Olen uusi palstalainen ja tunnen tarvetta liittyä tänne, kun en voi asiaani oikeassa elämässä juurikaan ääneen työstää monesta eri asiasta johtuen. Olen 41-vuotias yh-äiti, ja seurustelin reilut 2v kunnes ennen pääsiäistä lopetimme suhteen miehen uskottomuuden vuoksi. Pari päivää tämän jälkeen huomasin olevani raskaana ehkäisystä huolimatta! Olin yhteydessä ex-mieheen, joka ilmoitti heti ettei aio ottaa vastuuta syntymätömästä lapsesta. Kehotti tekemään abortin...
Raskaustestini oli positiivinen 7.4 mutta se olisi ollut positiivinen jo aikaisemminkin jos vaan olisi hoksannut kuukautisten puuttumisen aikaisemmin. Siitä asti olen miettinyt aborttia ja raskauden jatkamista, ollut milloin mitäkin mieltä. Toisena hetkenä varma abortista, toisena taas raskauden jatkamisesta.
En todellakaan tiedä miten tästä eteenpäin. Rakastan lapsia, mutta yksinhuoltajuus on todella rankkaa, tiedän sen jo aiemmasta kokemastani. Tällä hetkellä suren taloudellista tilannetta joka yh:lla ei nyt muutenkaan ole hääppönen mutta joka tulisi entisestään huononemaan. Miten pärjäisin äitiyslomalla? Mistä kaikesta joutuisin tinkimään kun nyt jo menot ovat aivan minimissä? Onko reilua syntymätöntä lasta kohtaan syntyä maailmaan, jossa oma isä ei halua tavata tai olla yhteydessä?
En kuitenkaan haluaisi tehdä aborttia vaan jatkaa raskautta (tai siis tällä hetkellä taas tunnen näin). Olen aivan epätoivoinen. En tiedä mitä odotan täältä, ehkä hieman muiden kokemuksia miten olette selvinneet jos olette olleet samassa tilanteessa.
Olen pahoillani jos tätä lukee joku sellainen, joka yrityksistä huolimatta ei ole tullut raskaaksi. Voin ymmärtää, että tässä on suurta ristiriitaa ja se herättää mm. vihaa ja katkeruutta.
Olen kuitenkin tässä suossa kainaloitani myöten. Toivon että jonain aamuna heräisin ja kaikki tapahtunut olisikin vaan unta. Toisaalta uneksin siitä, miten hoivaisin pientä masuasukkia sen synnyttyä....
APUA!
:'(
Raskaustestini oli positiivinen 7.4 mutta se olisi ollut positiivinen jo aikaisemminkin jos vaan olisi hoksannut kuukautisten puuttumisen aikaisemmin. Siitä asti olen miettinyt aborttia ja raskauden jatkamista, ollut milloin mitäkin mieltä. Toisena hetkenä varma abortista, toisena taas raskauden jatkamisesta.
En todellakaan tiedä miten tästä eteenpäin. Rakastan lapsia, mutta yksinhuoltajuus on todella rankkaa, tiedän sen jo aiemmasta kokemastani. Tällä hetkellä suren taloudellista tilannetta joka yh:lla ei nyt muutenkaan ole hääppönen mutta joka tulisi entisestään huononemaan. Miten pärjäisin äitiyslomalla? Mistä kaikesta joutuisin tinkimään kun nyt jo menot ovat aivan minimissä? Onko reilua syntymätöntä lasta kohtaan syntyä maailmaan, jossa oma isä ei halua tavata tai olla yhteydessä?
En kuitenkaan haluaisi tehdä aborttia vaan jatkaa raskautta (tai siis tällä hetkellä taas tunnen näin). Olen aivan epätoivoinen. En tiedä mitä odotan täältä, ehkä hieman muiden kokemuksia miten olette selvinneet jos olette olleet samassa tilanteessa.
Olen pahoillani jos tätä lukee joku sellainen, joka yrityksistä huolimatta ei ole tullut raskaaksi. Voin ymmärtää, että tässä on suurta ristiriitaa ja se herättää mm. vihaa ja katkeruutta.
Olen kuitenkin tässä suossa kainaloitani myöten. Toivon että jonain aamuna heräisin ja kaikki tapahtunut olisikin vaan unta. Toisaalta uneksin siitä, miten hoivaisin pientä masuasukkia sen synnyttyä....
APUA!
:'(