Relaatio 308

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Toivon, että teillä on tästä hupia, koska tämän laatiminen oli melkoinen homma. Ensimmäistä versiota olin laatinut viitisen ruutua kun viivat ja sanat alkoivat mennä niin sekaisin, että homma piti aloittaa aivan alusta. Toinen yritys päätyi loppuun saakka, mutta vaikka kaikki sanat ja viivat olivat paikallaan - ja sivuston ylläpitäjä vahvisti että kaiken pitäisi olla kunnossa, niin editori ei vain suostunut sitä julkaisemaan. Jouduin siis aloittamaan vielä kolmannen kerran ja kirjoittamaan kaikki 1601 sanaa uudelleen, ja onneksi tällä kerralla homma sitten onnistui ja pelin julkaiseminen pelattavaksi toimi. Eli jouduin tätä yhtä pelattavaa versiota varten kirjoittamaan sellaiset 3500 sanaa :)

Siis, pitäkää hauskaa, toivottavasti!

Voi hyvänen aika, sulla täytyy olla mestarihermot, että jaksoit aloittaa vielä alusta noiden ongelmien jälken. Respect. :) Minulla, kun aivan noviisina näitä aloin tekemään, meinasi matka katketa lyhyeen noissa paljon pienemmissä relluissa. Joka toisessa rellussa bugi heitti niitä irrallisia sanoja, joihin ei Alt +ctrl toiminto tehonnut eikä sanan poisto asetuksista. Siellähän sitten leijuivat ja mitkään viivat eivät niihin tarttuneet. Onko sinulla ollut samaa ongelmaa? Mr. Hyötynen korjaili kun kiireiltään jouti, joten ihan alusta ei tarvinnut aloittaa kuin pari.
(hieno rellu tämä, paljon puuttuu vielä, mut sinnillä maalia kohden :) )
 
Laatija VR
Minulla, kun aivan noviisina näitä aloin tekemään, meinasi matka katketa lyhyeen noissa paljon pienemmissä relluissa. Joka toisessa rellussa bugi heitti niitä irrallisia sanoja, joihin ei Alt +ctrl toiminto tehonnut eikä sanan poisto asetuksista. Siellähän sitten leijuivat ja mitkään viivat eivät niihin tarttuneet. Onko sinulla ollut samaa ongelmaa?

Tuota ongelmaa ei ole ollut kuin oikeastaan tämän relaation ensimmäisessä versiossa. Aiemmissa on ollut sitä, että viivat alkoivat yhdistyä satunnaisesti aina uusiin sanoihin, ja vaikka viivoja ja sanoja poisteli, niin tilanne ei korjaantunut ennen Mr. Hyötysen apua. Tämän relaation toisessa versiossa, siinä joka kyllä näytti olevan kunnossa, hän ei voinut auttaa kun kaikki oli paikallaan, editori ei vain suostunut julkaisemaan.

Tavallaan oli ”helppo” tämä julkaistu versio tehdä, kun sai vain kirjoittaa siitä valmiista sanat ja viivat uudelleen.
 
vierailija
Karjala 1,2
pohj kar 4+6+17 tunnettu laulu
CZJ joku jakso?? 6+9 sarjasta the man from u.n.c.l.e

´´´´´
eihän cat zeta oo eed ollut tuossa ssarjassa imbd mukaan??? ja ei kyllä jatsojakaan löydy mistään. HUOH
 
Minulla, kun aivan noviisina näitä aloin tekemään, meinasi matka katketa lyhyeen noissa paljon pienemmissä relluissa. Joka toisessa rellussa bugi heitti niitä irrallisia sanoja, joihin ei Alt +ctrl toiminto tehonnut eikä sanan poisto asetuksista. Siellähän sitten leijuivat ja mitkään viivat eivät niihin tarttuneet. Onko sinulla ollut samaa ongelmaa?

Tuota ongelmaa ei ole ollut kuin oikeastaan tämän relaation ensimmäisessä versiossa. Aiemmissa on ollut sitä, että viivat alkoivat yhdistyä satunnaisesti aina uusiin sanoihin, ja vaikka viivoja ja sanoja poisteli, niin tilanne ei korjaantunut ennen Mr. Hyötysen apua. Tämän relaation toisessa versiossa, siinä joka kyllä näytti olevan kunnossa, hän ei voinut auttaa kun kaikki oli paikallaan, editori ei vain suostunut julkaisemaan.

Tavallaan oli ”helppo” tämä julkaistu versio tehdä, kun sai vain kirjoittaa siitä valmiista sanat ja viivat uudelleen.
Minullakin sattui sitä, että ykskaks viivoja ilmestyi joukkio itsekseen, en lähtenyt niitä poistamaan vaan napsautin saman tien toisen ruudun auki, ja se toiminto poisti ne ylimääräiset, varmaan palautti jotenkin. Liekö mahdollista saada alustasta joku terveempi versio, säästyisi Kimmonkin aika ja vaiva :)
 
vierailija
Musiikki/romaani ongelmia

PEDON 1.3
malja 7 on ilmeisesti jonku bändin biisi, eivaan löydy vaikka mistä kaivaisi...

PIRAATIT
Noit ja saat mor 4+6+5 on ilm, kirjailija, ei löydy vastasanoilla

Sitten ihan puolityhjiä

Pimeän pyäveli 1.5
pyö 6+5
häät 8 ja 9
tel 4+7
ets 6+8

uhrilento 1.4
kair 9
kivi 6+4+10

omerta 4.2
pääst..15
pääst 6
nemo 8+4+11
 
vierailija
Minullakin sattui sitä, että ykskaks viivoja ilmestyi joukkio itsekseen, en lähtenyt niitä poistamaan vaan napsautin saman tien toisen ruudun auki, ja se toiminto poisti ne ylimääräiset, varmaan palautti jotenkin. Liekö mahdollista saada alustasta joku terveempi versio, säästyisi Kimmonkin aika ja vaiva :)
minullakin autta jos viivat menee sekaisin, toisen ruudun napsauttaminen auki. Viivat palautuu
 
vierailija
HERMES 5.3
pääsana 9+9

RISKIRAJA 5.6
avai 19+5
haav 11
raja 5+2

PYÖRRE
ilm ja jumal 11
tuul jum 7 kaikki listat eri juml käyty läi
hauk 5+8 kalev. ei löydy oikeaa muotoa
haka 4+5 bändi, mistä löytää
 
vierailija
Missähän olisi lista Rem malauksista?
Tuo Hornan alaosa ei kyllä mun googlaustaidoilla aukea, jos siihen pitää löytää kolem maalausta, joista yksikään ei ole niitä kuuluisimpia
 
vierailija
Musiikki/romaani ongelmia

PEDON 1.3
malja 7 on ilmeisesti jonku bändin biisi, eivaan löydy vaikka mistä kaivaisi...
Joo, vaatii vastasanan niin löytää sen yhtyeen. Nimi muistuttaa yhden kirjaimen erolla erästä nopeaa kissaeläintä.
PIRAATIT
Noit ja saat mor 4+6+5 on ilm, kirjailija, ei löydy vastasanoilla
Ei ole kirjailija vaan noidaksi mainittu henkilö, jolla oli tuollainen kutsumanimi.
Sitten ihan puolityhjiä

Pimeän pyäveli 1.5
pyö 6+5 kirjailija joka on kirjoittanut tuonnimisen kirjan
häät 8 ja 9 molemmat saman, jo vuosikymmeniä esiintyneen suomalaisen laulajan kappaleita
tel 4+7 naispuolinen pyhimys
ets 6+8 televisiosarja, jolla on ollut nimenä myös vain se loppuosa

uhrilento 1.4
kair 9 suomalaisen lentoyhtiön nimiväännös eräässä Roope Ankka -tarinassa
kivi 6+4+10 televisiossa ollut komediasarja

omerta 4.2
pääst..15 vaatii vastasanan, on tietyssä mielessä eräänlainen luettelo
pääst 6 tämä vähenee ilmakehässä
nemo 8+4+11
Kap nem yhtyen kappale
 
vierailija
HERMES 5.3
pääsana 9+9 löytyy wikin ensimmäisestä kappaleesta

RISKIRAJA 5.6
avai 19+5 julkaisee kirjoja
haav 11 tietyntyyppinen haav
raja 5+2 ei ainakaan minulla tuollaista näy

PYÖRRE
ilm ja jumal 11 myrskystä käytetty sana
tuul jum 7 kaikki listat eri juml käyty läi vastasanalla löytyy
hauk 5+8 kalev. ei löydy oikeaa muotoa mistä se soitin tehtiin
haka 4+5 bändi, mistä löytää
Ei ole bändi vaan kappaleen nimi
 
vierailija
Ylösnousemus 1.4
häl... 5 katso wikisanakirjasta
ylö..5+6 näyttelijä ja muusikko jonka vaimo pitää ristiriitaista blogia, on vinkattu jo aikaisemmin
nume..9 on tosi suuri numero/luku
häät 10 se peli? mistähän löytää r siis on lasten leikissä käytetyn lorun nimi

Musta kobra 3.2
huul....14 tämäkin vinkattu aikaisemmin, on julkaisu
ympä 3 jo pitkän aikaa tunnettu sellainen
surm 5+5
Tämä on musiikko-CD, ja on tämäkin vinkattu jo aiemmin tääll. Tämä on tavallaan ihan saletti tappo.
 

Yhteistyössä