Rokotusjonossa nähtyä osa 2, Helsinki, "tahallinen" tartuttajaperhe

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mun muru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

mun muru

Aktiivinen jäsen
05.05.2008
10 344
2
36
Tänään puoleltapäivin Lauttasaaren asemalla erittäin flunssaisen, punaläikkäkasvoisen ja pärskivän sekä röhisevän lapsen äiti pienessä odotustilassa hakemassa mussulleen rokotetta kymmenien muiden kanssa :/ !

Antoi lapsen leikkiä ja pärskiä muiden päälle anteeksipyytelemättä ja yhtään häpeilemättä. Huomattavissa oli lievää ärsymystä kanssasisarissa ja veljissä lapsineen. Tämä lapsi kun näytti sille että kohta hän tartuttaa koko huoneellisen ihmisiä, mukana myös paljon odottavia naisia ja ihan pieniä vauvoja. Monet alkoivat vetäytyä sivumpaan.

Millainenhan äiti selkeästi tahalteen sairastuttaa muita. Olikohan sen lapsi itse saanut jostain odotusalista sen pahan flunssansa vai mistähän oli kyse miksi se äiti ei välittänyt muista. Oli niin röyhkeää toimintaa kyllä:).

Onneksi oma vuoro oli pian ( n.20min kuluttua ) . Muuten joutui jonottamaan n. 30-40 numeroa.
 
toisten tahallinen tartuttaminen missä tahansa on musta melkoisen törkeää oli kyse sitten sikainfluenssasta, vesirokosta tai vatsataudeista.

Mutta kaikki tuollaiset(kaan) jutut eivät ole tarttuvia tauteja.

mun lapsi joskus oli kokoajan nuhainen, yskäinen, aivasteleva, rohiseva, vinkuva, oksenteleva jne ja kyllä jossain vaiheessa esim neuvolassa käydessä suoraan sanottuna rupesi vituttamaan ne ihmiset jotka päättivät tulla kertomaan että mun ei pitäisi siellä edes olla kun lapsi on kipeä. Tai kovaan ääneen päivittelivät vierustoverille, tai ilmehtivät siihen malliin ettei mielipide ollut kyllä asiasta epäselvä.
Ihan kun mä en olisi tiennyt että se on kipeä, se vaan ei ollut tarttuvaa.
 
No flunssahan ei ole este rokotteelle, kuume on. Hänellä on siihen samanlainen oikeus kun sunkin mussukallas, ei se flunssa sitä katso että pitäisi jättää sikarokote välistä, kun ihan ohjekin on että ei kannata jättää ottamatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mama:
Mä olisin varmasti kysynyt siltä äidiltä, että onko järkeä tuoda noin sairasta lasta ruuhkaiseen odotustilaan.

Itse sanoin kyllä miehelle niin kovalla ääneen asiasta että toivoin naisen kuulevan sen kuin sivukorvalla vahingossa. Ehkä kuuli ja ei välittänyt.Moni varmaan olisi halunnut siellä kysyä sitä. Itsekin kyllä mutta multa menee hermot "väittelyissä" ja negatiivisen palautteen antamisessa raskausaikaan :D
Testasin viime raskaudessa ja se ei sovi mulle. Ehkäpä terkkareilla oli / on jotain sanottavaa sitten kun huomaavat sen siellä.
 
Tällaisien tampioiden takia tämänkin virus sitten luokitellaan epidemiaksi kun tänäänkin vein tytön kerhoon niin eikös yksi äiti tuo lastaan sinne vaikka sanoi että sisko se jäi kotiin kun oli 40 astetta kuumetta :O Vitsit millaisia uuvatteja on liikenteessä !!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lauttasaari on sikavapaa vyöhyke! Mitä jos sillä lapsella oli allergiaa :o

No itsekin astmaatikkona voin sanoa että nykyastmaatikot on kyllä niin hyvin lääkittyjä etteivät röhi ja räi ympäri seiniä ja muiden naamoja! Eikä nyt ole mikään siitepölyaikakaan enää!
 
oishan sinne voinu vaikka viimeisten joukossa mennä. musta on kans tosi törkeää sairastuttaa muita. Jos ollaan kipeinä niin pysytään kotona. Oisin ite ehkä kysyny et onko allergista, se kun mulle on tuttu vaiva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No flunssahan ei ole este rokotteelle, kuume on. Hänellä on siihen samanlainen oikeus kun sunkin mussukallas, ei se flunssa sitä katso että pitäisi jättää sikarokote välistä, kun ihan ohjekin on että ei kannata jättää ottamatta.

Mä muistelen että lehdissä luki että jos lapsi selkeästi sairas niin ei kannata tulla silloin sinne tilaan tartuttamaan muita ( kun siellä on niitä jotka ei kestä edes normiflunssaa esim. jonkun vakavan sairauden takia ja raskaana olevia ym. herkkiä ) vaan koittaa esim. vaikka "ajanvarauksella" saada lapsi rokotukseen jonon ohi tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja V:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lauttasaari on sikavapaa vyöhyke! Mitä jos sillä lapsella oli allergiaa :o

No itsekin astmaatikkona voin sanoa että nykyastmaatikot on kyllä niin hyvin lääkittyjä etteivät röhi ja räi ympäri seiniä ja muiden naamoja! Eikä nyt ole mikään siitepölyaikakaan enää!

ei tarvi astmaatikolle ollakaan siitepölyaika, eikä muuten allergikollekaan. tässä mäkin pärskin ja niiskuttelen, mikä lie taas kutisee nenää. varokaa ettei tartu ;)
 
Mun astmalapset yskii sellasta limayskää valitettavasti tähän aikaa vuodesta n. syyskuusta-toukokuulle :ashamed: ilman mitään flunssaa :/ no ei toki räkä valu, mutta monikohan kattoo että tollasen yskijän tuot tänne :ashamed:
 
Älkääs nyt kun meillä oli lauantaina tytön synttärijuhlat niin eräs äiti lastaan poishakiessa kysyy että maistuiko "Sallalle" herkut kun se viime yön oksensi ja että isänsä on nyt vatsataudissa. Uskotteko että meinasin tirvasta, jumankauta?! Nyt vaan jännityksellä odottelemme...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomaIainen:
Alkuperäinen kirjoittaja mama:
Mä olisin varmasti kysynyt siltä äidiltä, että onko järkeä tuoda noin sairasta lasta ruuhkaiseen odotustilaan.

Itse sanoin kyllä miehelle niin kovalla ääneen asiasta että toivoin naisen kuulevan sen kuin sivukorvalla vahingossa. Ehkä kuuli ja ei välittänyt.Moni varmaan olisi halunnut siellä kysyä sitä. Itsekin kyllä mutta multa menee hermot "väittelyissä" ja negatiivisen palautteen antamisessa raskausaikaan :D
Testasin viime raskaudessa ja se ei sovi mulle. Ehkäpä terkkareilla oli / on jotain sanottavaa sitten kun huomaavat sen siellä.

Anteeksi, rakas äitiyslomalainen, mutta miksi et sanonut sille naiselle?????? Mikä tämä suomalainen käytösmalli on? "Itse sanoin kyllä miehelle niin kovalla ääneen asiasta että toivoin naisen kuulevan sen kuin sivukorvalla vahingossa." Jos haluat, että joku joskus jotakin ymmärtää, _sano_ se sille! Voe äiti... Puhukaa ihmiset toisillenne! Vaikka se joskus olisikin ärsyttävää. Jäis monet alotukset täällä pois :) Peace.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Älkääs nyt kun meillä oli lauantaina tytön synttärijuhlat niin eräs äiti lastaan poishakiessa kysyy että maistuiko "Sallalle" herkut kun se viime yön oksensi ja että isänsä on nyt vatsataudissa. Uskotteko että meinasin tirvasta, jumankauta?! Nyt vaan jännityksellä odottelemme...

:headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkuneiti dina:
Alkuperäinen kirjoittaja V:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lauttasaari on sikavapaa vyöhyke! Mitä jos sillä lapsella oli allergiaa :o

No itsekin astmaatikkona voin sanoa että nykyastmaatikot on kyllä niin hyvin lääkittyjä etteivät röhi ja räi ympäri seiniä ja muiden naamoja! Eikä nyt ole mikään siitepölyaikakaan enää!

ei tarvi astmaatikolle ollakaan siitepölyaika, eikä muuten allergikollekaan. tässä mäkin pärskin ja niiskuttelen, mikä lie taas kutisee nenää. varokaa ettei tartu ;)

Tarkista lääkityksesi! Vedä avaavaa! Henkäise kortisonia! Pistä antihistamiinia poskeesi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkuneiti dina:
Alkuperäinen kirjoittaja V:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lauttasaari on sikavapaa vyöhyke! Mitä jos sillä lapsella oli allergiaa :o

No itsekin astmaatikkona voin sanoa että nykyastmaatikot on kyllä niin hyvin lääkittyjä etteivät röhi ja räi ympäri seiniä ja muiden naamoja! Eikä nyt ole mikään siitepölyaikakaan enää!

ei tarvi astmaatikolle ollakaan siitepölyaika, eikä muuten allergikollekaan. tässä mäkin pärskin ja niiskuttelen, mikä lie taas kutisee nenää. varokaa ettei tartu ;)

Tiäät varmaan että astma ei tartu mutta eritteittesi mukana tulee pöpöjä siinä missä muidenkin ihmisten eritteiden.
 
Niin, ja etpä tietenkään maininnu paikanpäällä asiasta, vaan tulet tänne siitä vauhkoomaan. Ihmeellisiä ihmisiä. Kumma kun kukaan ei tuossa tilanteessa osaa muutaku möllöttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ellu:
Niin, ja etpä tietenkään maininnu paikanpäällä asiasta, vaan tulet tänne siitä vauhkoomaan. Ihmeellisiä ihmisiä. Kumma kun kukaan ei tuossa tilanteessa osaa muutaku möllöttää.

Minä kuulkaa osaan, liiankin kanssa! Minä kun aloitan lähimmäiseni julkisen ripittämisen niin siinä on aina ongelmana se, miten se saadaan loppumaan! Se näet laajenee varsin kaikenkattavaksi! Hyvin helposti!
 
Mää en kans voi ymmärtää ihmisiä, jotka raijaavat ne kipeät lapsensa joka paikkaan!! Siis onko siellä kotona niin hirveä olla lapsen kanssa pari päivää?? Minulle ei tulisi mieleenkään viedä kauhean aivastelevaa, niiskuttelevaa lastani yhtään mihinkään, vaikka muut kyllä vievät. Kertokaahan mulle miksi siellä kotona ei vi olla???
 
Mä pelkäsin toisen lapsen rokotusjonossa koko ajan, että lapset alkaa yskimään kamalaa limayskäänsä. Onneksi olivat yskimättä. Nuoremman lapset rokotusjonosta kun molemmat saivat räkätaudin, joka ei ihan ehtinyt parantua ennen seuraavaa rokotusjonoa.

Että silleen. Ihan flunssaa siis vaan.
 
Ja Leppävaarassa oli räkäyskäinen äiti päättänyt tulla avoimen kerhotiloihin kröhimään. Voi että mä sanon, tän kansan ongelma on kyllä tyhmyys ja välinpitämättömyys. Ja sit vielä nää vastaukset, "ehkä sillä oli allergia". Just joo, kuinkahan todennäköistä on, että pärskivällä räkäisellä lasella on allergia- marraskuussa. Vai onko tyhmä äiti todennäköisempi vaihtoehto. Pysykää oihmiset kotona jos olette sairaita.
 
Yleensähän täällä päivitellään että kotiinko sitä pitäs joka nuhassa linnoittautua... Päättäkää jo milloin saa liikkua kipeänä ulkona ja milloin ei;(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Virpi:
Alkuperäinen kirjoittaja Ellu:
Niin, ja etpä tietenkään maininnu paikanpäällä asiasta, vaan tulet tänne siitä vauhkoomaan. Ihmeellisiä ihmisiä. Kumma kun kukaan ei tuossa tilanteessa osaa muutaku möllöttää.

Minä kuulkaa osaan, liiankin kanssa! Minä kun aloitan lähimmäiseni julkisen ripittämisen niin siinä on aina ongelmana se, miten se saadaan loppumaan! Se näet laajenee varsin kaikenkattavaksi! Hyvin helposti!

Joo, tosissaan virhe viestissä. En tarkottanu ettei kukaan osaa sanoa vaan suurin osa, niinkun tässä tapauksessa koko vastaanottohuone täynnä ihmisiä ja kaikki vaan mulkoilee pahasti ja supattaa seläntakana... suomalaiset !
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No flunssahan ei ole este rokotteelle, kuume on. Hänellä on siihen samanlainen oikeus kun sunkin mussukallas, ei se flunssa sitä katso että pitäisi jättää sikarokote välistä, kun ihan ohjekin on että ei kannata jättää ottamatta.

just tän takia mä otankin rokotuksen lapselle vasta torstaina. jos vaikka se pahin ryysis olis jo mennyt...
 

Yhteistyössä