Soittelin eilen vielä päivystykseen ja sanoivat että koska lapsi on kuumeinen antibioottikuurin aikana niin pitäisi mennä siellä taas käymään. Kysyin että voidaanko kuitenkin odotella aamuun kun silloin olisi lastenhoito ja miehen töihin meno helpompi järjestää. Ei kuulemma sellaista kiirettä sinne menossa ollut. Niimpä saatiin mummo tänne lasten vaihdiksi tänä aamuna.
KÄytiin sitten aamulla päivystyksessä. Ja taas kerran otettiin verikokeet. mutta onneksi tällä kertaa sattui myötätuntoinen kirurgi joka ensin kyllä meinasi että avaa paiseen veitsellä mutta sitten tuli siihen tulokseen ettei kiusata pientä enempää ja varataan kiireellinen aika suoraan lastenkirurgille joka katsoo hoitotarpeen. Huomenna sitten pitäisi vihdoin saada päätöstä tälle asialle.
Mutta se mikä oli hassua tänään oli että pojalla ei ollut kuumetta ja paise oli itsestään puhjennut yön aikana, vaipassa oli hieman mätää. Kyllä se peppu on edelleen kipeä ja ilmeisesti paise kerää edelleen märkää itseensä mutta jotenki tuli sellanen olo että mennäänkö nyt sit turhaan? :ashamed:
Ottaa kyl päähän et joka kerta ku käydään kuulemassa asioita ni maksetaan siitä 22 e.Ja jokainen lääkäri vaan siirtää meitä eteenpäin eikä kukaan halua ottaa asiaa omakseen ja hoitaa loppuun asti. Näin kai se julkinen terveydenhuolto sit vaan pelaa |O mutta ONNEKSI tämän ravaamisen pitäisi siis loppua huomiseen kun päästään lääkärille. Mä nostan metelin jos se siirtää meidät taas eri ihmiselle eikä tee mitään :kieh: perkele.
Niin ja nyt pitäisi myös saada poika juomaan ja syömään hyvin. Labrakokeissa arvot on siinä rajalla etteivät ottaneet poikaa nesteytykseen. Kai sitä nyt vähemmästäkin alkaa elimistö kuivua kun on jo 6 päivää ollut ripulilla
mut pitäkää peukkuja meille et huomenna saatais poika hoidettua kuntoon!
tulikin aika pitkä juttu... liekö sitä kukaan jaksaa edes lukea :ashamed: :ashamed: