V
"vieras"
Vieras
Huvittavaa, että pitäisi kertoa jotakin työvuoroja tai lapsen olla väsyneen isänsä kanssa, kun työttömätkin saavat viedä lapsensa hoitoon.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Vaikeahan tuollaista on oikeasti tietää ja laskea, mutta laitoin esimerkkinä. Päiväkodin työntekijöissä on tietojeni mukaan työn rasittavuuden takia univaikeuksista kärsiviä työntekijöitä enemmän kuin keskimäärin.
Mihin aikaan se miehesi sitten herää?
Jos makaa puolille päivin ennen iltavuoroa, en yhtään ihmettele ettei saa illalla ajoissa unta.
Ei pidä mennä sieltä mistä aita on matalin.
Tai pk-henkilökunta (kuten hoitohenkilökunta yleensä) on keskimääräistä kovempia valittamaan työstään ja sen raskaudesta ym...?
Aika hirveää tekstiä vanhemmalta, joka on riippuvainen lastensa hoitajista ja heidän jaksamisestaan. Järkyttävä asenne.
Aika hirveää tekstiä vanhemmalta, joka on riippuvainen lastensa hoitajista ja heidän jaksamisestaan. Järkyttävä asenne.
Oletko tehnyt vuorotyötä, varsinkaan epäsäännöllsitä sellaista?
Jos on täydessä vauhdissa töissä klo 22 saakka, niin ei ihmisen vireystila laske siitä muutamaan tuntiin sille tasolle, että saisi unta, vaikka olisi kuinka väsynyt.
Niinpä! Vaatimuksia ja velvollisuuksia lapataan vanhempien tahoilta vaikka kuinka, mutta arvostusta ei tipu pätkääkään :O
Ja kyllä, olen tehnyt vuorotyötä. Aamua, iltaa ja yötä. Ns. pitkä ilta loppui vasta puolilta öin, iltapalaa, vähän tv:tä, suihku ja nukkumaan. Uni ei välttämättä heti tullut, mutta aamulla olin kyllä ihan valmis heräämään "oikeaan aikaan".
Ei ole pakko haluta, onneksi. Ei ole pakko kärsiä ja kärsiä kirkkaamman kruunun toivossa...ja äitiyslomalla/hoitovapaalla olemista ei nyt mitenkään voi verrata siihen, että kävisi palkkatyössä.
Asenteita on monenlaisia. En näe järkeä ajaa itseään loppuun silloin kun om mahdollista päästä helpommallakin.
Myös ne lastenhoitajat voisivat itse ottaa vastuuta itsestään ja jaksamisestaan eikä nurista vanhemmille.
Nimim. Kerennyt kevään aikana kypsyä pojan koulun avustajille jotka tykkäävät että vanhempien pitäisi pitää terveet lapset kotona koska heillä on selät niin kipeät että työ käy liian raskaaksi... (ts. selkäkipu on kyseisen hoitajan ongelma, ei lasten ja näiden vanhempien. Samoin kuin kannattaisi opetella hoitamaan se työnsä ylipäätään niin ettei yhden 7v:n, seisovan ja kävelevän lapsen, vaipanvaihtoon tarvita kolmea ihmistä jne)
Hoitajan terveys ei ole täysin hänen oma ongelmansa. Lasten hoito ja kasvattaminen on yhteistyötä, kasvatuskumppanuutta ja se vaatii vanhemmalta täysin erilaista asennoitumista.
Silloin kun on mahdollista "tulla vastaan", silloin tullaan. Ei ole mitään järkeä rasittaa itselleen erittäin tärkeää ammattikuntaa huvikseen ja periaatteen vuoksi. Hoitajat kuitenkin joutuvat joustamaan ja tekemään mielettömästi myönnytyksiä jopa yksityiselämän kustannuksella sen takia, että vanhemmat tuovat lapsia hoitoon huvikseen. Kertovat, että nekin, ketkä hoitopaikkaa eivät tarvitsisi, unohtavat, että päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan jne.
Alkuperäinen kirjoittaja vuorotyöläinen minäkin;26802006:Lienee yksilöllistä tämäkin... Ei minulla ole mitään vaikeuksia mennä suoraan nukkumaan ilta- ja aamuvuorosta. Jos ei heti uni tule, niin hetken kuluttua kuitenkin...
Ja jos illalla JO 21 on päässyt töistä kotiin, niin tietysti aamulla jaksaa herätä lapsen kanssa.
Hoitajan terveys ei ole täysin hänen oma ongelmansa. Lasten hoito ja kasvattaminen on yhteistyötä, kasvatuskumppanuutta ja se vaatii vanhemmalta täysin erilaista asennoitumista.
Silloin kun on mahdollista "tulla vastaan", silloin tullaan. Ei ole mitään järkeä rasittaa itselleen erittäin tärkeää ammattikuntaa huvikseen ja periaatteen vuoksi. Hoitajat kuitenkin joutuvat joustamaan ja tekemään mielettömästi myönnytyksiä jopa yksityiselämän kustannuksella sen takia, että vanhemmat tuovat lapsia hoitoon huvikseen. Kertovat, että nekin, ketkä hoitopaikkaa eivät tarvitsisi, unohtavat, että päiväkoti menee kiinni tiettyyn aikaan jne.
Jos ajattelee lapsen parasta niin voi jakaa uniaan siten, että on aamulla jonkun aikaa lapsensa kanssa ja vie hänet hoitoon inhimilliseen aikaan, vaikkapa puoli yhdeksäksi. Sitten ottaai pienet unet itse.
Yleensä vanhemmat osaavat sovittaa uniaan ja tekemisiään lasten takia, mutta kun päivähoitopaikan oletetaan olevan se pelastava enkeli kaikissa tilanteissa, niin ei viitsitä edes miettiä muita vaihtoehtoja.
Minä olen hoitajana päiväkodissa pienten puolella, enkä näe ap:n tilanteessa mitään ongelmaa, jos kyseessä on tavallinen päiväkoti, eli ei vuoropäikky.
Hienoahan se olisi jos isä voisi hakea lapsen aiemmin ja suoda lapselle lyhyemmän päivän.
Jos meillä on töissä rankkaa, niin se ei ole vanhempien ongelma, eikä vanhempien todellakan tarvitse mitenkään tulla vastaan! Jos meillä on fyysisiä kremppoja, niin meillä on työterveys sitä varten. Jos henkisesti raskasta, niin pomo ja muut päättäjät on silloin osoite ja oma työyhteisö.
Tietenkin sitä odottaa vanhemmilta että ilmoitetuist ajoista ja muista sovituista jutuista pidetään kiinni tai sitten sovitaan asiat reilusti uusiksi.
Kyllä meidän työ on ihan olla lasten ja perheiden käytettävissä ja siitä meille maksetaan.