Toggle sidebar

Riittääkö elämän sisällöksi lapset ja työ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "möks"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"möks"

Vieras
Toisesta ketjusta jäi mietityttämään, että nyt kun lapset on vielä aika pieniä, niin en mä kyllä millään repeä enää muuhun. Toki satunnaisesti tapaan ystäviä, käyn joskus leffassa, luen yms. Työ on ihan kiinnostavaa, jos nyt ei suoranainen intohimo ja työkaverit ihan mukavaa seuraa, vaikka aika vähän työajan ulkopuolella nähdään.

Keskiverto viikko täyttyy työstä ja perheen arkirutiineista. Viikonloppuna ehkä kaveriperheen kanssa Hoploppiin, jos hyvin käy. Eihän tämä kovun hulppealta kuulosta, mutta: Onko elämäni mielestäsi tyhjää? Mitä puuttuu?
 
Mutta sähän sen päätät riittääkö se sulle :) Tyhmä kysymys mun mielestä... Sitten olisin ymmärtänyt jos olisit kysynyt riittääkö se jollekin muulle, mutta että sulle :)
 
Mun mielestä tuo kuulostaa aika normaalilta. Joskus tapaat kavereita ja työkavereita, käyt leffassa, luet, käyt kaveriperheen kanssa HopLopissa. Samanlaista elämää elää suurin osa ihmisistä, vain erittäin sosiaaliset ihmiset ovat joka päivä menossa ja ihmisten seurassa. Suurimmalla osalla arkisin aika menee ihan vain siinä arjen pyörittämisessä.
 
TODELLAKIN RIITTÄÄ!! Mullei meinaa aika riittää mihinkään ja oon varsin tyytyväinen, että työn jälkeen saan olla kotona ja nauttia lapsista. Kotitöistä ei niinkään nauti, mut en mä mitää muuta sisältö elämääni kaipaa, kun PERHEEN. Tylsää voi jonku mielestä olla, mut mullei oo päivääkään tylsää. En jaksas mitään ylimäärästä tähän rumbaan.
 
Kaikilla on arki ja ilman sitä ei ole koskaan juhlaa. Jos itsestäsi tuntuu ja ilmeisesti nyt tuntuu, että haluat arkeesi jotain lisää, niin sitten kannattaa toimia.
 
Minulle kaikki vapaa-aika (joko perheen, lasten kanssa tai itsekseni) on sitä oikeaa elämää. Voisin lopettaa työnteon vaikka heti, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Voisin myös palkata meille taloudenhoitajat tekemään ruokaa ja siivoamaan. Saisin itse keskittyä kaikkeen mukavaan, kuten puutarhanhoitoon, harrastuksiin (omiin ja lasten), lemmikeihin, pelailuun, palstailuun, Tv:n katsomiseen, lukemiseen, liikuntaan jne. Kaikkea tätä saan nytkin tehdä, mutta aivan liian vähän. Muuta en kaipaa. Elämä on ihanaa näin.
 
Kaipaan arjen lisäksi sitä juhlaakin tai edes välillä jotain muuta kuin työtä ja kotitöitä. Mutta harvemmin sitä arkena aikaa muuhun jää, ainakaan kovin paljoa. Ja se ei toki ole lasten vika. Arki vaan on tällaista. Kotitöiden määrä kylläkin lisääntyi lasten myötä, mutta on niitä aina ollut :D Opiskeluaikanakin :D
 
Mulle ei riittäisi elämän sisällöksi lapset ja työ. Mutta kun siihen pistetään kolmanneksi onnellinen parisuhde (jota ei ole tainnut täällä vielä kukaan mainita), koen olevani jo suorastaan etuoikeutettu.
 
Aikansa kutakin. Tuossa vaiheessa sitä elää aika tiiviisti perhearkea ja jos käy töissä, niin töitä sitten lisäksi. Kamalasti ei muuhun aikaa jääkään, ei ainakaan mulla jäänyt, kun muistelen elämää muutaman vuoden taakse. Nyt meidän jälkikasvu on 12-17 vuotiaita, ja aikaa itselle on ihan eri tavalla kuin tuolloin. Toki tarvitsevat vanhempiaan edelleen ja pitäähän sitä kurvata töistä ruoanlaittoon kotiin vieläkin, mutta paljon on vapaampaa elämä, eikä nuo useinkaan edes halua lähteä meidän menoihin mukaan.

Toisaalta sitten... nyt ei enää sillä tavalla jaksa, kuin olisi nuorempana jaksanut kaikenlaista työpäivän päälle riekkumista :D Kotona on kiva olla, eikä useinkaan viitsi enää mihinkään lähteä.
 
Kuten sanoin, ajatus nnousi toisrsta ketjusta, jossa lapsia ja työtä väheksyttiin elämän sisällöksi riittämättömänä. Se nyt vaan havahdutti miettimään omaa tilannetta. Että käykö tässä niin, että painan rutiinilla eteenpäin ja sitten joku päivä herään siihen, että on kamala tyhjä aukko.

Parisuhde on vähän taka-alalla, mutta yhteisymmärryksessä on puhuttu ja sovittu, että yhteisessä ajasta tingitään. Hoitajia ei tarjolla, eikä sitä perheen yhteistäkään aikaa liikaa ole näinkään.

Harrastukset on sitten se mitä enemmän mietin. On paljon sellaista, mitä olisi kiva tehdä. Mutta nyt se vaatisi kovasti järjestelyjä ja olisi tavallaan lapsilta pois. Mieluummin melkein teen vähän enemmän töitä, kuin "tuhlaan" aikaa harrastuksiin. Työkin on vastapainoa kodille ja sitten siitä on myös rahallista hyötyä perheelle.

Onko nyt jotain mikä multa jää näkemättä/ymmärtämättä, mikä voi myöhemmin kaduttaa?
 
[QUOTE="möks";28001585]Kuten sanoin, ajatus nnousi toisrsta ketjusta, jossa lapsia ja työtä väheksyttiin elämän sisällöksi riittämättömänä. Se nyt vaan havahdutti miettimään omaa tilannetta. Että käykö tässä niin, että painan rutiinilla eteenpäin ja sitten joku päivä herään siihen, että on kamala tyhjä aukko.

Parisuhde on vähän taka-alalla, mutta yhteisymmärryksessä on puhuttu ja sovittu, että yhteisessä ajasta tingitään. Hoitajia ei tarjolla, eikä sitä perheen yhteistäkään aikaa liikaa ole näinkään.

Harrastukset on sitten se mitä enemmän mietin. On paljon sellaista, mitä olisi kiva tehdä. Mutta nyt se vaatisi kovasti järjestelyjä ja olisi tavallaan lapsilta pois. Mieluummin melkein teen vähän enemmän töitä, kuin "tuhlaan" aikaa harrastuksiin. Työkin on vastapainoa kodille ja sitten siitä on myös rahallista hyötyä perheelle.

Onko nyt jotain mikä multa jää näkemättä/ymmärtämättä, mikä voi myöhemmin kaduttaa?[/QUOTE]

tämä siis ap ja vastaukseksi sille, joka sanoi, että itsehän sen tietää: Tietää joo, mutta monessakin asiassa valitettavasti vasta jälkikäteen. Vai etkö ikinä ole katunut mitään elämässäsi tekemiäsi valintoja?
 
[QUOTE="möks";28001585]Onko nyt jotain mikä multa jää näkemättä/ymmärtämättä, mikä voi myöhemmin kaduttaa?[/QUOTE]
En oikein ymmärrä, miksi et voisi alkaa sitten harrastaa, kun a) lapset ovat isompia ja "omaa aikaa" enemmän ja b) tiedät itse, mitä haluaisit elämääsi lisää? Jos ymmärsin oikein, et nyt kaipaa mitään muuta?
 
Mulle riittää mies eli onnellinen parisuhde (joka tosiaan on välillä vähän hiljaisempaa, mutta on silti), lapset, ja vähäinen työskentely miehen yrityksessä =) näin on menty jo kohta 15 vuotta, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Onhan tässä mausteena ja pienenä lisänä, kuten ap:lläkin, satunnaiset ystävien tapaamiset, lasten kanssa harrastamiset, sukulaisten tapaamiset, yms.
 
Mies, lapset, työ, opiskelu ja omat harrastukset. Siinä on mulle loppuelämäksi ihan tarpeeksi. Sitte tietty elämänvaihe hieman vaihtuu, kun lapset muuttaa pois kotoa ja alkaa tulla lapsenlapsia (just tänä aamuna Datalle sanoin, että vaikka jokainen lapsista sais vaan 2 lasta ni lastenlapsia ois 12 kpl). Akateeminen köyhyys jossain määrin rajoittanee niitä haaveita, mutta en tiedä, eikö oo ihan parasta töiden jälkeen pyöräyttää kääretorttu, jättää pesue ahmimaan sitä ja lähteä ite lenkille relaamaan tähtien alle? Mitä sitä ihminen muuta kaipaa? Ainakaan just nyt. :D
 
Elämä on suurimmaksi osaksi arkea ja kirjoittamasi kuulosti arjelta! Ihan mukavalta sellaiselta. Jos vielä otat huomioon sellaisen asian, että lapsesi ei tule olemaan ikuisesti pieniä niin huomaat, että saat vielä sen pitäiskö olla jotain muutakin. Kun pystyt ja ehdit niin saat hankittua itsellesi harrastuksia ja muuta mielenkiintoista tehtävää. Viime viikonloppuna olin mieheni kanssa kaksin elokuvissa, tapasin tuttuni siellä vaimonsa kanssa. Hän sanoi, että voi miten mahtavaa, nykyään voi vaan lähteä elokuviin kun lapset on isoja ja pärjää keskenään.
 
Ajatelkaa olevanne kuolinvuoteellanne. Mihin olette tyytyväisiä elämässänne? Mitkä olivat hyviä asioita? Jäikö jotain vielä hampaankoloon?

Minä en ainakaan uhraisi ajatustakaan työlle kuolinvuoteellani. Olisin kiitollinen lapsistani ja miehestäni ja heidän kanssaan viettämästäni ajasta.
 
[QUOTE="Heidi";28002356]Ajatelkaa olevanne kuolinvuoteellanne. Mihin olette tyytyväisiä elämässänne? Mitkä olivat hyviä asioita? Jäikö jotain vielä hampaankoloon?

Minä en ainakaan uhraisi ajatustakaan työlle kuolinvuoteellani. Olisin kiitollinen lapsistani ja miehestäni ja heidän kanssaan viettämästäni ajasta.[/QUOTE]

Minulle työ on merkityksellistä ja haluankin tehdä työtä, jolla on vaikutusta. En tarkoita vaikutusta niin, että olisin itse tunnettu vaan että työni tekee hyvää joidenkin ihmisten elämässä.
 
[QUOTE="Heidi";28002356]Ajatelkaa olevanne kuolinvuoteellanne. Mihin olette tyytyväisiä elämässänne? Mitkä olivat hyviä asioita? Jäikö jotain vielä hampaankoloon?

Minä en ainakaan uhraisi ajatustakaan työlle kuolinvuoteellani. Olisin kiitollinen lapsistani ja miehestäni ja heidän kanssaan viettämästäni ajasta.[/QUOTE]

Niinhän sitä luulisi! Itse kävin lähellä kuolemaa viime vuonna ja kyllä työ ja työnteko oli yksi suurimpia murheitani hädän keskellä.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa