Riideltiin miehen kanssa eilen ihan kunnolla :(

[itkettää]

Ihan kauhea olo, riideltiin illalla miehen kanssa niin pahasti että nukuttiin eri huoneissa. Mies lähti töihin ennenkuin heräsin ja nyt ei nähdä pariin viikkoon kun olen lähdössä lapsen kanssa reissun päälle.

On alkanut tuntumaan että meillä riidellään nykyään aika tiuhaan, ja että varsinkin minä olen koko ajan ihan räjähdyspisteessä. Pelottaa.

 

["madame"]

No mikä sua pelottaa? olet räjähdyspisteessä, onko sinulla univelkaa? onko sinulla lapsesta/lapsista ikinä vapaata? Täyttyykö sinun tarpeesi vai oletko vain äiti?

 

[itkettää]

Pelottaa että tämä menee ihan hirveäksi, että jos ei saadakaan tätä loppumaan vaan riitely vaan pahenee ja lopulta koko hommasta ei tulekaan enää yhtään mitään.

Ei minulla univelkaa ole, tuntuu vaan että suutun nykyään ihan joka asiasta, mies ärsyttää minua ja minä häntä. Olen aina ollut melkoisen räiskähtelevä luonne mutta nyt tuntuu että en kestä kohta enää mitään. Saatan nostaa metelin ihan olemattomista asioista ja sitten kun suutun, suutun niin että tekisi mieli karjua ja paiskoa menemään kaikki mihin vaan yletyn. En tiedä oikein että mistä tämä johtuu.

En minä tästä äitinä olemisesta vapaata juurikaan saa, lapsi on vähän alle vuoden ja kyllä riittää sormet laskemaan ne kerrat jolloin olen jossain päässyt käymään (isä on muutaman tunnin kotona hoitanut). Tekisi varmaan hyvää jos pääsisin enemmän käymään omissa menoissa, mutta ei taida olla oikein mahdollista. Mies on viikot reissutöissä ja viikonloppuisin on väsynyt enkä minäkään halua ainoita päiviä viikossa jolloin ollaan koko perhe kotona tuhlata siihen että lähden yksin johonkin...

Kyllä minusta nykyään tuntuu että olen vain äiti, mutta tiedän ettei ole miehelläkään helppoa. Ollaan hoettu kovasti sitä että kyllä tämä tästä helpottaa sitten kun lapsi kasvaa, vaan en tiedä... Helpottaako se?

 

["nuppu"]

Lapsesta on vastuu aina, oli lapsi pieni tai iso. Ja mitä pienempi lapsi sitä isompi vastuu. Vaan menee myös niin,että mitä pienempi lapsi sitä pienemmät huolet ja mitä isompi lapsi niin sitä isommat huolet. Eli helpottaa minkä helpottaa

 

[itkettää]

Niin, epäilen kovasti itsekin että tämä tästä mihinkään muuttuu kasvoi se lapsi sitten taikka kutistuisi. Eihän tämä siitä lapsesta johdu, vaan meistä.

Tuntuu vaan että ollaan koko ajan niin ahtaalla molemmat, sekä minä että mies. Minä olen viikot yksin lapsen kanssa paikkakunnalla jossa ei ole kuin muutama tuttu sekä miehen sukua, ja mies tekee pitkää päivää kaiket viikot reissuhommissa. Viikonloppuisin minä tahtoisin tehdä asioita yhdessä tai laittaa kotia (vähän on remonttia) vaan mies ei jaksaisi, haluaisi nukkua pitkään ja lepäillä. Minua ärsyttää jos ei tehdä mitään ja miestä ärsyttää jo se jos minä isommin siivoilen.

Tuntuu että olen aika paljosta joutunut luopumaan miehen ja lapsen vuoksi, vaikka ei tietenkään pitäisi valittaa kun itsehän minä tätä olen halunnut...

 

["Madame"]

No eihän tuota kukaan voi jaksaa, syynkin löysit itse kireydelle. Sähän oot kuin yksinuoltaja. Miksi mies ei voi vaihtaa töitä? onko lähellä ketään keltä pyytä lastenhoitoon apua?

Kyllä jos lapsi on normaali(ei siis adhd:tä,kehitysviiveitä tms) niin kyllä se helpottaa. ajattele kun koettaa se päivä kun lapsi voi ulkoilla yksin,eikä häntä tartte enään vahtia.

 

[moekoe]

Meillä oli alkuun vähän samanlaisia tilanteita.

Muksun ekan vuoden aikana mies teki pitkiä työreissuja, jopa 3-4 viikkoa putkeen. Ja tuli kotiin kuin hotelliin. Asenteella, että hänellä on nyt ansaitut vapaat, hänpä nukkuu ja lataa akkuja koko vapaansa.
Ja ärsyyntyi, jos pidin mulle ja muksulle tuttua rytmiä yllä. Eli jos aamupalan jälkeen puin meitä ulos niin tuli siihen vinkumaan, et onko teidän pakko tehdä noin ja näin. Ja että hän ei ainakaan tee mitään vapaapäivinään ennen puoltapäivää tms.

Kunnes mun mitta tuli täyteen ja avauduin mun vapaapäivistä. Että niitä on ollut tasan nolla. Että kun mun äitini tuli "auttamaan" meille kun mies oli ekoilla reissuillaan niin se tarkoitti sitä, et mutsi istui sohvalla passattavana, arvosteli kaiken kodin kunnosta lapsen vaatetuksen kautta naapureihin. Että älä sinä stana tule mulle kertomaan kuinka on raskasta, vaihtaisin sekunnissa tän arjen siihen, et ajelen muutaman viikon keskieuroopassa paikasta a paikkaan b! :ashamed:
Mä siis kilahdin ihan täysin. Mies se istui huudonkin jälkeen vielä varmaan puolituntia paikallaan hiljaa, ja sit käytiin vähän rauhallisemmin asiaa läpi uudelleen.

Mutta sen jälkeen ei ole juuri ollut sanomista.

Ja tottakai mies lepää työputken päätteeksi, muttei todellakaan kaikkia vapaapäiviään, vaan nykyään hyppää arkeen vaikka suoraan työreleissä.

 

[kyselen]

Tekeekö miehesi reissuhommia Suomessa vai ulkomailla? Olisko teidän mahdollista muuttaa miehen työn perässä johonkin missä olisi sinun sukulaisia/ystäviä/äiti-lapsi piirejä tms toimintaa? Saisit muutakin ohjelmaa kun olla vaan yksin lapsen kanssa kotona.

 

["vieras"]

Oletko lopetellut imettämistä joskus lähiaikoina? Se nimittäin voi saada melkoiset hormonimyrskyt aikaan ja aiheuttaa juuri tuollaisia raivonpuuskia. Itselläni kokemusta 2 kertaa tästä ja nyt kolmannella osaan jo varautua. Sattumalta luin jostain imetysaiheisesta kirjasta näistä imetyksen lopettamiseen liittyvistä hormonijutuista ja tajusin, että siitähän se oma raivoilu johtui. siitä ei vaan kamalasti puhuta missään.

 

["Vieras"]

Mitkä sum tukiverkot on? Mitäpä jos menisit vauvan kanssa kaksin vaikka mummolaan viikoksi tms.

 

["vieras"]

no ei oo ihme että itkettää ja raivostuttaa.. Miehet ei vaan millään pysty ymmärtämään, että ei se kotona oleminen lomaa ole eikä siinä vapaata ole, varsinkaan jos sinulla ei ole yhtään lapsenvahtia. Ois oikeasti hyvä, että pääsisit arkisin edes kauppaan yksin. Mies ei pysty ymmärtämään minkälaista on olla koko ajan vastuussa, jos ei ole sitä itse kokenut.

 

[itkettää]

Ihan suomessa mies kulkee reissutöissä, paikka vähän vaihtelee eikä ole niin pitkään samassa paikassa että voitaisiin mukana aina muuttaa. Viikonlopuiksi tulee siis aina kotiin. Näitä reissutöitä on nyt kestänyt joulusta asti ja vissiin noita on vielä ainakin kesän. Oon yrittänyt näihin tottua vaan kyllä tekee välillä tosi vaikeaa.

Harmittaa kun oma suku on niin kaukana, matkaa mummolaan on kolmatta sataa kilometriä. Niitä tukiverkostoja ei täällä oikein ole, yksi tuttu on jonka luona olen nyt kulkenut kylässä mutta lapsenhoitajaksi en kehtaa kysyä... Miehen vanhemmat asuu lähellä mutta heihin en luota niin paljon että voisin jättää lapsen sinne hoitoon, en vaan pysty. Kylässä kyllä käydään aika usein siellä.

Imetän vielä.

 

[itkettää]

Harmittaa se eilinen riitely ihan kauheasti ja tekisi mieli soittaa miehelle ja pyytää anteeksi... Parempi kuitenkin varmaan kun en nyt soita tai sano yhtään mitään. Riidassa oli kyse siitä että mies kauan sitten lupasi minulle lopettavansa yhden asian vaan olikin sitten jatkanut sitä minulle siitä kertomatta ihan samaan malliin kuin ennenkin. Sinänsä aika pieni juttu, ei mitään maata kaatavaa, mutta minulle tärkeä asia ja kun oli kuitenkin luvannut, ainakin tosissaan yrittää. Nostin varmaan vähän turhan ison metelin...

Välillä mies ärsyttää ihan hirveästi ja tuntuu että minä olen täällä ihan loukussa. Sitten kun riidellään ja mies alkaa puhumaan miten ei ole hälläkään helppoa kun töissä kulkee yms. niin minä pyytelen anteeksi ja säälin ja alan taas ajatella että on sillä oikeasti vaikeampaa kuin minulla. Kun minähän oon vaan täällä kotona...

Ja olen minä kyllä koittanut antaa tuon miehenkin mennä. Ei kulje juhlimassa tai kavereilla tai missään muualla hänkään mutta harrastukseen olen koittanut olla puuttumatta mahdollisimman vähän... Sai kulkea viime syksynä aika paljon viikonloppuja metsällä, kun minä jäin pienen vauvan kanssa kotiin. Viikot oli kyllä silloin töissä täällä kotipaikkakunnalla, että illat oli viikolla meidän kanssa kotona. Joitakin viikonloppujakin jäi kotiin, mutta siitä sain kyllä kuulla muutaman kerran jälkeenpäin jos jostain tuli riitaa. Että kun hän ei niin paljon viime syksynä päässyt menemään kun oli meidän kanssa. Ei paljon tuntunut ajattelevan että minä luovuin koko harrastuksesta (meillä sama harrastus siis) viime syksyksi kokonaan.

 

["madame"]

Ihan suomessa mies kulkee reissutöissä, paikka vähän vaihtelee eikä ole niin pitkään samassa paikassa että voitaisiin mukana aina muuttaa. Viikonlopuiksi tulee siis aina kotiin. Näitä reissutöitä on nyt kestänyt joulusta asti ja vissiin noita on vielä ainakin kesän. Oon yrittänyt näihin tottua vaan kyllä tekee välillä tosi vaikeaa.

Harmittaa kun oma suku on niin kaukana, matkaa mummolaan on kolmatta sataa kilometriä. Niitä tukiverkostoja ei täällä oikein ole, yksi tuttu on jonka luona olen nyt kulkenut kylässä mutta lapsenhoitajaksi en kehtaa kysyä... Miehen vanhemmat asuu lähellä mutta heihin en luota niin paljon että voisin jättää lapsen sinne hoitoon, en vaan pysty. Kylässä kyllä käydään aika usein siellä.

Imetän vielä.

juu mutta montako tuntia miehellä on töitä /vuorokausi? jos 8tuntia niin kyllä se loppuilta riittää levoksi!

ihan oikeesti ja jos esim vaan ajaa autoo niin ei se ny hirveen raskasta oo.

Kotiäidillä ei oo vapaata päivällä yhtään ja yölläkin voi joutuu hommia tekee. et mikä v. oikeus sillä miehellä on levätä viikonloppuisin jos sulal ei oo.

Nyt toinen päivä viikonlopusta mies aamusta iltaan vastuuseen ja sulle toinen päivä. miehelläs on luultavasti viikolal enemmän lomaa ku sulla

 

["kohtalotoveri"]

Ymmärrän että on varmasti raskasta olla lapsen kanssa viikot yksin kotona Onneksi teillä ilmeisesti siis kesän jälkeen on helpotusta tulossa asiaan?

Käytkö lapsen kanssa puistoissa, äitilapsipiireissä? Sieltä löytyy yllättävän paljon samassa tilanteessa olevia.

Mikset luota miehesi vanhempien lastenhoito kykyihin? Viet lapsen sinne hoitoon siksi aikaa että menet jumppaan tms.

Tsemppiä ja halaus sinulle!

 

["Mintus"]

Mä en oikein käsitä tuota miesten ajatusmaailmaa. Miksi pitää olla vaimo & lapsia jos ne pitää saada täysin ilman vastuuta. Miehen harrastukset, lepoaika ja työ eivät saa kärsiä jostain niin mitättömästä syystä kuin perhe. Olis sit stna yksinään ja lepäis niin paljon kuin haluaa.
Koita kysyä miksi hän haluaa että hänellä on perhe ja mitä hän on valmis tekemään sen eteen että perhe pysyy ehjänä ja onnellisena?

 

["vieras"]

Mä sanoisin miehelle että tämä teidän nykyinen tilanne ei vaan toimi ja itse kyllä muuttaisin sinne missä on ne tukiverkostot oli mies mitä mieltä tahansa, sama kai se luulisi hänelle olevan jos on harvoin kotona muutenkaan. Kysyisin myös mieheltä että voisiko etsiä erilaisia töitä..

 

[vruuuuuuuum]

[QUOTE="madame";26493644]
ihan oikeesti ja jos esim vaan ajaa autoo niin ei se ny hirveen raskasta oo.

[/QUOTE]

Huomaa ettet ole koskaan ajanut auto työksesi.

 

[itkettää]

[QUOTE="vieras";26493911]Mä sanoisin miehelle että tämä teidän nykyinen tilanne ei vaan toimi ja itse kyllä muuttaisin sinne missä on ne tukiverkostot oli mies mitä mieltä tahansa, sama kai se luulisi hänelle olevan jos on harvoin kotona muutenkaan. Kysyisin myös mieheltä että voisiko etsiä erilaisia töitä..[/QUOTE]

En minä voi täältä ihan noin vaan lähteä... Minä nyt kuitenkin rakastan sitä miestä ja onhan se tuon lapsen isä. Ja myös meidän takiahan se siellä töissä kulkee. Tosi raskasta ulkoilmatyötä tekee ja pitkiä päiviä, yleensä tekevät perjantait viikolla sisään että pääsee jo torstai-iltaisin kotiin. Varmasti on työ ihan raskaimpia mitä löytyy. Ja ei, ei vaihda alaa eikä siinä mitään järkeä olisikaan kun siitä tykkää ja vakituinen paikka on. Voisi olla vaikeata löytää täältä toista yhtä varmaa ja hyvää työpaikkaa. Normaalisti siis tekee töitä tässä kotipaikkakunnalla/lähiympäristössä, nyt on vaan sattunut näitä reissuhommia pitemmäksi aikaa.

Kaikki oisi meillä ihan hyvin ja hienosti jos minä vaan jaksaisin näitä viikkoja yksin enkä saisi näitä älyttömiä raivokohtauksia. Vikaa on miehessäkin mutta varmasti asiat oisi paljon paremmin jos minä pysyisin rauhallisempana ja osaisin ja jaksaisin keskustella asioista niinkuin aikuiset ihmiset...