Raskausajan ahdistukset?

Onko muita "outoja" jotka ovat tulleet toivotusti raskaaksi ja ovat onnellisia mutta toisinaan kova ahdistus painaa päälle?

Odotan esikoista, rv 18, ja sanotaan että 1/3 osa tästä ajasta on ahdistanut. Lähinnä pelottaa minkälainen tulevaisuus tulee olemaan jne (niinkuin sen nyt ennustaisi vaikka ei olisi raskaana).. Miten vaikuttaa parisuhteeseen, vartalooni, elämään ylipäänsä. Tiedän että kun se käärö tuodaan syliin niin tämä kaikki unohtuu, mutta se ei lohduta tällä hetkellä..

Raskausaika ei ole ollut iiseimmästä päästä henkisesti, on tullu pelottavia testituloksia (ekat verikokeet ja vielä seula näyttäneet jotakin poikkeavaa ensiksi) jotka siis osoittautuneet normaaleiksi mutta se stressi minkä ovat toivat on jättänyt jonkin jäljen, negatiivisen sellaisen. Tavallaan välillä pelkään tätä mahassa asuvaa poikaa :D

Nyt ollut viikon parin verran maha kipua, luultavasti kasvukipua mutta soitan huomenna neuvolaan josko tutkittaisiin pois kaikki mahd tulehdukset. Vatsa ollut kovalla mikä myös saattaa aiheuttaa ties mitä..

Tuntuu että valitan turhasta mutta ehkä tämä on niin suuri asia että oudot ajatukset onkin ihan normaaleja. Minulla on ihana aviomies joka tukena mutta kaipailisin siltikin vertaistukea teiltä muilta naisilta joilla samankaltaisia oireita.

Olen kiitollinen raskaudestani, yritystä 1.5 vuotta takana mikä ei ole kovin paljon mutta ei myöskään tullut sellaista itsestäänselvää oloa.

Vastailkaahan muutkin ahdistuneet tai vaikka ihan muuten vaan! ♡
 
Kuulostaa tutulta. Mulla oli varsinkin alku stressaavaa, ku juuri aiemmin olin saanu keskenmenon ja uuden raskauden ultrassa epäiltiin että vois olla sydämessä jotain ja sen takia meni muistaakseni vkoon 20 asti ainaki enneku varmistu että kaikki ois ok. Suurimman osaa odotuksesta olin onnellinen, mutta oli aikoja jolloin ehdin jo epäileen kaikkea, varsinki parisuhteen laatua jatkossa (tuntui usein ettei mies ottanu huomioon mun jaksamista raskausaikana, esim jos halusin kotia aikasin jostain yhteisestä menosta tai jos oli vaan kova väsymys päällä), omia kykyjä ja tulevaa elämää muutenki. Ekat pari kk meni ihan vauvakuplassa ja on sen jälkeen ehtiny ahdistaa vaikka mikä, muttei mitään liian raskasta ja eiköhän nuo ole kaikki ihan normaaleja fiiliksiä (y) Ja en ole ikinä ollu erityisen äidillinen, vauvojen ja lasten kanssa olo ei ole luontevaa, mutta hyvin se oma vauva opettaa.
 
Ikävää että on ollu tollasta :/ Miehet ei sisimmässään ymmärrä millasta tää on paitsi ehkä sitte ku maha on oikeesti jättikokonen.. Millä viikolla nyt oot? Mä en oo osannu enää ressata edes rakenneultraa vaikka sitä yleensä kaikki jänskättää. Pelkään et oon jo pilannu vauvan tällä hermoamisella. Miestä käy sääliksi ku se saa kaiken mun paskan niskaan, vaikka aina anteeksi pyydän. Ne on sellasia kohtauksia ns et ku liikaa kasaantuu nii alan räyhää Vaikka oon yleisesti ottaen onnellinen ja ihan normaali nainen, ehkä turhan intohimonen mut se on luonteenpiirre mitä ei pois saa.. Täytyy varmaan ottaa puheeksi neuvolassa nää fiilikset eikä kantaa kaikkea miehen olalle. Neuvolassa aina sanovat että saa soittaa niin sinne siis rimpautan.. Mä en myöskään ole mikään lapsi ihminen, kartan itseasiassa vieraita lapsia. Siskon lapsia rakastan yli kaiken ja nautin heidän seurasta. Enemmänki eläin ihminen oon. Mut tottakai en epäile ettenkö omaa lasta sietäisi ❤❤

Ap
 
Meillä on nyt jo 9kk ikäinen poika. Siksi sanoinkin, että siihen matkalle ehtii kaikenlaisia fiiliksiä, suurimpana on kuiteskin se pakahduttava rakkaus ja kiintymys tuota pientä ihmeellistä olentoa kohtaan :love:
 

Yhteistyössä