Keskustelu näköjään senkuin jatkuu...
Miehet on näköjään muutamassa kirjoituksessaan peränneet oikeuksiaan syntymättömään lapseen. Naisia syytetään itsekkäiksi, mikäli päätyvät aborttiin. Uskoisin, tai ainakin toivoisin että useimissa tapauksissa tästä keskustellaan yhdessä, vaikka nainen se on se, joka sen kaiken joutuu fyysisesti läpikäymään (joko raskauden tai keskeytyksen).
Mites täällä olevat miehet sitten suhtautuvat minun tapaukseni laiseen juttuun? Kirjoitin siis tuolla jo aiemmin, mutta kerrataan: Olen pitkässä suhteessa, olemme molemmat ns. vapaaehtoisesti lapsettomia, eli heidän hankinta ei ole koskaan kuulunut "suunnitelmiin". Olemme olleet onnellisa sekä tyytyväisiä siitä että kaksi samoin ajattelevaa on näin päätynyt yhteen, monella tuttavalla on ollut tästä asiasta erimielisyyksiä ja suhteita on rikkoutunut tämän takia (toinen haluaa lapsia, toinen ei). Mieheni on kuitenkin vahvempi kannassaan kuin minä.
Kerran sitten aavistelin ehkäisyn pettäneen (sitä todellakin käytetään, ja tarkkana on yritetty olla) ja mietin luonnollisesti mahdollisen raskauden aiheuttamaa mullistusta elämässä. Olin vahvasti sillä kannalla, että aborttia en pysty tekemään, Ts. en kestä niitä mahdollisia syyllisyyden tuntoja jälkeenpäin. Olen kuitenkin "sopivan" ikäinen, terve, töitä on, samoin ystäviä, jne. Olisin pitänyt lapsen ilman mitään vaatimuksia isälle, hänen nimeään ei olisi tarvinut laittaa mihinkään ylös, mikäli hän näin olisi halunnut. Ei elatusmaksuja, ei tapaamista, ei mitään. Tottakai hän siis olisi saanut ottaa niin paljon vastuuta kuin olisi halunnut, jos olisi halunnut,mutta luulen että ei.
Olinko /olenko siis tällöin itsekäs?
Olisihan hän joutunut elämään sen tiedon kanssa, että kaikesta huolimatta on isä jollekin, kestämään isovanhempien ja vanhempien järkytyksen, ystävien ihmettelyt ja luultavasti runsaasti paheksuntaa. Pienessä kaupungissa sana leviää.
Minä taas luultavasti olisin saanut jonkinlaisen marttyyrin viitan ylleni. Vaikka en sitä haluaisi, koska tosiaan tuntisin tuolloin toimineeni itsekkäästi?? Olisin myös joutunut eroon rakastamastani ihmisestä. Jos taas olisin keskeyttänyt raskauden, helppo, mukava aikuisten elämä olisi jatkunut raiteillaan, ulkopuoliset eivät olisi aavistaneet mitään, vain minä olisin sisimmässäni onneton.
Suo siellä, vetelä täällä. Onneksi, Luojalle kiitos, se oli väärä hälytys!
Mielipiteitä?