Raskaustesti positiivinen - onni vai ei?

Olen uusi palstalainen ja tunnen tarvetta liittyä tänne, kun en voi asiaani oikeassa elämässä juurikaan ääneen työstää monesta eri asiasta johtuen. Olen 41-vuotias yh-äiti, ja seurustelin reilut 2v kunnes ennen pääsiäistä lopetimme suhteen miehen uskottomuuden vuoksi. Pari päivää tämän jälkeen huomasin olevani raskaana ehkäisystä huolimatta! Olin yhteydessä ex-mieheen, joka ilmoitti heti ettei aio ottaa vastuuta syntymätömästä lapsesta. Kehotti tekemään abortin...

Raskaustestini oli positiivinen 7.4 mutta se olisi ollut positiivinen jo aikaisemminkin jos vaan olisi hoksannut kuukautisten puuttumisen aikaisemmin. Siitä asti olen miettinyt aborttia ja raskauden jatkamista, ollut milloin mitäkin mieltä. Toisena hetkenä varma abortista, toisena taas raskauden jatkamisesta.
En todellakaan tiedä miten tästä eteenpäin. Rakastan lapsia, mutta yksinhuoltajuus on todella rankkaa, tiedän sen jo aiemmasta kokemastani. Tällä hetkellä suren taloudellista tilannetta joka yh:lla ei nyt muutenkaan ole hääppönen mutta joka tulisi entisestään huononemaan. Miten pärjäisin äitiyslomalla? Mistä kaikesta joutuisin tinkimään kun nyt jo menot ovat aivan minimissä? Onko reilua syntymätöntä lasta kohtaan syntyä maailmaan, jossa oma isä ei halua tavata tai olla yhteydessä?

En kuitenkaan haluaisi tehdä aborttia vaan jatkaa raskautta (tai siis tällä hetkellä taas tunnen näin). Olen aivan epätoivoinen. En tiedä mitä odotan täältä, ehkä hieman muiden kokemuksia miten olette selvinneet jos olette olleet samassa tilanteessa.
Olen pahoillani jos tätä lukee joku sellainen, joka yrityksistä huolimatta ei ole tullut raskaaksi. Voin ymmärtää, että tässä on suurta ristiriitaa ja se herättää mm. vihaa ja katkeruutta.

Olen kuitenkin tässä suossa kainaloitani myöten. Toivon että jonain aamuna heräisin ja kaikki tapahtunut olisikin vaan unta. Toisaalta uneksin siitä, miten hoivaisin pientä masuasukkia sen synnyttyä....
APUA!
:'(

 

En muuta osaa sanoa, kun että pidä lapsi! Kyllä asioilla on taipumus järjestyä ja niin nytkin!

 

tsemppiä. mä nyt puhun omasta puolestani niin kyllä varmaan miettisin asiaa mutta kyl varmaanki pitäminen voittais. on tääl maailmassa hyviäkin iehiä jotka mieluusti ottaa omakseen. ja ei kaikilla muutenkaan ole isää. kuten jos menettänyt toisen onnettomuudessa.tsemppiä sinulle päätöksessäsi

 

Minullekin tuli vahva halu vastata Sinulle. Uskon vahvasti, että lapsen pitäminen kannattaa :heart:

Kovasti voimia, mitä ikinä päätätkin tehdä :hug:

 

Mä uskon että meidät naiset on rakennettu vahvoiksi ja pärjäät kyllä!

Nyt hopi hopi lainaamaan kirjastosta tai mieluiten ostamaan yksin odottavan voimakirja, eli Eve Mantu: Musta tulee perhe. Ja täällä on vielä blogi aiheesta: http://voimakirja.vuodatus.net/

Ja sit jotenkin musta tää blogi on kanssa hurjan voimauttava ja rohkaiseva: http://www.viipaleita.net/ vaikka ei nykyisin enää mistään yksinhuoltajan arjesta kerrokaan.

:hug:

 

Kiitos teille kaikille vastanneille! Vastauksista kuulsi läpi aito välittäminen ja olen todella kiitollinen kaikille teille kauniista ja kannustavista sanoistanne.
Tänään olen taas hyvin varma siitä että kaikki sujuu hyvin ja pärjään, mutta kun ilta tulee, alkaa kaikenlaiset möröt nostattamaan päätään ja silloin iskee epävarmuus ja pelko.

Toivon, että kaikki sujuu kuitenkin parhain päin. :flower: