Luin juuri työni puolesta esteettisen kirurgian tutkimuksia (Kinnunen) ja perehdyin asiakastyytyväisyyteen sekä leikkauksen motiiveihin ja siihen, miten paljon kirurgien etiikka painaa siinä tilanteessa, jos potilaalla on selkeästi mielenterveysongelma, jota hän yrittää kauneusleikkauksella parantaa (esim. nämä leikkauksiin koukkuun jääneet tai kohtuuttoman valtavat rinnat haluavat ym.)
Siinä siten kävi ilmi, että tämä rasvansiirto on ihan järkyttävää huijausta. Eli toimenpide, jossa imetään asiakkaalta rasvaa (normaali rasvaimu) esim. lantiolta ja reisistä ja ruiskutetaan sitten rintoihin, maksaa 5000-10 000 euroa. Asiakkaalle kerrotaan ennen toimenpidettä, että lopullinen tulos rinnoissa näkyy vasta noin puolen vuoden kuluttua, ja kahden vuoden kuluttua siirrosta saattaa tulos olla kokonaan liuennut. Tämä siis ei ole reklamaation paikka, vaan niin saattaa käydä, jos oma aineenvaihdunta liuottaa rasvan pois. noin 20 % (muistaakseni) potilaista ei huomannut mitään eroa edelliseen kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta (siis eroa rinnoissa, rasvaimetyissä kohdissa kyllä). Ja kaiken tämän tietäen ihmiset hakeutuvat jopa 10 000 euroa maksavaan operaatioon, koska he tarvitsevat toivoa ja haluavat itsepäisesti uskoa siihen, että heidän elämänsä muuttuu nyt.
Tuntuu vähän vaikealta ymmärtää.