[QUOTE="Jossu";27725871]Ensi joulu on jo alustavasti mieheni kanssa sovittu ja kaikki sitä seuraavat. Eli hänen vanhemmilleen ellei mitään esteitä tule. Viime vuonna siskoni ja miehensä tulivat meille syömään ja pyysin tuomaan sillejä paria laatua ettei meidän piikkiin menis ihan kaikki, etenkin kun olin jäämässä äitiyslomalle ja rahaa ei mitenkään liikaa muutenkaan ollu/ole ja 1 lapsi oli siis jo ennestään. Olivat sillon vanhempieni luona useamman päivän jo ennen joulua, mutta eivät halunneet tulla kummityttöään katsomaan että olisin viimeisilläni saanut rauhassa siivota , vaikka siis pyysin. Oli kuulemma niin paljon muita menoja... Tänä vuonna jo päätettiin että syömme VAIN perheen kesken ja kahvit luvattiin järjestää, mutta nyt on alkanu tuo viime vuosi muistua liian hyvin ja suoraansanottuna vituttaa![/QUOTE]
siis että sisko on tulossa teille tänä jouluna vain kahville käymään ja sinun mielestä hänen pitäisi ostella teidän lapsille molemmille lahjat, sinä et ole antamassa siskollesi mitään.
sinä yritit viime vuonna määrätä että hänen pitää hoitaa teidän lasta kun sinä siivoat. kerroitko siskollesi että kummius tarkoittaa hoitovelvoitetta?
sinä kutsuit hänet puolisoineen teille syömään viime jouluna mutta määräsit tarkasti mitä hänen pitää tuoda mukanaan.
Kuulostat tosi paskamaiselta määräävältä itsekkäältä sialta.
ei se että SINÄ päätät miehesi kanssa tehdä kakaroita, tarkoita muille ihmisille yhtään mitään. Ei niiiden kakaroiden hoitovelvoitetta, lahjanostovelvoitetta, ...
jos et halua siskoosi olla yhteydessä niin et ole, mutta lopeta tuo itsekäs ahen vaatiminen. mene itse siivoamaan siskosi asunto ja osta hänelle kunnolla lahjoja.