Olimme mieheni kanssa yrittämällä yrittäneet lasta reilun vuoden, ja viime kesänä hänellä todettiin hitaat siittiöt. Tilanteen ei kuitenkaan olisi pitänyt olla niin huono, etteikö niillä (esim. hoidoilla) vauvaa tehtäisi. Silti - kierto toisensa jälkeen petyin raskaasti, kun menkat joko tulivat ajallaan, tai raskaustesti suorastaan hohti valkoisuuttaan. Kuvittelin usein itselleni kaikki mahdolliset "oireet", tai sitten en tuntenut yhtikäs mitään, ja kiusasin itseäni lukemalla tuntikausia muiden ilmiselvistä oireista, joista hurjimmat olivat alkaneet jo "heti ovulaation jälkeen". Toki huomasin myös senkin, että monet "selvät oireilijat" pettyivät myös kuukautisten alettua. Psykologinen vaikutus voi kai olla aika suuri?
Yleensä en joutunut odottamaan menkkojen alkamista, sillä tasan viikkoa aiemmin tunnen pms-piikin, joka aikaansaa ihan hillittömiä hermoromahduksia ja kiukkupuuskia - etenkin, jos on kyse omasta miehestäni. Kun pitkääkin pitempi vuosi yritystä meni umpeen, ja meillä oli joululoman lopulla (kerrankin) mahdollisuus harrastaa seksiä joka toinen päivä kuukautisten loppumisen jälkeen (työskentelen osan viikosta muualla), olin erityisen pettynyt, kun tuo pms-piikki tuli. Ja koska olin erityisen pettynyt, olin myös aivan poikkeuksellisen karmea niiden pms-oireiden takia.
En tällä kertaa edes ottanut raskaustestejä mukaan työmatkalle, kun tilanne oli ihan selvä. Perjantaina lensin takaisin kotiin, ja pari päivää menkat olivat tehneet tuloaan. Torstaina olin laittanut jo kuukupinkin työpäivän ajaksi, kun poltteet olivat ihan samanlaisia kuin silloin, kun kuukautiset ovat alkamassa. Tulin (edelleen) hieman pahantuulisena kotiin, ja päätin kuitenkin saman tien tehdä raskaustestin (kp 25/25), että voisin sitten lakata miettimästä pienintäkään raskauden mahdollisuutta - tiedättehän sen tunteen, kun on varma, ettei ole raskaana, mutta silti kaikki pienikin toivo on olemassa siihen asti, kunnes vuoto alkaa.
Tein herkän raskaustestin ja tiirailin sitä välinpitämättömästi hämärässä vessassani. Jotenkin oudosti näytti yhtäkkiä siltä kuin testiviivan väri olisi alkanut muuttua, ja säikähdin niin paljon, että heitin testin käsistäni ja huusin apua. Mieheni luuli, että olen saanut sairaskohtauksen
Yritin sopertaa, että "ei se noin voi olla" tai että "ei sen pitäisi olla siinä", ja voitte kuvitella, että mies oli aivan pihalla. Aloimme lopulta yhdessä tarkastella testiä, ja haalea viivahan siihen oli muodostunut. Mies ei millään uskonut, että se voisi tarkoittaa raskautta. Vasta seuraavana aamuna, kun uusi testiviiva oli tummempi, asia meni meillä molemmilla paremmin tajuntaan.
Olin pari päivää tätä kaikkea ennen ajatellut, etten minä _koskaan_ tule tekemään positiivista raskaustestiä - kaikki muut kyllä ennemmin tai myöhemmin. Olimme jonossa lapsettomuustutkimuksiin, ja olin varma, että minussa (tai oikeastaan meissä yhdessä) täytyy olla jotain vikaa. Viikko sitten kirkossa piti nieleskellä kyyneleitä, kun viereemme istui raskaana oleva nuori nainen.
On silti edelleen todella epätodellinen olo. Niitä klassisia oireita ei ole käytännössä laisinkaan. Noin vuorokauden ajan testaamisesta vatsaa viilteli välillä rajustikin, mutta sitten hiljeni. Nyt saattaa muutaman tunnin välein käydä sellainen kivulias aalto, mutta ei mitään muuta (mikä tietysti saa taas huolestumaan ja epäilemään koko juttua ja toivomaan niitä epämiellyttäviä oireita). Olin aina ajatellut, että minä kyllä huomaan ne oireet heti. Tunnen kehoni hyvin, olen aistiherkkä ja olen nyt yritysaikana tarkkaillut kaikkia mahdollisia tuntemuksia aivan naurettavan paljon. Näinkin voi näemmä joskus käydä.
Jos jaksoit lukea tämän loppuun (eli aihe kolahti), toivon tämän rohkaisevan sinua uskomaan siihen, että milloin tahansa voi olla sinun vuorosi - kuinka epätoivoiselta tilanne ikinä tuntuukaan. Rauhaa! <3
Yleensä en joutunut odottamaan menkkojen alkamista, sillä tasan viikkoa aiemmin tunnen pms-piikin, joka aikaansaa ihan hillittömiä hermoromahduksia ja kiukkupuuskia - etenkin, jos on kyse omasta miehestäni. Kun pitkääkin pitempi vuosi yritystä meni umpeen, ja meillä oli joululoman lopulla (kerrankin) mahdollisuus harrastaa seksiä joka toinen päivä kuukautisten loppumisen jälkeen (työskentelen osan viikosta muualla), olin erityisen pettynyt, kun tuo pms-piikki tuli. Ja koska olin erityisen pettynyt, olin myös aivan poikkeuksellisen karmea niiden pms-oireiden takia.
En tällä kertaa edes ottanut raskaustestejä mukaan työmatkalle, kun tilanne oli ihan selvä. Perjantaina lensin takaisin kotiin, ja pari päivää menkat olivat tehneet tuloaan. Torstaina olin laittanut jo kuukupinkin työpäivän ajaksi, kun poltteet olivat ihan samanlaisia kuin silloin, kun kuukautiset ovat alkamassa. Tulin (edelleen) hieman pahantuulisena kotiin, ja päätin kuitenkin saman tien tehdä raskaustestin (kp 25/25), että voisin sitten lakata miettimästä pienintäkään raskauden mahdollisuutta - tiedättehän sen tunteen, kun on varma, ettei ole raskaana, mutta silti kaikki pienikin toivo on olemassa siihen asti, kunnes vuoto alkaa.
Tein herkän raskaustestin ja tiirailin sitä välinpitämättömästi hämärässä vessassani. Jotenkin oudosti näytti yhtäkkiä siltä kuin testiviivan väri olisi alkanut muuttua, ja säikähdin niin paljon, että heitin testin käsistäni ja huusin apua. Mieheni luuli, että olen saanut sairaskohtauksen
Yritin sopertaa, että "ei se noin voi olla" tai että "ei sen pitäisi olla siinä", ja voitte kuvitella, että mies oli aivan pihalla. Aloimme lopulta yhdessä tarkastella testiä, ja haalea viivahan siihen oli muodostunut. Mies ei millään uskonut, että se voisi tarkoittaa raskautta. Vasta seuraavana aamuna, kun uusi testiviiva oli tummempi, asia meni meillä molemmilla paremmin tajuntaan.Olin pari päivää tätä kaikkea ennen ajatellut, etten minä _koskaan_ tule tekemään positiivista raskaustestiä - kaikki muut kyllä ennemmin tai myöhemmin. Olimme jonossa lapsettomuustutkimuksiin, ja olin varma, että minussa (tai oikeastaan meissä yhdessä) täytyy olla jotain vikaa. Viikko sitten kirkossa piti nieleskellä kyyneleitä, kun viereemme istui raskaana oleva nuori nainen.
On silti edelleen todella epätodellinen olo. Niitä klassisia oireita ei ole käytännössä laisinkaan. Noin vuorokauden ajan testaamisesta vatsaa viilteli välillä rajustikin, mutta sitten hiljeni. Nyt saattaa muutaman tunnin välein käydä sellainen kivulias aalto, mutta ei mitään muuta (mikä tietysti saa taas huolestumaan ja epäilemään koko juttua ja toivomaan niitä epämiellyttäviä oireita
). Olin aina ajatellut, että minä kyllä huomaan ne oireet heti. Tunnen kehoni hyvin, olen aistiherkkä ja olen nyt yritysaikana tarkkaillut kaikkia mahdollisia tuntemuksia aivan naurettavan paljon. Näinkin voi näemmä joskus käydä.Jos jaksoit lukea tämän loppuun (eli aihe kolahti), toivon tämän rohkaisevan sinua uskomaan siihen, että milloin tahansa voi olla sinun vuorosi - kuinka epätoivoiselta tilanne ikinä tuntuukaan. Rauhaa! <3