Yksi mun kaveri aikoinaan keskeytti opintonsa. Hänellä oli ja on jonkinsortin oppimisvaikeuksia, vaikka tietyssä mielessä ihan älykäs kaveri. Korkeakouluopintoihin ei vaan elämänhallinta riittänyt. Ysärillä toi oli muutenkin vähän erilaista, ei kukaan patistanut mihinkään. Opintotuki kilahti tilille ilman opintosuorituksia tai sitten rajat oli niin alhaiset, että hyvin vähällä vaivalla ne sai. Toki tuollaiset opintopisteet eivät pahemmin edesauttaneet opiskelua. Muistaakseni tällä kaverilla oli mm. joku tilastotieteen oppimäärä (jonka perusopinnot eivät paljoa yliopistolla vaatineet, jos oli hiukankin matemaattisesti suuntautunut) ja sitten jotain Afrikan tutkimusta
Varsinainen kombo.
No jossain toki se raja meni ja sitten se rupes tekemään pätkäduuneja. Vähitellen opinnot jäi ja se kai luovuttikin. Teki sitten 2000-luvulla niitä pätkäduuneja, välillä oli työtön tms. Mut ei se koskaan heittäytynyt täysin tukien varaan.
Lopulta se sai ns. yllättävän hyvän työpaikan. Ei se vakipaikka ollut, mutta palkka oli kohillaan. Kaveri liittyi jopa liittoon tai YTK:hon, kuitenkin ansiosidonnaiseen oikeuttavaan työttömyyskassaan. 2 vuotta se tuossa projektissa työskenteli ja sitten jäi työttömäksi. Hänen mittakaavassaan aika mukavaa ansisidonnaista rupes tienaamaan.
Muistan aina sitten kun sille tarjottiin jotain työtä, jonka palkka oli vain hiukan korkeempi kuin se ansiosidonnainen. Tyyppi laski, että tappiolle jää kun ottaa matkat huomioon, saatikka sitten menetetty vapaa-aika. Menetetty vapaa-aika oli siis käytännössä sitä, että biletti viikollakin ja kärvisteli krapuloissa joka toinen päivä.
Päätti sitten mennä tonne työhön kumminkin. Ajatteli, että jos siitä jotain urkenisi. No ei siitä suoranaisesti mitään auennut, mutta väitän, että tyypin toimintakyky parani. Huomasi, että duunielämässä tapaa muita ihmisiä. Hän rupesi tavallaan haluamaan sitä "duunielämää". Työtä itseään, ihmisiä siellä, kahvitaukoja ja LOMIA!
Nykyään on hankkinut jonkun tutkinnonkin ja on vakiduunissa. On perheellinen ja elämä hymyilee.
Se on just se jonkinlainen toimeliaisuus, johon ihmisiä pitää patistaa. Suurimasta osasta ei ehkä ole yrittäjiksi. Kaikista ei tule uraohjuksia. Mutta kyllä työ vaan on suurimmalle osalle ihan mielenterveyden kannalta se paras lääke. Se kiinnittää yhteiskuntaan ja saa muitakin asioita tapahtumaan.
Tietenkin osa pitkäaikaistyöttömistä on aika moniongelmaisia tapauksia, mutta jokainen joka siitä porukasta pystytään jollain tavalla nostamaan yhteiskunnan rattaille, on iso voitto.
