Rotavirus rokote

vauva sai viikko sitten rotavirus rokotteen ja sen jälkeen ulostaminen on ollut huonoa ja iltaisin huutaa vatsaa. Ilmaa tulee aika paljon ja haisee todella pahalle. Nyt vauva ei ole kakannut kolmeen päivään, viimeksi sunnuntaina tuli tavallista löysempi kakka monen tunnin itkun tuloksena. Mietin että mahtaako johtua rokotteesta?! Onko kellään muilla tullut mitään oireita rokotteesta? Tänään onneksi lääkärintarkistus niin voi kysyä asiasta.
 
Joko asia selvisi? Olen kuullut aika useita vastaavia kertomuksia. Kokemusta asiasta ei itselläni ole, koska lapsemme eivät ole ko. rokotetta saaneet. Kerrohan meille muillekin, miten teillä on jatko mennyt ja minkälaisen vastauksen sait lääkäristä ja neuvolasta.
 
Aloittajan tapaus on kuin meidän vaavi. Minulle sanottiin rokotteen antohetkellä ettei se aiheuta mitään. Parissa tapauksessa oli vauvalla mennyt vesiripulille ja näin ollen rokotteen anto piti lopettaa.

Sen verran neuvoton olin vauvan olotilasta että soitin neuvolaan toissa päivänä (rokotteen annosta n vko) ja sieltä sanottiin että voi aiheuttaa ummetusta sekä verensekaista kakkaa. Tämä kuitenkaan ei vakavaa.
Esikoiseni on sen verran vanha jotta tätä rokotetta ei hänen aikanaan ole vielä ollut.
Itsekin haluaisin tietää kauan nämä oireet pientä kiusaavat? :/ ja kun se uusinta rokotekin tulossa....
 
Meillä tulee nyt ti:na kaksi viikkoa siitä kun tää meidän kuopus sai ton rotalitkun. Silloin samana päivänä väänsi masua. Kakkaa ei alkanut tulemaan, joten pe:na hieroin jalkapohjia. Kakka tuli la:na iltapäivällä. Sitten seuraavan kerran to:na. Sen jälkeen nyt ei ole kakkaa tullut ja pierut haisee myös tosi pahalta. En aijo enää ottaa tuohon niitä tehosteita...
 
Ensimmäisen rokotteen jälkeen oli noin reilun kuukauden ajan ettei poika kakannut kuin kerran viikossa mutta sitten alkoi vatsa taas toimia normaalisti. Toisen rotan jälkeen ei enää tullut mitään ja ensi viikolla saakin jo viimeisen annoksen :)
 
jaahas, tää onkin sitten syy miksi poika on huutanut tämän viikon masuaan! sama oli ekalla kerralla, sai meinaan tiistaina tehosteen! mä kans kysyin neuvolasta että vaikuttaako mahan toimintaan ku ekalla kerralla oli sama, ei kakanny kunnolla pariin viikkoon rokotteen annosta ja itki masuaan :( voi toista..

poika on kans syöny tosi huonosti nyt tiistaista lähtien kun sai rokotteen ja huutaa masuaan, pierut haisee ihan kamalalle! kahdet kakat väänsi toissapäivänä kamalan punnerruksen tuloksena!!!
 
Meillä rota ei aiheuttanut ummetusta, päinvastoin, kakka oli aika paljon löysempää kuin normaalisti ja väri muuttui harmahtavaksi ja haju aivan järkyttäväksi. Maha oli löysällä ehkä viikon verran, nyt taas kaikki ihan normaalisti.
Neuvolassa neuvoivat sekoittamaan maitoon kaksi t-lusikallista vettä, estää kuivumista kuulemma.

Nyt odotellaan kuin käy tehosteen kanssa 12.9
 
  • Tykkää
Reactions: Lily79
meiän tytön eka rota oli kauhea. noin 5 päivää rokotuksen jälkeen tyttö oksenteli ihan koko ajan. huuti vatsaansa, oli muutenkin todella kiukkuinen. pahin kesti noin 3 päivää. tehoste sen sijaan aiheutti vaan vähän puklailua ja vatsa kitinää mtta ei läheskän yhtä paha!
 
Meillä ekasta rokoteesta tuli viikon ripuli, toisesta kolmen viikon ripuli (vesikakkaa tuli vähintään kahden tunnin välein koko ajan). Suosiolla jätettiin kolmas ottamatta koska itse taudistakaan ei pitäisi noin pahoja oireita tulla. Neuvolassa sanottiin että ei ole kenellekään muulle oireita tullut mutta tuttujen vauvoilla on ollut yleisempää oireilu kuin oireettomuus.
 
Meillä vauva sai maanantaina (tänään on perjantai) rotarokotetehosteen. Edellisellä kerralla ei tullut mitään oireita, mutta tällä kertaa tuli ummetus ja on normaalia tyytymättömämpi, no kyllä kai kun maha on resseulla kipee... Sai siis maanantaina sen rokotteen eikä oo sen jälkeen kakannut, normaalisti on kakannut joka päivä tai vähintään joka toinen...