V
vieras
Vieras
Joo ja siis otsikossa jo tulikin ongelmani. Minun ovat molemmat rinnat kipeät. Välillä kipu tuntuu selvästi molemmissa rinnoisa ja välillä kipu tuntuu enemmän oikeassa rinnassa. Raskaana en ole. Ikää on jo kertynyt vähän yli neljäkymmentä. Tätä kipuilua on jatkunut jo muutaman viikon ajan. Mitään erityistä muutosta en rinnoissani ole havainnut. Ei kyhmyjä, ei vuotoa. Keskiviikoksi sain ajan gynelle.
Lisäksi rintani tuntuvat välillä "kummallisilta", ihan kuin ne olisivat turvonneenoloiset sisäisesti, puutuneenoloiset jne. Kipua tuntuu myös kun tunnustelen rintojani.
Nyt olen ruvennut ajattelemaan, että minulla on rintasyöpä, mutta miksi kipu olisi molemmissa rinnoissa. Oiskohan jollakin ollut joskus samanlaisia ongelmia ja mikä on ollut tulos? Nyt on pitkä aika odottaa keskiviikko aamupäivään.