Saako lapsen pakottaa lukioon, ka yli 8?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ysiläisen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vielä tulen sotkemaan tähän ketjuun.

Siis ammattikoulussahan saa vapautuksen kaikista muista yleissivistävistä aineista paitsi ammatti englannista (/ruotsista jos sellaista on) jos on aiempia opintoja joilla voidaan yleissivoistävät aineet hyväksilukea. Valitettavasti tämä ei nopeuta valmistumista millään lailla, ainoa mikä vaikutus sillä on on se, että keskellä lukuvuotta on parin-kolmen kuukauden mittainen tauko koulusta minkä aikana on lähestulkoon mahdotonta suorittaa muita ammattiopintojen kursseja.

Myös ammattikoulusta on mahdollisuus päästä ulkomaille, jos ei nyt ihan vuodeksi opiskelemaan niin joiksikin kuukausiksi työssäoppimaan. Itse olin koulun puolesta Saksassa työssäoppimassa.

Itse ainakin koin, että sain hyvää opetusta ammattikoulun yleissivistävillä tunneilla. Lähinnä siinä matematiikassa ja fysiikassa, koska ne kaksi ainetta kiinnosti muita enemän sain ylimääräistä opetusta ja tehtäviä (tuntui välillä että kirjan tehtävät oli liian helppoja ja tein ne nopeasti). Kai tämäkin riippuu opettajasta, itselleni on sattunut kai motivoituneita opettajia jotka jaksoi tehdä ylimääräistä vuokseni.

Vanhan luokkatoverini kävi lukiota ennen ammattikouluun tuloa, mutta lukio jäi kesken. Hän suoritti sen sitten ammattikoulun ohessa iltaopintoina loppuun. Oletko ap ottanut selvää onko opiskelu paikkakunnalla mahdollisuutta suorittaa itsenäisesti kaksoistutkimus aikuislukion puolella ammattiopintojen ohella?

Ja niin kun joku jo aikaisemmin kirjotti, jos käy lukio ja saa huonomman todistuksen kun peruskoulun 9 luokan todistus, täytyy silti ammattikouluun hakea lukion papereilla ja alotuspaikkoja lukiopohjalta hakeville on huomattavasti vähemmän kun peruskoulupohjalta hakeville.
 
ei pakottaa varsinkin jos lapsella muu koulutus mielessä ja selkeä ajatus tulevaisuuden ammatista ja työstä. Mutta jos ei haisuakaan mitä aikoo tehdä, niin mieluummin lukion yrittäisin perustella kuin antaa jäädä lorvehtimaan
 
Ei saa pakottaa..

Itsellänikään ei lukio ysin jälkeen kiinnostanut, mutta teimme sitten äidin kanssa sopimuksen, että yritän vuoden lukiota ja jos se ei sit suju, voin vaihtaa amikseen.. en kyllä ysin jälkeen tiennytkään mihin muualle olisin hakenut, joten sen vuoden aikana sekin sitten selvisi.. lukiosta ei ollut minulle mitään muuta hyötyä kuin että amis tuntui sen jälkeen todella helpolta ja opin opiskelemaan.. mutta minusta toi sopimus oli hyvä, että sain sitten vuoden kokeilla eikä ollut pakko jatkaa, jos tuntui pahalta..
 
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Vielä tulen sotkemaan tähän ketjuun.

Siis ammattikoulussahan saa vapautuksen kaikista muista yleissivistävistä aineista paitsi ammatti englannista (/ruotsista jos sellaista on) jos on aiempia opintoja joilla voidaan yleissivoistävät aineet hyväksilukea. Valitettavasti tämä ei nopeuta valmistumista millään lailla, ainoa mikä vaikutus sillä on on se, että keskellä lukuvuotta on parin-kolmen kuukauden mittainen tauko koulusta minkä aikana on lähestulkoon mahdotonta suorittaa muita ammattiopintojen kursseja.

Myös ammattikoulusta on mahdollisuus päästä ulkomaille, jos ei nyt ihan vuodeksi opiskelemaan niin joiksikin kuukausiksi työssäoppimaan. Itse olin koulun puolesta Saksassa työssäoppimassa.

Mulla on ollut vapautuksia lukion, talouskoulun ja amk:n kurssien ansiosta. Mitään taukoja opiskeluissa ei ole ollut, vaan mulla on ollut lyhyempiä koulupäiviä tai sitten vapaata keskellä päivää.

Itse olen lähdössä tammikuussa työharjoitteluun Espanjaan viideksi viikoksi.
 
Minä kerron vain oman kokemukseni: isäni oli juoppo ja halusin kotoa mahdollisimman pian pois. Olisin mennyt kansanopistoon tms. Äiti kiristi ja pakotti lukioon. Kirjoitin hyvät paperit ja opiskelin korkeakoulututkinnon. Olen äärimmäisen kiitollinen äidilleni ja oikeastaan nautin lukiosta. Se oli minulle sopivin ratkaisu :). AP:n tarinaan en osaa sanoa muuta kuin, että viisautta vain sekä lapselle että äidille.
 
Ei ole syytä pakottaa lukioon. Anna valita oma reitti, mitä kulkea. Itse en ole käynyt lukiota vaan menin ammattikoulun kautta yliopistoon. Välissä tosin työskentelin, kunnes päätin vaihtaa alaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Veikkaan, että moni näistä "minulta jäi kesken kun pakotettiin" vastaajista ei tosiaan ollut yhtä hyviä oppijia lukiossa kuin lapsesi voi olla. Lahjakas nuori voi myös turhautua amiksessa! Ja valvottu asuntola ei takaa vielä mitään - veikkaan, että asuntola-asujat alottaa ryyppäämisen ym. aikuiselämän aikaisemmin kuin kotona asuvat. Ja edelleen lukion käyneillä/keskeyttäneillä on ammattikoulussa yleissivistävät ja kielet helpompia. Puhumattakaan jatkokoulutuksessa. Yritä puhua tyttöä ympäri korostamalla hänen mahdollisuuksiaan lahjakkaana oppilaana! Veikkaisin että nelikymppisenä muistelee mieluulla vaihto-oppilasvuotta kuin ammatti,kersat ja duuni kakskymppisenä -kokemusta.

No sitten on sama pitää välivuosi matkustellen. Eiköhän hän tuota ennemminkin muistelisi lämmöllä, toisin kuin kouluun pakottamista. Nyt on tosin tapaus, jossa nuori haluaa mennä amikseen mutta äiti haluaisi hänet lukioon. Itse en näe mitään syytä mennä lukiooon jos tähtäimessä ei ole korkeakouluopinnot. Veli tosin meni ammattikorkeaan ammattikoulun kautta ja saa parempia arvosanoja matematiikassa, lukiossa ja ammattiaineissa.

Ei hän myöskään turhautunut amiksessa, vaikka peruskoulussa voittikin matematiikkakilpailuja. Tärkeintä on, että saa tehdä mistä pitää. Vaikka olisi huippulahjakas, mutta haluaisi silti rekkakuskiksi.
 
Minun vanhin on 8 luokkalainen, yli 9 ka. mennee lukioon, jos ei sitten uhmasta päätä olla menemättä, kun osa sukulaisista jo ennekoon painostaa, että mentävä on. Minä aion antaa valinnan vapauden, menkööt tyttö sitten putkimieheksi jos se on hänen valintansa. Luultavasti menee kuitenkin (urheilu)lukioon, jos ei painostuksen vuoksi päätä toisin. Mutta se olkoon hänen valintansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Veikkaan, että moni näistä "minulta jäi kesken kun pakotettiin" vastaajista ei tosiaan ollut yhtä hyviä oppijia lukiossa kuin lapsesi voi olla. Lahjakas nuori voi myös turhautua amiksessa! Ja valvottu asuntola ei takaa vielä mitään - veikkaan, että asuntola-asujat alottaa ryyppäämisen ym. aikuiselämän aikaisemmin kuin kotona asuvat. Ja edelleen lukion käyneillä/keskeyttäneillä on ammattikoulussa yleissivistävät ja kielet helpompia. Puhumattakaan jatkokoulutuksessa. Yritä puhua tyttöä ympäri korostamalla hänen mahdollisuuksiaan lahjakkaana oppilaana! Veikkaisin että nelikymppisenä muistelee mieluulla vaihto-oppilasvuotta kuin ammatti,kersat ja duuni kakskymppisenä -kokemusta.

Noissa asuntoloissa on kuulemani mukaan tapana juoda paljon. Ainakin kaikki ystäväni ovat niin kertoneet omilta asuntola-ajoistaan. Itse asuin yksinäni vuokralla opiskeluajat enkä käynyt ryyppäämässä. Tosin monella kämppä saattaisi muuttua ryyppykämpäksi. Mutta ryyppääminen taitaa kuulua ikäkauteen normaalisti. Sinun täytyy vain opastaa tekemään se turvallisesti.

Itse taisin juoda ensimmäiset maistiaiset vanhempien valvonnassa. Esimerkiksi ruualla lasillinen tai juhlissa malja ovat hyviä vaihtoehtoja. Ehkä jopa yksi pullo olutta saunan jälkeen. Itse saatan ottaa nykyäänkin lasillisen yömyssyksi, mutta siihen se jääkin.
 
Olin jo täysi-ikäisenä asuntolassa vuoden. Siellä asusteli paljon myös alaikäisiä, eikä KUKAAN käynyt ryyppäämässä ( puhumattakaan ryypännyt siellä ), koska jos sinne ilmaantui kännissä--- lensi ulos. Jos taas ei viikolla yöpynyt siellä, piti ilmoittaa ja alaikäisten vanhemmille ilmoitettiin myös, jos yöpyi muualla, kuin "kotona". Oli siis täysi-ikäiselle melkoinen "vankila", mutta hyvä ja halpa asunto.
 
Mä oon iteki asunut asuntolassa. Kivaa siellä oli, opistossa oltiin jo aikuisia kaikki, joten saatiin me joskus nautiskellakin - silloin aikanaan. en kokenut mitenkään ahdistavaksi tai hankalaksi asua siellä.
 

Yhteistyössä