ruisleipää vauvalle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taustalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

taustalla

Aktiivinen jäsen
19.05.2004
63 720
9
36
eli siis vauva on nyt 6kk. ja kun ollaan anopin luona kylässä, hän antaa vauvalle aina ruisleivän palan järsittäväksi! minä sitten hienovaraisesti otan sen kohta pois, kun vauvalla jo hampaitakin on.. kun itseäni pelottaa että vauva saa jotain tuosta leivästä irti! olen monta kertaa hänelle sanonut, että ei saa antaa, mutta aina on sitä tunkemassa, kun "omatkin lapset tätä pienenä järsi"... onkohan tuosta leivästä sitten jotain haittaa? jos joskus käy niin että en ole itse paikalla kieltämässä.. tuntuu vaan niin uskomattomalta, että ei voi kunnioittaa vauvan omia vanhempia ja meidän sääntöjä...
 
Juu, mullakin anoppi on puhunut jo useamman viikon, että pitäisi antaa leivän kannikka tytölle pureskeltavaksi. Ei onneksi kuitenkaan itse antanut.

Kysyin asiasta neuvolassa (tyttö 7,5 kk). Sanoivat, että voi kuivattaa ruisleivän kannikan ja antaa järsittäväksi, kunhan seuraa, ettei saa paloja irti -> tukehdu.

Ennen vanhaan on ilmeisesti ollut hyvinkin yleistä, että leivänpala annetaan jo pienehkölle vauvalle järsittäväksi.
 
Pitääpä sit ilmeisesti lopettaa ruisleivän anto. Meillä 8kk vaavi natustellut ruisleipää, vaikka vasta etuhampaat löytyvät. On saanut leipää siitä asti kun oli pelkät ikenet...Minä en vain ymmärrä mien kulmahampaiden tulo vähentää tukehtumisen riskiä? Eikös kulmureiden ansiosta kovemmastakin leivästä saa iskottua paloja irti..
 
Tuo on kyllä sangen ärsyttävää etteivät omat ja appivanhemmat tajua, että ois hyvä jos vanhempien kasvatusmetodeita ja muita toiveita kunnioitettas. Itekkin törmännyt tähän ongelmaan molemmissa mummuloissa.

Mutta mutta. Meiän poika järsinyt ruisleipää siitä asti, kun on leipä omassa kädessä pysynyt elikkäs aika pienestä. Ja ei oo nykyäänkään mikään sihtikurkku (1v 3,5kk). Kannatan siis leivän antamista, mutta valvoa täytyy siis ettei jätä lasta yksin sitä järsimään.

 
mä olen miettinyt kanssa tuota leivän antoa! se vois olla kivaa järsittävää valvotusti tietty! :) tyttö tykkää katsella pöydän päässä kun me muut syödään, eli siinähän olis mukava järsiä jotain samalla. yleensä syönyt maissinaksuja! tyttö kohta 7kk. kaks hammasta.
 
olen myös kuullut että yli 6kk saa antaa leipää järsittäväksi kunhan valvoo sitä toimintaa mutta olen miettuinyt että eikös noissa leivissä ole suolaa! eli mistä suolatonta leipää.. siis jos ei ite tee
 
Meillä taasen neuvolassa kehoitettu jo antamaan kuivaksi kovettunutta ruisleipää vauvalle syötäväksi, luonnollisesti valvotusti. Minusta itsestänikin moo-onta kuvaa, jossa alle vuoden ikäisenä ruisleipä suussa :-).

Neiti on saannut leivänpalasia n.6kk iästä asti, ja nyt 10kk iässä osaa pehmeänkin leivän jo hienontaa suussaan ja syödä normaalisti.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.05.2007 klo 09:40 minde1984 kirjoitti:
olen myös kuullut että yli 6kk saa antaa leipää järsittäväksi kunhan valvoo sitä toimintaa mutta olen miettuinyt että eikös noissa leivissä ole suolaa! eli mistä suolatonta leipää.. siis jos ei ite tee

Jos vauva järsii jotain tuuma kertaa tuuma ruisleivän palaa, niin eipä se siitä ihan hirveästi suolaa elimistöönsä saa. Enemmän natriumia kertyy esim. korvikkeesta kuin satunnaisesti järsitystä leivänpalasta - jota vauva ei kuitenkaan edes kokonaan syö.
Ei se suola (kohtuudella nautittuna) mitenkään hengenvaarallista ole, mielestäni :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.05.2007 klo 23:02 Tilli kirjoitti:
Tuo on kyllä sangen ärsyttävää etteivät omat ja appivanhemmat tajua, että ois hyvä jos vanhempien kasvatusmetodeita ja muita toiveita kunnioitettas. Itekkin törmännyt tähän ongelmaan molemmissa mummuloissa.

Mutta mutta. Meiän poika järsinyt ruisleipää siitä asti, kun on leipä omassa kädessä pysynyt elikkäs aika pienestä. Ja ei oo nykyäänkään mikään sihtikurkku (1v 3,5kk). Kannatan siis leivän antamista, mutta valvoa täytyy siis ettei jätä lasta yksin sitä järsimään.

Näin meilläkin tehdään.

Leivässä on kyllä suolaa, mutta olen ajatellut ettei noin pienet määrät haittaa. Ruokahan on vielä kokonaan suolatonta. Ite en kyllä alkaisi leipomaan lapselle omaa leipää.
 
niin.. no eipä kai tuosta sitten mitään vaaraa ole.. eniten ärsyttää se että ei voi ottaa huomioon, että kyse on kuitenkin meidän lapsesta, ja me päätetään mitä saa syödä ja mitä ei.. vaikka hänellä itsellään neljä lasta onkin, ei se kai tarkoita että meidän pitää lapsi kasvattaa samallalailla kuin hän.. :/

t.alkuperäinen
 
Meillä aloitettiin hapankorpulla jota en suosittele, koska siitä tulee monta ykää alle aikayksikön!:-) Eli liian kuivaa/muruista vaavin kurkulle. Meillä kesti muutamia viikkoja ennenkui ei enää "tukehtunut" leivänkannikoihin eli vettä päälle ja vähän taputtelua selälle niin kyllä ne kannikat kurkusta ylös tulee. Nyt neiti 9kk ja syö leipaa jne itse kun pöydässä muiden seurassa sitä annetaan. Suosittelen leipää siksi, että lapsi saa suht helposti kokemuksen siitä miten itse syödään, mutta toki kaikella muullakin voi tätä harjoitella (on vaan aika paljon sotkusempaa hommaa kuin tuo kuiva leipä). Meillä muuten hapanimeläleipä upposi tosihyvin ja vatsakin toimi paremmin sen jälkeen:-) Ja suolasta: joissakin leivissä on aika vähänkin suolaa ja kuten sanottu määrät niiiiin pieniä että vauva tuskin tämän takia maksaansa tuhoaa...
 

Yhteistyössä