Saako 40 v nainen pukeutua nahkaan ja meikata itsensä kauniisti ?

Sallitaanko miehinen mielipide???

Pohjustus. Itte pukeudun poikkeuksetta aina suoriin housuihin, kauluspaitaan ja pikkutakkiin, jopa juuri nyt kun olen yksin kotona ja istun nettikoneen äärellä. Asu kelpaa ihan semmoisenaan paikalliseen kaljaräkälään tai mihin tahansa Euroopan yökerhoon. Viihdyn siinä vaatetuksessa ja sillä hyvä. En usko, että näyttäisin naurettavalta farkuissa ja teepaidassa, mutta viihtyvyyteni kärsisi.

Minulla on "sitä silmää" oikeastaan ainoastaan 40+ naisille. Joillekin sopii oikein mainiosti jakkupuku ja nuttura. Toisille sopii nahka ja niittivyö. Minkä kunnialla kantaa se hyvältä näyttää.

Nelkyt+ naisen parasta ennen päiväys on vielä kaukana edessäpäin, eikä ole mitään syytä yrittää näyttää kakskymppiseltä.

Useammin näkee itseään vanhempaa ja kokeneempaa teeskentelevää pikkulikkaa. Eipä siinä just vaatteilla tai meikeillä ole väliä kun valomerkin aikaan ilmoille kajahtaa soidinhuutonsa: V**tuuuu mä ooon kännniissääää.

Jospa kiltisti jättäisitte viehätysvoimanne ja seksikkyytenne keskinäisen kinastelunne sijaan meidän urospuolisten asiantuntijoiden hellään huomaan. Vastavuoroisesti sitten voitte naistenhuoneessa keskenänne neuvotella ja kikatella vaikkapa meikäläisen söpön kaljamahan suunnattomasta seksikkyydestä.
 

Yhteistyössä