Tänään puoleltapäivin Lauttasaaren asemalla erittäin flunssaisen, punaläikkäkasvoisen ja pärskivän sekä röhisevän lapsen äiti pienessä odotustilassa hakemassa mussulleen rokotetta kymmenien muiden kanssa :/ !
Antoi lapsen leikkiä ja pärskiä muiden päälle anteeksipyytelemättä ja yhtään häpeilemättä. Huomattavissa oli lievää ärsymystä kanssasisarissa ja veljissä lapsineen. Tämä lapsi kun näytti sille että kohta hän tartuttaa koko huoneellisen ihmisiä, mukana myös paljon odottavia naisia ja ihan pieniä vauvoja. Monet alkoivat vetäytyä sivumpaan.
Millainenhan äiti selkeästi tahalteen sairastuttaa muita. Olikohan sen lapsi itse saanut jostain odotusalista sen pahan flunssansa vai mistähän oli kyse miksi se äiti ei välittänyt muista. Oli niin röyhkeää toimintaa kyllä
.
Onneksi oma vuoro oli pian ( n.20min kuluttua ) . Muuten joutui jonottamaan n. 30-40 numeroa.