Runoutta illan ratoksi... ja sadepäivänkin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JONSERED Karhunkantaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Lela-Pala-Tute:
Alkuperäinen kirjoittaja olava:
ihania jonsered nuo siun omat :D

Ei lainkaan paskempia sinunkaan! :D

*ja se on suuri kehu*

Kiitoksia :) nuo ovat jo hiukka vanhoja... tarvis joskus saada nää tuhannet säkeet sielusta lentoon :) ne vaan tuppaavat karkaamaan ja valloittamaan sieluni oksan sijaan koko puun...

muoks.tuo meni aika huonoks jo :laugh:
muoks muoks.... tosi huonoks :headwall: .. mä vien puluni ny maate :wave:
 
Mahdollisuuksien meri


Mahdollisuuksien meressä
kahlaan omaani etsien

Surujen suossa
rämmin itseni unohtaen

Ajatusten aavikolla
olen vapaa

Mahdollisuuksien merestä
otan omani

Surujen suohon
jätän entisen

Ajatusten aavikolla
kohtaan itseni
 
mie en halua omiani julkaista... ovat niin henkilökohtasia...

mutta Alfred Lord Tennysonin Lady of Shalott on aina semmonen runo joka miun pitää lukea ääneen... rakastan sitä tarinaa... :heart:

tykkään myös tästä kovasti:

Lord Byron - She walks in Beauty

SHE walks in beauty, like the night
Of cloudless climes and starry skies;
And all that 's best of dark and bright
Meet in her aspect and her eyes:
Thus mellow'd to that tender light
Which heaven to gaudy day denies.
One shade the more, one ray the less,
Had half impair'd the nameless grace
Which waves in every raven tress,
Or softly lightens o'er her face;
Where thoughts serenely sweet express
How pure, how dear their dwelling-place.

And on that cheek, and o'er that brow,
So soft, so calm, yet eloquent,
The smiles that win, the tints that glow,
But tell of days in goodness spent,
A mind at peace with all below,
A heart whose love is innocent!
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Lela-Pala-Tute:
Hopeaa



Nuoruuden tuli silmissäsi
on hiipumassa elämän hiillokseksi

Hiustesi tummuus
on muuttumassa hopeaksi

Elämä on tatuoinut jälkensä käsiisi
piirtänyt arpensa ihoosi

Muistuttaen kuolevaisuudestasi
mutta minulle olet ikuinen


Tästä pidän :heart:
 
Pantteri

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä - katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Askelet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
kun pienemmistä pienintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta.

Rainer Maria Rilke
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
mie en halua omiani julkaista... ovat niin henkilökohtasia...

mutta Alfred Lord Tennysonin Lady of Shalott on aina semmonen runo joka miun pitää lukea ääneen... rakastan sitä tarinaa... :heart:
Tämä ei nyt ole runo mutta Alfred Lord Tennysonin Lady of Shalottista tulee aina mieleen tämä maalaus:

TheLadyOfShalott03.jpg


minusta ihana :heart:
 
Puut sirisevät.
istun tässä ja kuuntelen
mitä maisema puhuu:
puuta, heinää.
Risto Rasa


Jumala antoi meille muistin,
jotta meillä olisi ruusuja
joulukuussa.
James M. Barrie


Ja nyt minä painun ruusutarhoihin
jotka puhkesivat tänne
ennen syntymääni.
Mirkka Rekola
 
Saima Harmaja (1913-1937) on kirjoittanut runon:
"
Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
Laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilystä
Hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
Tulisit juuri nyt - "
 
Aika

Aika on aluton ja loputon.
Se yhdistää kaksi ajattomuutta.
Se on portti kahden pimeyden välillä.
Se on päätön rihma,
jota tuntematon käsi kerii
olemattomasta olleeseen
maailmain vavistessa.

- Kenen on se käsi, joka kerii?
Miksi se kerii?
Mistä, mistä lähtee valo,
joka lankeaa ajan rihmalle?
Ja miksi se sitä valaisee?

Tätä kaikkea on kysytty.
Tätä kaikkea kysytään.
Mutta hapuileva ajatus
tapaa vain tyhjyyden,
jonka edessä kaikki sydämet värisevät.

- Eikö kukaan
missään, milloinkaan;
ratkaise ongelmaa,
jonka jokin tuntematon oikku
asetti ihmisen arvattavaksi
piloillaan ehkä -?

-Uuno Kailas-
 
Kaarlo Kramsu: Onneton

Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie
Mut synkempi vielä on eloni tie.
Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä,
mut tähteä yhtään ei eloni tiellä.

Yön toivona tähtöset kirkkahat on,
ne viittaavat valoon ja aurinkohon.
Mut toivot ne seuraa ei eloni myötä:
mä viettänyt ain´ olen tähdetönt´yötä.

Oi, yöhöni, Luoja, yks tähtönen luo
ja loistaa sen mieleni kurjahan suo.
Sit´iloiten seuraisin eloni tiellä
Ja kuollessain siihen mä katsoisin vielä.

Runoelmia, 1887
 
Ja rakastan mä tätäkin... Mun onkin aina jollain tavalla vähän ikävä kouluun.


V.A. Koskenniemi: Koulutie

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.

Syysaamu kirpeä koittaa
Yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Talot matalat kahtapuolta -
miten tunnen ne tarkalleen!
Yli niiden mäeltä tuolta
kohoo kirkko tornineen.

Ja mun matkani keskitiellä
näky ihana, aamuinen:
tytön sinisen kohtaan siellä
ja katsehen sinisen.

Vie jalat kuin karkelossa
läpi pienen puistikon.
Sen penkillä kuutamossa
ens runoni tehty on.

Ja puiston puiden takaa
- miten lempeine silmineen! -
mua katsoo kaunis vakaa
runoruhtinas, piispa Franzén.

Ja koulun aitaa vastaan
jo vanhan rehtorin nään.
Miten tuttu astunnastaan
ja ryhdistä miehisen pään

Syysaamu kirpeä koittaa
yli heräävän kaupungin
ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Ja ma unhotan läksyni vaivan
ja kaikki niin kaunihiks saa.
Mua jossain, kaukana aivan,
elo ihana odottaa. -

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

Uusia runoja, 1924
 
Alkuperäinen kirjoittaja onsku jatkaa:
Ja rakastan mä tätäkin... Mun onkin aina jollain tavalla vähän ikävä kouluun.


V.A. Koskenniemi: Koulutie

Heeei, tuo olikin päässyt painumaan liki unhoon. Kiitos, onsku. Laita ihmeessä lisää! :flower:
 
Tää on varmaan tuttu kanssa.

Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen

Ei mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani,
ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden,
ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen.
Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan,
valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.
Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas.
Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen.
Minulla on kultainen portti itään - rakkaudelle, joka ei tule koskaan,
minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle,
minulla on portti kuolemalle - se on aina avoin.


Levottomia unia: runoja, 1929. Suomentanut Uuno Kailas.
 

Kun on aivan lopussa ei tiedä
minne on tullut
katsoo sinne mistä tuli,
ja miekan välähdys,
se on taas siinä edessä.
Sinä se olit joka kysyit:
"Etkö voi nähdä miekalta puuta?"
Minä en voinut.
Minä nojasin selkääni siihen,
enkä minä tiennyt
että nojasin elämäni puuhun.

Mirka Rekola.
 
Onpa ihana ketju!

Olen allerginen ihmisille, enkä
koskaan luonnollista kokoa, teksteissä
kutistun mittakaavaan. Opettelen
puhumalla vaikenemista,
vaikenemalla puhumista,
jälkimmäisessä olen edistynyt.

- Hannu Helin -
 
Liikaa


En ollut tarpeeksi
En riittänyt sinulle

Halusit lisää
Halusit kaiken
Tai ainakin maistaa kaikesta

Silloin en ollut riittävästi
Nyt olen liikaa
 

Yhteistyössä