Nainen oli 100 m päässä jo tulossa kotipihaan, kun pihatien päässä oli joku otsalampun kanssa. Nainen hätkähti. Se, että taskuissa ei ollu oma kännykkä josta soittaa apua, vaan kännykkäriippuvaisilta muksuilta takavarikoidut luurit, joita ei kasvotunnistuksen ja salasanan takia pystynyt aukaisemaan, alkoi yhtäkkiä kaduttaa.
Nainen lähestyi pihaa.
Oma mieshän se siinä.
Mies oli jääny kattelemaan kun niin myöhään uskalsin lenkille.