runo joka kolahti minuun....

[äippä-73]

Lähdin lapsuudenkodistani selässäni reppu ja repussa mitta.
Sillä mittasin itseäni ja aina tuli tulos: Ei riitä, ei riitä.
Sitten löysin uuden mitan.
Se sanoi: Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin ymmärsin, mittani oli virheellinen. Sen ainoa lukema oli, Ei riitä.
Vein sen takaisin ja äitini hämmästyi.
Ei se virheellinen ole. Se on perintömitta ja kulkenut suvussa jo kauan.

 

[Panny]

Tsadaaa, me taidetaan olla sukua!!
Tänävuonna en ehtinyt/jaksanut/muistanut tehdä isoäidille äitienpäiväkorttia. Kukan ostin ja olimme yhdessä syömässä. Sain kiukkuisen soiton illalla "kun et sinä tehnyt korttia ja kaikki POJAT lähettivät kortin". Niinpä, pojat lähettivät - nuo kaksi sanaa kertovatkin sitten koko tarinan!! Sillä ei ollut mitään merkitystä että minä olin ainoana läsnä, se on tyttöjen velvollisuus.
Yksi asia mitä omalta äidiltäni ja itseltäni toivon on, että tämä perinne katkeaa ja tyttäreni ei joudu kantamaan menneitä mukanaan. Häneltä ei vaadita asioita siksi että hän on tyttäreni, hänelle ei opeteta asioita siksi että hänet velvoitetaan aikusena tekemään siksi että pojat eivät osaa tai että heidän tarvitsee levätä.... Toivon, että vahvoja ja taitavia naisia on jatkossakin suvussamme, mutta ei pelkästä velvollisuudesta.