Reikiä?

Meidän tytöllä oli reikiä joskus tuolloin, en muista tarkkaa ikää, olikohan 5v. kun paikattiin. Meni ihan hyvin, sai esilääkityksen elikkäs rauhottavaa. Alkoi kyllä tuolissa vänkäämään vastaan, ja kun myöhemmin kysyin että miksi, niin sanoi että ei sattunut ollenkaan, mutta ei vaan ois jaksanut maata siinä paikallaan. Olipahan taas ihan luonteeomasta meijän muksulle :D Eli vähän on luonteestakin kiinni. Kannatti kyllä pakata, nyt on vähentynyt reiät ja alkavat ja muutkin mitä kaikkee siellä suussa onkaan...
 
kahden äiti
Meillä on ollut reikä jo pidempään eikä olla paikattu, kun ei ole valitellut. Kerran valitti ja ei antanut hammaslääkärin edes katsoa suuhun. Saimme sellaista geeliä, jota silloin tällöin bakteereita tappamaan. Meillä, mikäli ei aukaise suuta, varmaan edessä nukutuspaikkaus. Sen vuoksi odotellaan että kasvaisi, jos vaikka suostuisi antamaan paikata tavallisesti. Eräs äiti kertoi että hänen alle 3 v. tytöltään lääkäri paikkasi hampaan eikä ollut ongelmia.
 
meillä kolmevuotiaalat paikatiin yksi reikä aikanaan. ei puudutettu kun lääkäri sanoi että lapset pelkää usein enenpi puudutuksen outoa tunnetta kun pientä vihlaisua.
lapselle laitettiin sellainen purenta tuki ettei saanut napattua kesken paikkaamisen suutaan kiinni ja ihan hyvin saatiin paikattua.
 
nari
4-vuotiaana paikattiin yksi ja pinnoitettiin useampi. Hienosti sujui ilman mitään erityisjuttuja. Itse en olisi osannut olla paremmin. Kotona sen sijaan jo pelkkä hampaiden pesukin oli todella vaikeaa.
 

Yhteistyössä