Raskaus, vartalo ja kauneus

hehe menipäs hauskaan suuntaan tääkin keskustelu

tarkoitin omassa viestissäni lähinnä Rinzessan tapaa kirjoittaa viestinsä joka minua niin suuresti huvitti! YÖÖÖÖÖK siellä lauseen keskellä ja kaikki kunnia jutut kilojen karistamisesta... nää oli vaan jotenkin niiiiiin provosoivia että niihin oli pakko kommentoida

Ja itsekin olen nuori odottaja, itseasiassa Rinzessaa vuoden nuorempi mutta osaan silti ymmärtää ja ennen kaikkea arvostaa niitä muutoksia joita kehossani tapahtuu jotta sisälläni voisi kasvaa pieni ihmisen alku :heart:

 

Aika jännä, että ihmisillä on näin vahvoja mielipiteitä näin "pinnallisesta" asiasta kuin ulkonäkö
Tottahan se on, että kautta aikojen naista on mittailtu ulkonäön mukaan, onhan esim. vauvoilla tutkitusti ihan synnynnäiset kauneuskäsitykset (vauvat hymyilevät herkemmin suurisilmäisille, pieninenäisille ja täyteläiset huulet omaaville kasvoille, kun vauvoille näytetään tuntemattomien ihmisten valokuvia). Niin että ihmekös, jos omaa ulkonäköään pohtii erityisesti näin raskausaikana, kun oma suhde kroppaan muuttuu päivä päivältä.

Itse lihoin tässä taannoin 12 kiloa, mutta laihdutin ne sitten aika nopsaa pois, kun "kyllästyin läskeihini", vaikka aina olin ihan normaalipainon rajoissa, entinen aktiiviurheilija ei vain tuntenut oloaan kotoisaksi löysemmässä kropassa. Lihominen raskausaikana ei pelotakaan, kun tiedän jo, että liikkumalla ja terveellisesti syömällä ylimäräiset kilot saa (itse asiassa helposti) pois.

Sen sijaan minua mietityttävät muutokset, joihin ei omilla elämäntavoilla voi vaikuttaa, kuten esim. rinnat. Jos olen tullut sukuuni, tulee minulle imettämisen jälkeen hirveät riippurinnat. Ja olen todellakin niin pinnallinen, että voisin harkita ihan hyvin vaikka rinnansuurennusleikkausta palauttaakseni rinnat suurinpiirtein sellaisiksi, mitä ne olivat ennen raskautta.

Osasyy tähän omaan pinnallisuuteeni löytyy asuinmaassani Italiassa, jossa ulkonäkö on todella tärkeää ihmisille. Täällä äideillä ei ole lupaa levahtaa, vaan 40- ja 50-vuotiaatkin naiset kulkevat timmeinä viimeisen muodin mukaiset vaatteet yllä.

Onhan sekin totta, että jos naisen itsetunto on kovin riippuvainen suhteesta omaan ulkonäköön, niin kyllähän silloin itsensä hoitamiseen kannattaa satsata. Lapsellekin on vain suuri etu, jos äiti on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä.

Jos taas oma itsetunto ei riipu ulkonäöstä, vaan äiti "kantaa läskinsä ylpeänä", niin siinä vasta kadehdittava asenne onkin. Itse ainakin kadehdin, koska tunnustan heikkoudekseni juuri liian tuijottamisen peiliin.

Muuten: vaikka olenkin yli 30-vuotias, niin on tässä uran rakentamisen ohella ollut niin paljon aikaa (ja rahaa ) hoitaa itseäni ja ihoani, että aika moni kakskymppinen on ihan avoimesti kadehtinut kaunista ja kimmoista ihoani

Totuushan on, että kauneus on katoavaista, mutta rumuus senkun lisääntyy

Kaunista odotusaikaa kaikenmuotoisille äideille! Toivottavasti "pelkkä" äitiyskin riittää nostamaan kenen tahansa itsetuntoa. Jos ei, niin ei muuta kun mun seuraksi plastiikakirurgille

 

Jos kysytään, että miltä tuntuu kehon muutokset niin jos ne ei tunnukaan ihanilta vaikka kuinka kantaakin kauan toivottua lasta niin sitten taivastellaan, että ettäs kehtaatkin olla tota mieltä... mähän vaan kerroin omat tuntemukseni, kun sitä kysyttiin ja sitten mun tuntemukset teilataan, että kuinka sä voit olla tollanen kun sussa kasvaa ihminen... Miks sitte kysyä, jos haluaa kaikilta vastaukseksi, että on ihanaa paisua... en nyt vaan ymmärrä :headwall:

 

Ihan turhaa pään seinään hakkaamista suurin osa tästä keskustelusta. Omasta mielestäni tässä ketjussa ei ollut kuin ehkä yksi viesti jossa oikeasti kirjoitettiin kunniakiloista ja ylpeänä merkkien kantamisesta, että ei ihan "kaikki" taida olla sitä mieltä.

Niinkun en minäkään.
Mua ihan suoranaisesti pelottaa kaikki raskauden myötä tulevat muutokset omassa kehossa. Mä tulin raskaaksi tänä talvena tiputettuani melko lyhyessä ajassa 15kg painostani, jota on edelleen suunnilleen saman verran liikaa. En silti vuosiin ole ollut näin hoikka ja kaunis omasta mielestäni. Tämä olotila olisi se, jossa voisin olla vähän aikaa onnellinen, mutta kun tiedän, että vatsa tulee tästä vaan kasvamaan, ja kasvun myötä tuo tullessaan ei-todellakaan-kauniita-raskausarpia (jees, tiedän että oma nahkani ei kestä ylimääräisiä venymisiä, repeilyä on tullut jo tuossa lihomisen myötä ihan kivasti), olen aika-ajoin melkoisen ahdistunut.

Painonousua minulla ei tähän 19. raskausviikoon mennessä ole ollut vielä mainittavasti, päinvastoin olen pari kiloa edelleen kevyempi kuin plussatessani, ja siitä olen kierolla tavalla ylpeä. Toiveeni ja tavoitteni on, ettei paino nousisikaan odotusaikana kuin max. 10kg. Ajattelen jotenkin niin, että se paino saattaisi hyvällä tuurilla jäädä kokonaan synnärille.

Rinnat mulla on olleet aina "kuin melonit" ja takapuolen leviäminen ei sinänsä pelota, se on tuo vatsapuoli jonka muutokset saavat karvat pystyyn. Ristiriitaisia ajatuksia, kun sitä kuitenkin on kamalan ylpeä tästä pienestä vauvamahan alusta ja tahtoo sitä pukeutumisellakin korostaa. Mun mies ei ole koskaan sanonut että voisin kenties hieman laihduttaa, vaikka yhdessäolon aikana olenkin päästänyt itseni lihomaan ihan eri mittoihin kuin missä oltiin kun tavattiin kymmenen vuotta sitten. Se nyt kuitenkin on faktaa tässä painonpudottamisessa (ennen tai jälkeen raskauden), että jokainen ylipainoinen tietää kyllä ne konstit millä kiloistaan pääsisi eroon. Ei taikakeinoilla vaan työllä ja päättäväisyydellä.

 

No niin, jääpusseja ja muuta viilentävää tähän keskusteluun

Jokainen saa toki sanoa mielipiteensä ja mielestäni kenenkään mielipide ei ole parempi kuin toisen.

Tässä vaan on jo vähän lähdetty jo alkuperäisestä kysymyksenasettelusta hakoteille...

Itse pidän kyllä kasvavasta mahastani ja siitä, kuinka tunnen vauvan liikkeet, mutta toki mietityttää tuo palautuminen ja aikeissa onkin palautua normaalimittoihini, mutta jos joku ei moisesta välitä tai ei palaudu niin mielestäni se ei hänestä tee rumaa. Toisaalta, se, että jaksaa itsensä treenata kuntoon ja pitää hyvää huolta itsestään on hyvä juttu. Eilen juuri katsoin veljeni vaimoa ja ajattelin, että jestas, ei uskoisi, että on kahden lapsen 30 vuotias äiti, sen verran simpsakka nainen on =)

Se, että milloin hankkii lapsia on sitten aivan toinen juttu, itse olen täytän tänä vuonna 31 ja esikoinen on tulossa. Yritystä kesti puolitoista vuotta, ennen kuin vauva sai alkunsa ja sitä ennen elämässäni ei ole ollut tilannetta, että olisin voinut lapsia hankkia. Lapsenhankinta aikaa on siis mielestäni turha arvostella.

Nämä ovat siis tietenkin vain minun mielipiteitäni.

Jokainen tyylillään naiset, nautitaan kauniista kesäpäivistä ja raskaudesta kukin tyylillään, eikös?

FPI+pepe rv 27+2 :heart:

 

Ei liikakilot olekkaan mikään ylpeyden aihe Lähinnä selittelyn makua ja laiskuuden seuraus ( ellei ole 2% väestöstä joka sairastaa lihottavasti)
. Itse aion tietysti urheilla liikakilot pois jos imetyksen jälkeen jotakin jää.

 

Pakko änkeä itseni tähän keskusteluun mukaan.

Itselläni menossa aivan alkuviikot toisesta raskaudesta. Mä en todennäköisesti ole oikea vastaamaan tähän, sillä en ole normaalipainossa ollut varmaan 8 vuoteen . Eli siis ylipainoa löytyy ja paljon. SILTI, raskauden tuomat muutokset aiheutti mulle päänvaivaa esikoisen raskausaikana. Olin silloin ennen raskautta sinut itseni kanssa, en tyytyväinen vaan laihdutin mutta siis sinut sen painon kanssa kuitenkin. Pakko sen kanssa oli elää. Rakastin sitä vauvamahaa, mikä myöhemmin alkoi tulemaan. Ja vihasin niitä arpia, joita vatsaan tuli. Syytin tottakai itseäni, sillä iho oli jo kovilla ylipainosta mutta raskaus sai sen venymään äärimmilleen.

Palaudin vanhoihin mittoihin melkein heti. Mutta se vatsalörppä jäi eikä päivääkään mene ettenkö peilistä sitä katso ja harmittele. Arvista todellakin viis, niille ei voi mitään mutta siitä venymisestä aiheutuvan lörpän syntymisestä syytän itseäni koko ajan. Saa nähdä millaiseksi sitä muuttuu tämän tokan jälkeen, kun oon edelleen saman kokoinen kun esikoista ennen :/ . Nyt vaan on tiedossa se miten raskaus kroppaani vaikuttaa enkä vieläkään niistä muutoksista tykkää. Vatsa itsessään on ihana mutta ne muut...

 

no HUH. Eikö ihmiset saa omia mielipiteitään sanoa ilman että toiset hyökkää ja alkaa haukkumaan nuoreksi ja lapselliseksi?
Itselläni ei ainakaan ole se ongelmana että olisin muka "liian nuori" (enkä usko että näissä mielipiteissä on todellakaan iästä kysymys) mutta olen aivan samaa mieltä kuin Rinzessa että ei siinä todellakaan ole mitään ylpeilemistä jos on raskauden takia jäänyt lihavaksi!!
Itse ainakin aion tehdä kaikkeni että palaudun entiseen kuntoon, ja todellakin siihen voi vaikuttaa jo nyt raskauden aikana, sillä että liikkuu (jos pystyy) ja syö hyvin...

Rintojen repsahtaminen kyllä pelottaa, eikä siinäkään ole musta kyse mistään pinnallisuudesta, vaan yksinkertaisesti siitä että tykkää näyttää hyvältä ja terveeltä!!

Mä en etukäteen ajatellut että raskauden tuomat muutokset olisi ongelmia, koska olen aina pitänyt raskaana olevia naisia kauniina, mutta nyt huomaan että aika tarkkaa vahdin että onhan maha vain vauvan kasvusta johtuvaa eikä liikakiloista... tähän liittyy varmaan se etten koskaan eläessäni ole ennen painanut yli 50 kiloa, uusi muoto on vain niin uusi, ettei siihen niin vaan totu.

Tietenkin on puolia joihin on vain pakko tottua, kuten noi arvet (onneksi itselläni ei vielä niitä oo mutta jos tulee) ja muu sellainen jota ei voi muuttaa jälkikäteenkään, ja niihin on suhtauduttava niin että tajuaa että äitiys on sen arvoista, mutta itse en ainakaan aio alistua sellaiseen ajatteluun että liikakilot saa jäädä ja pieni pömppömaha kuuluu vaan siihen että on synnyttänyt. Eikä kuulu! On sitä näytettävä lapsillekin esimerkkiä siitä että itsestä ja omasta kehosta on pidettävä hyvää huolta...

 

Sanonpa sanasen vaikka keskenmenon sainki.

Mutta olen synnyttänyt jo kerran ja palautunut sen jälkeen normimittoihin parissa viikossa. Silloin raskausaikana vielä naiivisti ajattelin että kiinteytän itseni nopeasti vielä parempaan kuntoon. Mutta niin ei tosiaan käynyt.
Vauva osoittautui kovaksi koliikki lapseksi ja yöt ja päivät läpeensä kannoin vauvaa ympäri kämppää ja söin kaikkea mitä nopeasti suuhuni sain. Sitten kun koliikki taltutettiin niin alkoi kovat allergia oireet ja sama juttu jatkui. Niin missä välissä siinä sitten syöt terveellisesti ja kuntoilet??!!!
Nyt kun lapsi on 1v5kk minulla on 10 ylimääräistä kiloa ja nyt vihdoin ja viimein elämä on siinä mallissa että kuntoilla ehtii mutta pudottamista senkin edestä. Niin ja mulla ei ole ollut mahdollisuuksia jättää hoitoon kenellekkään lasta ja lapsen isä tekee pitkää päivää töissä. Joten aikaa liikkumiseen ei kertakaikkian ole ja sitten kun olisi niin on niin puhki päivän jälkeen että kaaduin sänkyyn ja nukuin sen mitä vähänkään kerkesin.

Sen sanon neuvoksi että älkää noin hirveästi suunnitelko tulevaa kun se voi olla täysin toisenlainen kuin ajattelette. Itse näytän mielestäni hirveältä tällä hetkellä mutta mitäpä siitä tämä on sitä äitiyttä, se lapsihan siinä on etusijalla eikä teidän vatsamakkarat. Että noin lapsellista juttua omaavien ei kannattaisi lähteä tähän leikkiin, jos ei sitä kaikkine yllätyksineen kestä.
Kaikilla ei myöskään ole ollut mahdollista hommata lasta kovin nuorena. Itse sain esikon 27 vuotiaana. Makkaroistani varmasti pääsen vielä eroon mutta arvet ovat ja pysyvät ja sen tiesin myös ennestään.

Leinikki joka on ylpeä että selvisi vauvavuodesta näinkin hyvin kaikkien vaikeuksien jälkeen ja on ihanan poikalapsen äiti :heart: :heart:

 

Manna: Tuohon lapsellisuuteen viitattiin mun nähdäkseni vasta, kun Rinzessa otti aiheeksi arvostella lastenhankkimisikää. Tosiaan kaikki ei vaan saa lapsia helposti syystä tai toisesta.

Rinzessan tekstistä saa sellaisen kuvan, että kaikkien pitäsi olla elämänsä kunnossa lapsen synnyttyä. Olin jo ennen raskautta lievästi ylipainoinen ja samassa painossa olen nytkin, kun synnytyksestä on n.7kk. Musta se olisi omituista, että nyt yhtäkkiä vauva-arjen keskellä alkaisin kuntoilla ja kiinteyttää itseäni, mitä en ole ennenkään harrastanut. Olisihan se hienoa olla kokoa 38 eikä 42, mutta en ollut ennenkään, niin miksi nyt? Ja täällä toinen omituinen, joka tykkää arvistaan. Vatsa on samanlainen makkara kuin ennen raskauttakin, nyt siinä on vaan arvet kertomassa tarinaansa. Ne on mun konkreettinen muisto kaikesta siitä onnesta ja kivusta, mitä on tullut koettua. Ehkä en sen takia välitä arvista, kun en ole bikini-ihminen muutenkaan.

Alkuperäiseen aiheeseen: Rinnat paisui entisestään ja roikkuvat kokonsa takia niin kuin ennenkin. Ainoa ehkä ulkonäöllinen asia, mistä kärsin raskausaikana oli ihmisten tarve kommentoida kuinka valtavat tissit mulla on. Ihan kuin en olisi itse tiennyt. Aiheutti ne "oikeastikin" vaivaa eli kipua niskoissa yms. Rintojen pienennysleikkausta pitää odottaa lääkärin mielestä siihen asti, että lapset on saatu. Uskon kyllä, että kropan saa palautumaan entiselleen. Jotkut helpommin ja jotkut kovalla työllä.

 

Mulla oli laihdutus edellisen raskausurakan jäliltä kesken, joten siitä voi päätellä, että omasta mielestäni mulla oli hiukan liikaa kropassa jo valmiiksi. Minua ei kiinnosta, mitä mieltä muut ovat (siis sen suhteen onko mulla niin ja niin paljon vai niin ja niin vähän ylimääräistä ). Mutta itse tunsin olevani jo valmiiksi vähän turhan suuri vaatteisiini, joten olin laihdutuslinjalla, kun yllättäen tulin raskaaksi.

Joten joo. En tunne oloani kovinkaan hehkeäksi, sillä laihdutus on pitänyt lopettaa. Koitan silti pitää jotain tolkkua tällä kertaa syömisissäni, jotten nyt ihan mahdottomaksi tästä raskausaikana pullistuisi.

Mutta sitten toisaalta en jaksa välittää. Jos paksuunnun, sitten paksuunnun ja kun lapsi on maailmassa otan ja LAIHDUTAN. :saint: Mulla ei ainkaan näillä näkymin ole aikomusta jäädä näinkään isoksi tytöksi, joten tokkopa aion jäädä tästä vielä isommaksikaan.

Mutta jokainen tavallaan. En sure raskausarpia, selluliittiä enkä finnejä. Niitä nyt on muutenkin ja ne saa peitettyä. Se täydellinen bikinikroppa mulla meni jo vuosia sitten, mutta monen vuoden rantatauon jälkeen oon viime vuosina oppinut hyväksymään oman kroppani ja pistän biksut päälle ja suuntaan rannalle. Niin teen tulevaisuudessakin. B)

 

Hauska ketju!

Mä olin ennen esikoisen odotusta just sillä linjalla että pitää olla oikeus surra sitä että vartalo menee pilalle synnytyksen jälkeen jne. Sit tulin raskaaksi ja kiloja tuli. Vaikka olen 13-vuotiaasta asti ollut ikuinen laihduttaja (normaalipainoinen, mutta ikuisesti tyytymätön itseeni) en tuntenut itseäni yhtään lihavaksi tai vastenmieliseksi, päinvastoin! Synnytyksen jälkeen kaikki kilot lähti muutamassa viikossa korkojen kanssa, koska olin niin väsynyt ja masentunut siitä kun koliikkivauvani itki koko ajan, etten jaksanut syödä. Myöhemminkään en ole ehtinyt kuntoilemaan entiseen tahtiin, mutta olen silti tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni - ainoastaan jatkuva väsymys on "vanhentanut", mutta sitäkään en jaksa stressata. Mulla siis raskaus aiheutti sen, että sain ensimmäistä kertaa nuoruus/aikuisikänäni normaalin suhteen vartalooni ja syömiseen: oma ulkonäkö oli yhtäkkiä toissijaista (vaikka tykkäänkin edelleen laittautua, jos sillä päällä olen) ja ruuastakin tuli enemmän polttoainetta kuin joku moraalinen kysymys. Sit mulla on tullut sellainen "rakkaus" omaa kroppaani kohtaan, että sepä osaa kantaa vauvaa ja tuottaa sille maitoa, wau!

Näin siis minulla, erilaiset mielipiteet on sallittuja!

 

Luce

 

tulipas keskustelu...

Mun kohdalla oikeastaan tuntuu hassulta ajatella kiloja, sillä tämä on ensimmäinen kerta. Oon aina ollut tooosi laiha, ihan luonnostaan. Mun siskot ja äiti on ihan samalaisia. Ennemminikin oon saanut kärsiä laihuudestani kuin nauttia siitä. Muistan, kuinka yläasteella muille alkoi kasvaa oikea takamus ja pyöreät rinnat, mullepas ei kasvanut kumpiakaan. Pojat kaikkosivat mua, ja musta tuntui tosi pahalta monta vuotta. Söin kuin hevonen, mutta paino (eli pylly) ei kasvanut millään. Mua haukuttiin jopa anorektikoksi, josta kyllä olin kaukana.
Sittemmin rinnat kyllä hieman kasvoivat ja takamuskin hieman pyöristyi (urheilun avulla, ei ruoan). Aloin seurustella nykyisen kanssa jo 16-kesäsenä, ja itsetunto kukoisti. Saatoin syödä mitä vaan ja silti pysyin tosi hoikkana. Monta vuotta käytin 26' tuumaisia farkkuja, kunnes pari vuotta sitten siirryin 27' kokoon. Mutta olin vain kiitollinen siitä, että näytin naiselta enemmän kuin ennen.
Nyt raskaana aluksi ajattelin, että otetaan tästäkin kaikki irti. Olen toki syönyt vihanneksia, hedelmiä yms., mutta hamppareita, limua, sipsiä ja karkkia on mennyt rutkasti. Ja oho, painokin nousee ja lujaa... Tietenkin vauvan, kohdun, lapsiveden, istukan yms. takia tulee myös. Mutta kun paino nousi ekan kerran yli 60kg niin kyllä sitä hätkähti. Ja kun pyllykin hyllyy ja allit kasvaa niin laittaa se tälläsen hoikkeliinin miettimään, että entäs jos aineenvaihdunta ja kaikki ei palaakkaan normaaleiksi sitten myöhemmin ja joudun tekemään kamalasti työtä palautumisen hyväksi.
En suunnittele palautumista ajallisesti tai muutenkaan kauhean tarkasti, mutta saahan sitä valmistautua henkisesti kropan erilaisuuteen...
Äitini on ollut kyllä yks tekijä, joka on saanut mut varpailleni painon yms takia. Hänellä paino nousi yhteensä 9kg kaikkien kanssa. Ja kun mulla on jo nyt 13kg, niin sehän on sitten järkyttävää (sori äiti, että parjaan sua). Ja alkoi jo viikolla 15 kysely, että kamala kun sun posket on pyöristyneet, miks sä et taaskaan oo jaksanu meikata tms. Nyttemin jo pitää suunsa kiinni, kun ärjäisin sille pahemman kerran...

No joo. Tää on tosiaan pään seinään hakkaamista suurimmaksi osaksi.
Mut nyt menen syömään kasvissosekeittoa ja oma tuoreita ruisporkkanasämpylöitä... (eilisen hese ja -sipsiherkuttelun vastapainoksi)... :kieh:

 

En nyt ala kommentoimaan noita entisiä juttuja... Kaikki oleellinen on varmaan suuntaan ja toiseen sanottu!

Mie oon ollu nuorena hoikka ja sit seurustelemaan kun nykyisen mieheni kans aloin, niin painoaki kertyi pikkuhiljaa vuosien varrella... pahimmillaan tais olla +18kg... Enkä todellaka oo ollu itteeni tyytyväinen!! Koko aikuisikäni oikeestaan oon kamppaillu sit niitä kiloja vastaan melkoisesti jojoillen!

Esikoisen aikaan pelkäsin jo etukäteen niitä tulevia raskauskiloja kun muutenki taipumus miulla on lihoa (eli siis epäterveelliset ruokailu- ja liikuntatottumukset!!). Sillon kiinnitin erityisesti huomioo syömiseen. Olin töissä koululla jossa sain syödä kouluruuan ja siellä koululla panostettiin tosi paljon salaatteihin ja kasviksiin. Työmatkaa oli suuntaansa 9 km ja ekan 3kk pyöräilin. 8 kg tuli koko raskausaikana ja kaikki ja vähän lisääki lähti heti. Imettäessä sit vielä pari-kolme kiloa lisää. Oikein hyvin siis sujui!! Muutenki palauduin ihan normaaleihin mittoihin, tissit vaan jäi ajokoiran korviks...

Siitäpä sit sain pidettyäki painon kurissa ja vielä viimeset tiukassa olevat kilot rutistin pois ja sit raskauduin... suunnitellusti kylläkin! Nyt oon kotiäitinä raskaana eikä syömiseen ja liikkumiseen tuu kiinnitettyä niin paljoo huomiota (kun ei oo pakko...). Ja sen kyllä huomaa!! Nyt on jo se 7-8 kg tullu (rv 21+5). Kyllä ahistaa ja kovasti yritän tsempata, että ei kauheesti sit jäis jälelle sitä roikkuvaa... Just kun oon ne saanu pois.

Vauvamahasta tykkään kyllä ja kiva kun tisseissäki on taas täytettä. Finnit ei haittaa, niitä miulla on muutenki. Ulkonäkö ei muuten oo miulle tärkeetä, mutta mahamakkarat on semmonen asia mistä en tykkää. Takapuoli miulla on miehen sanoin mahtava, mutta siihen on ollu pakko tottua, se ei pienene millään. Arpia miulle ei oo raskaudessa tullu, mutta lihomisen myötä sillon aikasemmin tuli reisiin - en tykkää niistäkä. Toivottavasti en nyttenkä raskausarpia sais.

Mutta tosiaan, jokainen varmasti tietää minkälaisessa kropassa itellä on hyvä olla. Kyllä mie ainaki uskon, että ei kaikkia ylimääräset kilot haittaa! Mutta toisia taas haittaa - miuta haittaa! Sitä mieltä kuitenki oon, että jokainen joka oikeesti haluaa niin saa kyllä kilot pois (tiedän kyllä että ei se aina helppoa oo)! Toinen kysymys onki sitten että haluaako?!? Jokainen tyylillään! Itelläni on tavoitteena palautua entisiin mittoihin, ainaki suunnilleen!

 

No ite tykkään vauvamahoista ja raskaus on mun mielestä kauneinta aikaa,mutta
itelläkin on tota ylipainoa jonkun verran ennen raskuatta. Ja nyt näi kun olen
raskaana viikoilla 19+1 niin näkyy se maha vähän mut on tuossa
noi omatki läskit ettei oo kauniin pyöree masu joka harmittaa,mut omaa
aikaan saantia se on.. Koen kivaksi sen että masu kasvaa ja tulee muutakin
muutoksia,finneistä en pidä.
Mutta välillä tulee tosi sinivalas olo.. mutta nekin menee kyllä ohi

 

Hellurei,

minusta raskaana oleminen on ihanaa. Tuskin maltan mitä kaikkea ensiraskaus tuo pian 35vuotiaan kroppaan ja ajatusmaailmaan. Negatiivisena voisin tässä vaiheessa luetella jatkuvan vessassa käynnin, öisinkin minimi 2x ja naama on kuin puberteetti ikäisellä pahimmillaan. Kaikesta huolimatta, tietäen että tämä kaikki kuuluu asiaan, nautin olosta täysin rinnoin, vaikka niin kipeät ovat nekin
Kaikista negatiivisin asia on että en koe itseäni kovin eroottiseksi olennoksi turvonneen mahani ja nyppyläisen naamani kanssa. Toivottavasti tilanne muuttuu parempaan suuntaan raskauden edetessä jottei sänkykammari hommat aivan tyrehdy. Tällä hetkellä 1x vko on riittänyt mulle oikein hyvin

haavemamma RV 10+4

 

Heipsan


Kirjoitin tänä iltana tuntemuksiani tästä aiheesta tuonne yli 35 -v. osastolle, joten en jaksa niitä toistaa, sieltä voi käydä lukemassa. Anteeksi Rinzessa, en voinut oikeastaan kuin nauraa räväkkyydellesi. Olen nimittäin ollut samanasteisen raivon, epätoivon ja vihan vallassa nyt raskausaikana, mutta aivain eri syystä (voimakas pahoinvointi ja oksentelu) ja välillä olen kironnut OMAN raskauteni syvimpään h..#¤%&..n, mutta raskaus yleensä eli muilla ei tietenkään ole tuntunut pahalta. Olen samaa mieltä siinä, että alussa kysyttiin jokaisen omaa mielipidettä tuntemuksistaan, joten jos Rinzessa ei pidä olostaan, sitä tulee kunnioittaa niinkauan kun ei arvostele meidän muiden mielipiteitä negatiivisesti ja sama pätee myös päinvastoin, tätä mieltä minä olen. Mutta toivottavasti, Rinzessa, sinulta löytyy ystävä tai joku ammatti-ihminen, jolle voisit purkaa pahaa oloasi, ovat nämä sen verran pitkiä viikkoja, jos joku asia noin paljon vaivaa.


Raskaus on mielestäni kuin uskonasiat: jokainen tulee onnelliseksi omassaan, eiköhän se niin ole.

 

Sen vielä lisäisin, että olen aina, ihan aina, pitänyt raskausmahoja ja -vartaloita suloisina ja todella kauniina, mutta omalla kohdallani ajatusmaailmaani on nyt siis tullut negatiivisia tuntemuksia enkä nauti noista ajatuksista yhtään, mutta niitä on hiukan vaikea ollut näin lyhyessä ajassa kitkeä pois. No, onneksi minä murehdin tällä hetkellä niin paljon muutakin, että sinne sekaan mahtuu tuollainenkin ´vaiva´