SAA POISTAA!Gallubbi:Eron syyt?

Siinä se tulikin,eli millaisia syitä teillä eroon ollut?Valitettavasti täällä vaikea kummankaan osapuolen eroa tehdä,vaikka syitä riittäisi,mut ei niistä nyt enempää,niitä syitä vain.

 

Mies oli pari vuotta aiemmin,siis ennen eroa, löytäny itelleen Thaimaasta naisen (tai tytön,melkein puolta nuorempi ku mies) jonka kanssa oli alkanu vääntää kakaroita. Ku mä sain asiasta tietää lapsi oli jo 1.2kk vanha.

 

Kamalaa! :hug: :heart: Oli varaan hirveä järkytys!!! |O :headwall:

 

Nojoo.... enpä nyt tiiä.Kyllä mä vähä nsellasta olin jo jounasetllukki pitemmämn aikaa jo.
Viimeistään siinä vaiheessa ku näin niiden sähköpostikirjeenvaitoa ja ku mies alko olee joka toinen kuukausi Thaimaassa...

 

Täällä syynä miehen vakava sairaus ja sen seurauksena täysi muistin- sekä tunteiden menetys ja persoonallisuuden muutos. Ei ollut vauvalle oikein, kun isä joka päivä teki selväksi ettei muista eikä halua muistaa. Jos vauva yritti koskea, siirtyi katsomatta metrin poispäin ja lopulta ei voinut enää edes olla samassa huoneessa meidän kanssa. Ei puhunut meille sanaakaan, paitsi silloin kun ilmoitti haluavansa meidät mahdollisimman kauas pois. Vaikea päätös, mutta varmasti paras kaikille näin, ennen kaikkea lapselle. Onneksi on vielä niin pieni, ettei tule muistamaa yhtikäs mitään tapahtuneesta.
Monet on eron syyt, mutta varmaan kaikki yhtä vaikeita paikkoja.

 

Voimia ja jaksamisia Marmotta! :hug: :flower: :heart:

 

Mun mies löysi toisen, miehen, 15 avioliittovuoden ja viiden lapsen jälkeen. Nyt erosta on 10 vuotta.

 

En ole ammattilainen, mutta tiedän kyllin paljon arvioidakseni, että avokillani oli luonnehäiriö. Tämän sivutuotteina tuli mm. patologinen valehtelu ja lasten satuttaminen.

 

Niin, siitä se alkoi tässä tapauksessa. Poikaystävä tiesi alusta asti, että aborttia en ikinä tekisi, en missään tilanteessa. Luulin hänen ymmärtäneen asian. Olimme sitten seurustelleet vajaa kaksi vuotta, kun huomasin odottavani lasta. Siitähän hän otti pultit. "Kyllähän sun täytyy tajuta, miksi haluan, että hankkiudut siitä eroon." Ja tämä oli kevyt ilmaus. Ajattelin kuitenkin, että se menisi ohi, kun hän huomaisi,ettei moisella mölinällä olisi minuun mitään vaikutusta. Kyllähän se levy vaihtui. " Mä oikeestaan toivon keskenmenoa." Sen jälkeen alkoi ryyppäys- ja sekoilukausi. Oli pakko erota, ei kiinnostanut katsoa sellaista. Pari kuukautta ennen lapsen syntymää hän kuitenkin sanoi, että välitti sekä minusta että lapsesta. Annoin luvan tulla mukaan synnytykseen. Tulihan hän sinne, muttei selvinpäin. Ja kun vauva oli tyttö, hän alkoi heti suunnitella seuraavien lasten syntymää, että saisi pojan. Tämä tapahtui siis synnytyssalissa. Kysyin kuitenkin puoliksi leikilläni, että mitä jos syntyykin vain tyttöjä, missä vaiheessa hän luovuttaisi. Kuulemma seitsemännellä kerralla. Hän kun vain haluaa pojan ja sillä siisti. Kun kotiuduin vauvan kanssa, tuoreen isän vierailut ensimmäisen kolmen kuukauden aikana saatoi laskea kahden käden sormin, lastenvalvojalla hän vaati isyystestiä ja sen jälkeen sanoi suoraan, että on parempi, että olen yksinhuoltaja. Sitten hän vain katosi. Tutuilta kuulin, että hän teki kaikkea muuta kuin mietti tytärtään. Tyttö täyttää kohta viisi, eikä isä ole tähän mennessä vastuuta kantanut (ja on kohta 30 v) . Ei hän tyhmä tai paha ole, ei vain koskaan ole kasvanut oikeasti aikuiseksi. Erosta kuitenkin tuli helppo, hän vain ei enää ilmestynyt. Se oli helpotus.

 

erosin aviomiehestäni kun poika oli 11vk vanha.
syy?

ukko oli pettäny mua pari vuotta aikaisemmin, ja uusi tekosensa.. ei siinä vielä mitään, mutta kun olin vastasyntyneen poikamme kanssa laitoksella, hän kirjaimellisesti pani akkaansa meidän kotona, meidän sängyssä. laitokselle ilmestyi aina puol ysin jälkee illalla.. ei voi kestää työmatka arabiasta naistenklinikalle 5,5h....

hän lähti sitten naisensa matkaan pysyvästi.. parempi näin kaikille.. eikä mun tarvinnu tollasta katella eikä sietää.

poika isällään joka toinen vkl, mutta mummi siellä poikaa hoitaa, ei isänsä.. sitä kiinnostaa vaa dokaaminen joka vkl.. läsnäolon korvaa materialla.. idiootti..

 

Mun mies oli aina poissa, mitkä tahansa kissanristiäiset oli tärkeempiä, kuin oma perhe. Ei sillä, etteikö saisi harrastuksia olla ja omia kavereita. Mut lapset ei viikolla nähneet isää, kun se lähti töihin ennen kuin lapset heräs ja tuli takaisin, kun olivat jo nukkumassa. Ja viikonloput myös ravas jossain harrastuksissa. Mulla vaan tuli mitta täyteen. En jaksanu enääselitellä miksi isä ei koskaan ole kotona Ja kaipasinhan minäkin puolisoani. Sanoin kyllä tästä (ihan nätisti), mutta toinen vaan loisti poissaolollaan. Nyt eron jälkeen näen sitä suunilleen yhtä paljon, kuin silloinkun oltiin vielä yhdessä. Mutta lapset saavat isän jakamattoman huomion joka toinen vkl ja se on nyt sitten parannusta tilanteeseen.
Toinen juttu oli sitten se, että mun mielestä puolisoitten pitäis puhaltaa yhteen hiileen, "taistella pahaa maailmaa vastaan" yhdessä, jos niikseen tulee, mut eipä tuota koskaan kiinnostanut mun ongelmat tai surun aiheet. Muutaman kerran sain kuulla, että "vuttuaks siinä parut" ja sen sorttista. Mielummin oon itekseni, niin ei tarvii edes odottaa apua tai sympatiaa.

 

Mies vietti kaksoiselämää. Oli 8kk tapaillut ainakin yhtä naista, jolle lupaillut jo perheen perustamista jne. Valehdellut hälle olevansa eronnut jne, myös nimensä oli valehdellut. Nainen sai kuitenkin selville jotenkin ja kertoi mulle ja thats it. Meillä oli yhteiset 2 lasta silloin 6kk ja 1v5kk... mies oli työaikana kulkenut tämän naisen luona, ottanut "pekkasvapaita", sillä en osannut epäillä mitään. Oli kauhea järkytys. Kun minä olin laitoksellakin, viestitellyt rakkaudentunnustuksia tälle naiselle ja tavannut :kieh: ja sitten myös mulle lateli rakkaudentunnustuksia ja eli aviomies elämää kuin mitään ei olis koskaan ollutkaan. Ihmettelen syvästi miten hän pystyi noin näyttelemään.

Aikaa erosta kohta 3kk ja edelleen mulla ottaa koville... mutta joka päivä pikkasen parempi. Parempi että nyt paljastui ja kun lapset näin pieniä, eivät ymmärrä.

 

Rakkaus kuoli pikkuhiljaa, kun mies oli kahden eri työnsä vuoksi lähestulkoon aina pois ja kotona ollessaan valmisteli toiseen työhönsä liittyviä juttuja likimain koko ajan. Tuntui, että elin eräänlaista sinkkuelämää parisuhteesta huolimatta ja loppuviimeksi kasvoin liian itsenäiseksi pysyäkseni enää sellaisessa liitossa. Mies sinänsä oli erittäin kunnollinen, tunnollinen ja luotettava, rehellisimpiä tuntemiani ihmisiä, mutta asiat, joita halusimme elämältä ja parisuhteelta yhdessäoloaikana, olivat niin erilaisia, että rakkauteni vain pikkuhiljaa hiipui ja oli reiluinta molemmille lähteä jatkamaan omille teille. Toivon hänelle vain ja ainoastaan kaikkea hyvää ja samaa toki toivon itsellenikin

Tässä siis hiukan toisenlainen kertomus avioeron syystä.