Remontti"syrjintä"Reiska räväytti taas – Tällä kertaa työttömistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"Remontti-Reiskana tunnetuksi tullut perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen kertoi eduskunnan tiistain täysistunnossa vahvan näkemyksensä ”ideologisesti työttömistä”.

Työttömyysturvalakiin on valmisteilla suuria muutoksia. Tiistain täysistunnossa oppositiosta kuultiin kovaa kritiikkiä työmarkkinoita koskeviin muutoksiin, kuten juurikin työttömyysturvan heikentämiseen.

Piisisen mukaan sosiaaliturva on paisunut vuosien aikana ”kestämättömälle tasolle”.

– Tiedotusvälineistä olemme saaneet lukea ideologisesti työttömistä ihmisistä, eli on aivan ilmeistä, että tätä meidän antoisaa sosiaaliturvajärjestelmäämme myöskin väärinkäytetään, Piisinen sanoi puheessaan."

Remontti"syrjintä"Reiskasta yksinasuvalle 555,11 €/kk eli 18,50€/päivä ja yhteistaloudessa asuville (avio/avoparit) 471,84 €/kk 15,70 €/päivä (85% yksin asuvan perusosasta) KÄTEEN ELÄMISEEN jäävä tulo ei kannusta hankkimaan työtä, tällä summalla halutaan muka elää täältä ikuisuuteen. Uskomatonta paskaa!
 
Jos on työtävieroksuvia ihmisiä näiden puolenmiljoonan joukossa, jotka ovat siis työttömiä, työkyvyttömiä, ilmaistöissä, kursseilla, 9 euron orjina, niin miksi työnantajat palkkaa niitä työhaluisia töihin?
Jotenkin outoa politiikkaa, että kun työttömien joukossa on pieni määrä työhaluttomia, koko porukkaa rangaistaan tämän seurauksena.
Eikö tämä nyt ole ideologian vastaista.
Maahanmuuttajia ei saa syyllistää joukkona jos joukossa on rikollisia.
Kansanryhmää ei saa syrjiä etnisen alkuperän tai uskonnon vuoksi, mutta puolta miljoonaa kansalaista saa rangaista sen seurauksena työttömyydestä siksi, että joukossa on myös työhaluttomia ihmisiä.

Jos pelkästään työhaluttomia rangaistaisiin työhaluttomuutensa seurauksena, asia olisi mielestäni ok.
Ratkaisuksi ehdotan, jokaiselle työttömälle tarjotaan kokoaikatyötä palkalla jolla tulee toimeen ilman sosiaalisia tukia ja jos henkilö kieltäytyy työstä perusteilla rintaa pistää ja pierettää, ei pysty kykeneen, häneen kohdistettaisiin jonkinlaisia sanktioita, mutta on järjetöntä kurjistaa seurannaisvaikutuksiltaan ehkä miljoonan ihmisen elinolosuhteita pienen työhaluttomien joukon seurauksena.
 
Puuttuu vain palkanmaksaja, ilmaistöihin pääsee. Noin 500 000 ihmistä tekee Suomessa palkatta töitä.

Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Oikaisu: Ilmaistyötä tekeekin ”vain” alle 500 000 suomalaista
Seuran laskelmassa ilmaistyöntekijöiden määrästä oli virhe. Heitä on kuitenkin edelleen noin puoli miljoonaa.

OrpoPurran kaudella varmaan jo 600 000.
 
Sitten vain lukuja pöytään Jorma!🤗

1. Montako realistista avointa työtuntia meillä on? Montako työtuntia meillä on kaiken kaikkiaan?

2. Mikä on arvio tulevaisuuden työtuntien määrästä kun automastio lisääntyy?

Eikö Jorma ole seurannut asioita? Työpaikkoja ei ole lähestulkoonkaan kaikille, edes nyt. Saati myöhemmin.
 
Muutama suusta päästettävä aivopieru vuodessa ja rahaa tulee 7 137 euroa kuukaudessa ja päälle veroton kulukorvaus. Edustajan kotipaikasta riippuen hän saa kulukorvausta 30 prosentin (986,81 euroa), 40 prosentin (1 315,75) tai 55 prosentin (1 809,15) mukaan. Edustajalle, joka on valittu muusta kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiiristä, suoritetaan kulukorvaus 40 prosentin mukaan laskettuna.

Päälle tietenkin ilmaiset taksi- ym. matkat (Lain mukaan kansanedustajilla on oikeus käyttää ilmaiseksi kotimaassa kansanedustajan toimen hoitamiseen liittyen muun muassa junaa, linja-autoa ja reittiliikenteen lentovuoroja), ilmaiset kännykät, tabletit, tietokoneet, puhelin/dataliittymät ja ties mitä muuta. Mikael Jungner kertoi ettei kansanedustajan tarvitse edes ruokaa ja päihteitä ostaa itse, vaan aina on maksajia ilmaistapahtumissa, kuten myös elokuvien ensi-iltoihin, festareille ym. ilmaiskutsuja.

Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset
 
Entä sitten? Sinulla on ihan samanlainen oikeus asettua itse ehdolle eduskuntavaaleissa jos se sinun persettäsi kirvelee kuinka hyvät edut heillä on.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Entä sitten? Sinulla on ihan samanlainen oikeus asettua itse ehdolle eduskuntavaaleissa jos se sinun persettäsi kirvelee kuinka hyvät edut heillä on.
Palkkiot ja kulukorvaukset pois ja tilalle provikkapalkka. Jokaisesta petetystä lupauksesta -3kk palkka. Maaliin saaduista asioista ja asiakokinaisuuksien oiken ymmärtämisestä +1kk palkka. Testejä pidetään säännöllisesti.

Jos seuraava allekirjoitettava asiakokonaisuus ei seuraavallakaan kerralla ole selville niin kenkää!

Käsi ylös jotka kannattavat päättäjien taitojen testaamista, seurauksin, pitkin kautta?
 
Kansanedustajan palkka voisi olla suhteutettuna keskipalkkaan, josta otettu korkein 10% pois. Tämä auttaisi keskittymään koko kansan hyvinvointiin enemmän, tuo kymmen prosenttia hoitaa kyllä oman hyvinvointinsa kuitenkin.
 
Reiskan olisi vain kannattanut jatkaa remppahommissa.
Olisi siinä samalla työllistänyt muutaman työttömän.
Reiskan yritys työllistää 66 työtöntä ja teki viime vuonna liikevaihtoa yli 14 miljoonaa euroa.

Reiska oli itse ekan kerran raksalla duunissa 8-vuotiaana.
 
Onnea vaan duunarit, tämä menee entistäkin huonompaan suuntaan.

Asuimme yrittäjinä jonkin aikaa ulkomailla ja monilta osin se oli taloudellisesti kannattavampaa kuin Suomessa.

Olemmekin tehneet päätöksen lähteä Suomesta jälleen, emmekä jää maksamaan omia palkkioitaan korottaneiden ministereiden elämistä.

Oi tätä onnen päivää!
 
Reiskan yritys työllistää 66 työtöntä ja teki viime vuonna liikevaihtoa yli 14 miljoonaa euroa.

Reiska oli itse ekan kerran raksalla duunissa 8-vuotiaana.
Löytyykö vasemmiston kansanedustajista yrittäjiä jotka työllistävät ihmisiä ja tuottavat verotuloja, vai elävätkö kaikki vasemmiston kansanedustajat veronmaksajien piikkiin?
 
Eli vasemmiston kansanedustajista ei siis löydy yhtään tyyppiä joka yrittäjänä työllistäisi suomalaisia. Siipeilijöitä koko porukka.
Aivolokerosi ovat täynnä vasemmistotylytystä. Ei sinne enää järkipuhetta mahdu.
Olet ilmeisesti kasvanut perheessä, jossa on ollut hirveä viha sukupolvien ajan
työväestöä kohtaan. Itsetutkiskeluun tuskin olet koskaan uhrannut sekuntiakaan.
Sinun tyyppisiä keskustelupalstojen tukkijoita on Suomi ollut täynnä siitä lähtien, kun internet keksittiin. Kirjaudu ja vapautat samalla tämän palstan kivat tyypit piinasta.
 
Yhteistyössä