Mites tämän nyt selittäisi.. eli, vaikka elämääni tulee uusia asioita, niin en koe niitä automaattisesti muutoksina. Eli eihän minun tämän hetkinen elämäni miksikään muutu, vaikka paljon uutta siihen lisää tulisikin, kuten vauvan myötä tulee. Koen sen tosiaan sellaisena lisänä, kuten vauvakin, että hän on uusi perheenjäsen ja tuo uusia juttuja elämäämme, muttei tämä itse elämä siitä tietyiltä osin miksikään muutu. Puhuttiin miehenkin kanssa yhtenä iltana tästä muutos asiasta kun naureskelin hänelle, että pitää nyt nauttia tästä ajasta kun "kohta kaikki muuttuu" ja sitten kysyin, että tuntuuko hänestä siltä että elämämme muuttuu vauvan myötä niin hän nauroi takaisin että ihan hirveästi. Ja kyllä me silti tiedetään molemmat, että vauva tuo paljon uusia asioita tullessaan. Olisko tämä lyhyt ja ytimekäs vastaus yhtään selventänyt asiaa.. 
Niin ja joku esimerkki muutoksesta elämässäni voisi olla kun muutin 15-vuotiaana pois kotoa. Ja olen kyllä muuttanut paljon sen jälkeenkin, mutta tuon ensimmäisen muuton jälkeen elämäni muuttui täysin, kun pääsin vuosia kestäneestä perhehelvetistä irti. Eli minä en koe elämän muutoksina "pieniä" asioita, kuten sitäkään, että miehen myötä elämääni tuli myös koira, jota pitää hoitaa ja ulkoiluttaa ja suunnitella sen mukaan menemisetkin, vaan se oli jotain lisää elämääni. En nyt tarkoittanut tätä vertauksena vauvaan muuta kuin idean osalta.
Niin ja joku esimerkki muutoksesta elämässäni voisi olla kun muutin 15-vuotiaana pois kotoa. Ja olen kyllä muuttanut paljon sen jälkeenkin, mutta tuon ensimmäisen muuton jälkeen elämäni muuttui täysin, kun pääsin vuosia kestäneestä perhehelvetistä irti. Eli minä en koe elämän muutoksina "pieniä" asioita, kuten sitäkään, että miehen myötä elämääni tuli myös koira, jota pitää hoitaa ja ulkoiluttaa ja suunnitella sen mukaan menemisetkin, vaan se oli jotain lisää elämääni. En nyt tarkoittanut tätä vertauksena vauvaan muuta kuin idean osalta.
\
Opintoja jatkan sitten aikanaan kun lapsi menee päiväkotiin eli olen ihan 100% äippälomalla sen ajan. Jos en harrastamaan pääse päivisin, niin menen sitten illalla kun iskä on lasta hoitamassa. Enkä tarkoita edes jokaista iltaa. Kotitöitä teen päivisin jos kerkiän ja ehdin, jos en, niin sitten niitä tehdään illalla yhdessä tai iskä hoitaa välillä jotta itse saa tarpeen mukaan levätä. Imetys nyt on aika oleellinen osa vauvanhoitoa, mutta kun lasta kasvatetaan sinne 18-vuotiaaksi asti ja vanhemmuus toki jatkuu sen jälkeenkin, niin ei se kauaa kestä tuo tissikausikaan.<br><br>
Alkuperäinen kirjoittaja 08.07.2006 klo 23:01 Vieras kirjoitti:
Opintoja jatkan sitten aikanaan kun lapsi menee päiväkotiin eli olen ihan 100% äippälomalla sen ajan. Jos en harrastamaan pääse päivisin, niin menen sitten illalla kun iskä on lasta hoitamassa. Enkä tarkoita edes jokaista iltaa. Kotitöitä teen päivisin jos kerkiän ja ehdin, jos en, niin sitten niitä tehdään illalla yhdessä tai iskä hoitaa välillä jotta itse saa tarpeen mukaan levätä. Imetys nyt on aika oleellinen osa vauvanhoitoa, mutta kun lasta kasvatetaan sinne 18-vuotiaaksi asti ja vanhemmuus toki jatkuu sen jälkeenkin, niin ei se kauaa kestä tuo tissikausikaan.<br><br>
M
melle harmuilee
Vieras
Se on ihan mukava kun toiset voi opiskella ihan samalla tavalla kuin ennen vaikka on lapsi talossa.. Itse palasin koulun penkille kun olin ollut 1,5 v lapsen kanssa kotona. Suoritin ammattikorkeakoulun loppuun ja tein opinnäytetyön yksin, koska aikaa ei oikein löytynyt sellaista, että sumplisi yhteen parin aikataulun, miehen vapaa-ajan (siis työssä normaali päivätyöt) ja oman aikataulun.. Voin kertoa, että ei ollut ihan samanlaista luka tentteihin kun ennen.. Ennen sen ajan sai mistä vain, mutta lapsen kanssa saattoi keskeytyksiä tulla esim. pyllyn pyyhkimisen, iltapalan tai nukuttamisen vuoksi.. Kun se mies piti huolta talon rmonttitöistä, eikä AINA päässyt apuun.. Joten onhan se mukava kun joku saa lukea tentteihin ilman keskeytyksiä..
Ai niin ja opiskeluista sen verran. Sitten on kiva kun mies ei voi työharjoittelun aikana jos lapsi sairastuu, niin jäädä kotii hoitamaan, koska opiskelija ei tee ansiotyötä. Silloin opiskelija jää kotiin sairaan lapsen kanssa ja menettää arvokkaita vapaapäiviä, koska hoitoalalla ainakin vaadittiin tietyt harjoittelutuntimäärät ja meidän opinahjossamme ei sairaspoissaoloja enää hyväksytä.. ne piti sitten korvata ns. vapaa-aikana siellä harjoittelupaikalla.
Mitä muuta haluat kuulla opiskelusta yhdessä lapsen kanssa. Ja kun on nimenomaan mies hoitajana lapselle. Aina se mies ei vaan voi hoitaa, jollei ota palkatonta vapaata, mutta raha on ollut ainakin tässä perheessä aina tervetullutta. mielummin olen opintoja tehnyt sitten lomilla ja ollut sairaan lapsen kanssa kotona.
Ai niin ja opiskeluista sen verran. Sitten on kiva kun mies ei voi työharjoittelun aikana jos lapsi sairastuu, niin jäädä kotii hoitamaan, koska opiskelija ei tee ansiotyötä. Silloin opiskelija jää kotiin sairaan lapsen kanssa ja menettää arvokkaita vapaapäiviä, koska hoitoalalla ainakin vaadittiin tietyt harjoittelutuntimäärät ja meidän opinahjossamme ei sairaspoissaoloja enää hyväksytä.. ne piti sitten korvata ns. vapaa-aikana siellä harjoittelupaikalla.
Mitä muuta haluat kuulla opiskelusta yhdessä lapsen kanssa. Ja kun on nimenomaan mies hoitajana lapselle. Aina se mies ei vaan voi hoitaa, jollei ota palkatonta vapaata, mutta raha on ollut ainakin tässä perheessä aina tervetullutta. mielummin olen opintoja tehnyt sitten lomilla ja ollut sairaan lapsen kanssa kotona.
Kuten sanoinkin, opintoni jatkuvat mammaloman jälkeen. Minunkaan ei ole niitä mitenkään mahdollista suorittaa kotoa käsin eikä vauvaa voi tosiaan työharjoitteluihin ottaa.
Mikäs juttu tuo on, että mies ei voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun opiskelija ei ole ansiotyössä? Ei ole tuolta osin käytännön kulku selvää. Täytyypä toivoa sitten että lapsi sairastelisi ei-harjoittelu jaksojen aikana
Mikäs juttu tuo on, että mies ei voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun opiskelija ei ole ansiotyössä? Ei ole tuolta osin käytännön kulku selvää. Täytyypä toivoa sitten että lapsi sairastelisi ei-harjoittelu jaksojen aikana
H
huh
Vieras
En jaksanut kaikkea lukea, mutta ymmärrän kyllä kaikkien näkökulmat.. Itselläni ensimmäinen lapseni oli tosi helppo, söi hyvin, ei sairastellut, nukkui loistavasti ja äiti pärjäsi tosi hyvin ja elämä ei mielestäni niin hirveästi muuttunut. Toisen lapsen myötä talo ei enää kiillä ja kohta kolmannen jälkeen siivotaan varmaan vaan kerran kuussa , mutta siltikin urheiluharrastuksistani en luovu.
, mutta siltikin urheiluharrastuksistani en luovu.\
Se juttu, että koska sinä et opiskeluaikana ole ansiotyössä, niin mies ei voi jäädä kotiin lasta hoitamaan, jollei jää palkattomalle. Näin ainakin metalliliitossa, käsittääkseni aika useassa muussakin liitossa. Niin, sairastelu ei vain katso sitä, onko äiti/isä töissä/koulussa.. Lapsen kanssa opiskelu ei ole helppoa (nyt jo työelämässäkin olleena voin näin sanoa), mutta ei mahdotonta. Silloin kun olin opiskelemassa, niin minä opiskelijana luovuin sairastelupäivinä luennoista tai harjoittelupäivistä ja tein niitä muuna aikana. Nyt kun itsekin olin töissä, niin pystyi sentään valitsemaan kumpi jää kotiin lapsen kanssa.
Alkuperäinen kirjoittaja 08.07.2006 klo 23:58 Emilyn kirjoitti:Kuten sanoinkin, opintoni jatkuvat mammaloman jälkeen. Minunkaan ei ole niitä mitenkään mahdollista suorittaa kotoa käsin eikä vauvaa voi tosiaan työharjoitteluihin ottaa.
Mikäs juttu tuo on, että mies ei voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun opiskelija ei ole ansiotyössä? Ei ole tuolta osin käytännön kulku selvää. Täytyypä toivoa sitten että lapsi sairastelisi ei-harjoittelu jaksojen aikana
Se juttu, että koska sinä et opiskeluaikana ole ansiotyössä, niin mies ei voi jäädä kotiin lasta hoitamaan, jollei jää palkattomalle. Näin ainakin metalliliitossa, käsittääkseni aika useassa muussakin liitossa. Niin, sairastelu ei vain katso sitä, onko äiti/isä töissä/koulussa.. Lapsen kanssa opiskelu ei ole helppoa (nyt jo työelämässäkin olleena voin näin sanoa), mutta ei mahdotonta. Silloin kun olin opiskelemassa, niin minä opiskelijana luovuin sairastelupäivinä luennoista tai harjoittelupäivistä ja tein niitä muuna aikana. Nyt kun itsekin olin töissä, niin pystyi sentään valitsemaan kumpi jää kotiin lapsen kanssa.
Tää juttu ei voi olla enää totta 
Et taida Emilyn-rukka tietää itsekään muuttuuko elämäsi vai ei vai muututko sinä vai et. Et koe muutokseksi parisuhdetta, et raskautta tahi lapsen syntymää? Sano nyt sitten minkä tapahtuman koet muutoksena.
Sallitko tiedustella ikääsi?
Voin olla varma, että elämäsi ja sinä tulette muuttumaan lapsen synnyttyä. Jos niin ei käy, olet tunnevammainen. Sinun elämäsi saa uutta sisältöä, uuden ihmisen jota rakastat aivan erityisellä tavalla. Pelkästään SE RAKKAUS muuttaa sinua myös henkisellä tasolla.
En väitä, että harrastuksesi joudut unohtamaan. Toki on hyväkin olla harrastuksia joissa pääsee "tuulettumaan". Mutta sen väitän, että ne kotihommat ei luonnistu ihan yhtä sutjakkaasti kuin aiemmin.
Mutta näet sitten....
=)
Et taida Emilyn-rukka tietää itsekään muuttuuko elämäsi vai ei vai muututko sinä vai et. Et koe muutokseksi parisuhdetta, et raskautta tahi lapsen syntymää? Sano nyt sitten minkä tapahtuman koet muutoksena.
Sallitko tiedustella ikääsi?
Voin olla varma, että elämäsi ja sinä tulette muuttumaan lapsen synnyttyä. Jos niin ei käy, olet tunnevammainen. Sinun elämäsi saa uutta sisältöä, uuden ihmisen jota rakastat aivan erityisellä tavalla. Pelkästään SE RAKKAUS muuttaa sinua myös henkisellä tasolla.
En väitä, että harrastuksesi joudut unohtamaan. Toki on hyväkin olla harrastuksia joissa pääsee "tuulettumaan". Mutta sen väitän, että ne kotihommat ei luonnistu ihan yhtä sutjakkaasti kuin aiemmin.
Mutta näet sitten....
=)
Aivan aivan. Taitaa olla tyttö hiukan sekaisin itsekin... Jos mitään ei koe muutokseksi, eihän silloin tosiaan voi muuttua- ei hyvään eikä pahaan suuntaan. 
Hienosti olet puolustanut itseäsi ja mielipiteitäsi, Emilyn, mutta nyt taitaa alkaa argumentit loppumaan. Piiri pieni pyörii... =)
Hienosti olet puolustanut itseäsi ja mielipiteitäsi, Emilyn, mutta nyt taitaa alkaa argumentit loppumaan. Piiri pieni pyörii... =)
Jos teillä on noin kireä pää, niin sitten on.
Jossain kohtaa kysyinkin, että kertokaapa mitä konkreettisia muutoksia tässä elämääni tulee, mutten saanut vastausta.
Ja mitä te olette arvostelemaan minun henkistä puoltani, kun ette edes minua tunne, minulla on nyt jo tiedossa se vastuu ja tuleva rakkaus mitä tunnen vauvaa/lasta kohtaan - rakastanhan häntä jo nytkin, mutta ei elämäni ole siltikään mihinkään muuttunut vaikka lisää asioita siihen tulisikin. Tätä te itse ette tajua ja suostu myöntämään.
Jossain kohtaa kysyinkin, että kertokaapa mitä konkreettisia muutoksia tässä elämääni tulee, mutten saanut vastausta.
Ja mitä te olette arvostelemaan minun henkistä puoltani, kun ette edes minua tunne, minulla on nyt jo tiedossa se vastuu ja tuleva rakkaus mitä tunnen vauvaa/lasta kohtaan - rakastanhan häntä jo nytkin, mutta ei elämäni ole siltikään mihinkään muuttunut vaikka lisää asioita siihen tulisikin. Tätä te itse ette tajua ja suostu myöntämään.
\
Konkreettisia muutoksia ei välttämättä tule muita kuin se yksi pieni vauva, joka täyttää koko kodin olemuksellaan...
Etkö koe muutosta elämässäsi, jos jo nyt rakastat tuota ihanaa pientä vauvaasi. Ethän ole äidinrakkautta kokenut aikaisemmin! Vai onko äidinrakkaus asunut aina sinussa, syntymästäsi asti? Eikö se ole jo henkistä muutosta ihmisessä, että kokee rakastavansa eri tavalla kuin ennen? Äidinrakkaus on todellakin ihan eri asia kuin mikä tahansa muu rakkaus! Mutta jos haluat sanoa, että mikään ei muutu eikä ole muuttunut, se on ihan oma asiasi. Sokean kepilläkin sen näkee, että jokaisessa ihmisessä tapahtuu muutosta koko ajan...
Taidat olla hiukan periaatteidesi vanki Yritä antaa tilaa itsellesi ja pienelle nyytillesi! :hug:
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 13:23 Emilyn kirjoitti:
Konkreettisia muutoksia ei välttämättä tule muita kuin se yksi pieni vauva, joka täyttää koko kodin olemuksellaan...
Etkö koe muutosta elämässäsi, jos jo nyt rakastat tuota ihanaa pientä vauvaasi. Ethän ole äidinrakkautta kokenut aikaisemmin! Vai onko äidinrakkaus asunut aina sinussa, syntymästäsi asti? Eikö se ole jo henkistä muutosta ihmisessä, että kokee rakastavansa eri tavalla kuin ennen? Äidinrakkaus on todellakin ihan eri asia kuin mikä tahansa muu rakkaus! Mutta jos haluat sanoa, että mikään ei muutu eikä ole muuttunut, se on ihan oma asiasi. Sokean kepilläkin sen näkee, että jokaisessa ihmisessä tapahtuu muutosta koko ajan...
Taidat olla hiukan periaatteidesi vanki
Yritä antaa tilaa itsellesi ja pienelle nyytillesi! :hug:Mahdettiinko tällasista henkisistä muutoksista lässyttää joskus sata vuotta sitten? Ja alkaa arvostella muita viallisiksi ja tunnevammaisiksi, jos eivät tätä suurta ahaa elämystä koe. Ei ole tarkoitus kuulostaa tylyltä tuolla lässytys sanalla, mutta ehkä olen sitten niin hemmetin yksinkertainen ihminen etten jaksa pohtia mitään "henkisiä muutoksia" vaan olen tässä ja nyt ja huomenna uudessa päivässä. Itse koen todella tylsänä jauhamisen jostain henkisestä muutoksesta joten ehkäpä tuo termi ei vaan osu omalle kohdalleni? Vaikka äidinrakkaus tuleekin elämääni, niin en silti koe luontevana alkaa puhua että nyt olen henkisesti muuttunut.. kuulostaa ihan dorkalta. Siis sama ihminenhän minä olen, joten en voi sanoa että se muuttaisi minua henkisesti, vaikka minusta äiti tuleekin. Enkä tarkoita että he ovat dorkia, jotka siitä henkisestä henkisestä ja vielä kerran henkisestä muutoksesta puhuvat, mutta ehkä kaikki eivät vaan jaksa jauhaa jostain tuollaisesta vaan elävät tässä ja nyt sellaisina kuin ovat.
\
Yhdyn tähän täysin!!!!
Todellakin piiri pieni pyörii ja Emilyn jauhaa nyt vain pelkistä harrastuksista,kotitöistä ym.
Et sinä välttämättä niitä harrastuksiasi ja tekemisiäsi joudu unohtamaan mutta ihmettelen suuresti jos elämäsi ei tule henkisellä tasolla muuttumaan kun lapsen saat
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 13:13 Annette-79 kirjoitti:Tää juttu ei voi olla enää totta
Et taida Emilyn-rukka tietää itsekään muuttuuko elämäsi vai ei vai muututko sinä vai et. Et koe muutokseksi parisuhdetta, et raskautta tahi lapsen syntymää? Sano nyt sitten minkä tapahtuman koet muutoksena.
Sallitko tiedustella ikääsi?
Voin olla varma, että elämäsi ja sinä tulette muuttumaan lapsen synnyttyä. Jos niin ei käy, olet tunnevammainen. Sinun elämäsi saa uutta sisältöä, uuden ihmisen jota rakastat aivan erityisellä tavalla. Pelkästään SE RAKKAUS muuttaa sinua myös henkisellä tasolla.
En väitä, että harrastuksesi joudut unohtamaan. Toki on hyväkin olla harrastuksia joissa pääsee "tuulettumaan". Mutta sen väitän, että ne kotihommat ei luonnistu ihan yhtä sutjakkaasti kuin aiemmin.
Mutta näet sitten....
=)
Yhdyn tähän täysin!!!!
Todellakin piiri pieni pyörii ja Emilyn jauhaa nyt vain pelkistä harrastuksista,kotitöistä ym.
Et sinä välttämättä niitä harrastuksiasi ja tekemisiäsi joudu unohtamaan mutta ihmettelen suuresti jos elämäsi ei tule henkisellä tasolla muuttumaan kun lapsen saat
\
Kai niistä pitää jauhaa, kun johan tässä on ihmiset sen moneen kertaan todenneet, että hyvä äiti luopuu harrastuksistaan jne.
Ja tohon muuhun voin todeta sen minkä äsken kirjoitin henkisen muutoksen lässyttämisestä.
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 14:03 Jenny kirjoitti:\Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 13:13 Annette-79 kirjoitti:Tää juttu ei voi olla enää totta
Et taida Emilyn-rukka tietää itsekään muuttuuko elämäsi vai ei vai muututko sinä vai et. Et koe muutokseksi parisuhdetta, et raskautta tahi lapsen syntymää? Sano nyt sitten minkä tapahtuman koet muutoksena.
Sallitko tiedustella ikääsi?
Voin olla varma, että elämäsi ja sinä tulette muuttumaan lapsen synnyttyä. Jos niin ei käy, olet tunnevammainen. Sinun elämäsi saa uutta sisältöä, uuden ihmisen jota rakastat aivan erityisellä tavalla. Pelkästään SE RAKKAUS muuttaa sinua myös henkisellä tasolla.
En väitä, että harrastuksesi joudut unohtamaan. Toki on hyväkin olla harrastuksia joissa pääsee "tuulettumaan". Mutta sen väitän, että ne kotihommat ei luonnistu ihan yhtä sutjakkaasti kuin aiemmin.
Mutta näet sitten....
=)
Yhdyn tähän täysin!!!!
Todellakin piiri pieni pyörii ja Emilyn jauhaa nyt vain pelkistä harrastuksista,kotitöistä ym.
Et sinä välttämättä niitä harrastuksiasi ja tekemisiäsi joudu unohtamaan mutta ihmettelen suuresti jos elämäsi ei tule henkisellä tasolla muuttumaan kun lapsen saat
Kai niistä pitää jauhaa, kun johan tässä on ihmiset sen moneen kertaan todenneet, että hyvä äiti luopuu harrastuksistaan jne.
Ja tohon muuhun voin todeta sen minkä äsken kirjoitin henkisen muutoksen lässyttämisestä.
O
OdottavaÄiti
Vieras
Enpä nyt sen enempää lukenut noita toisia juttuja, en siis tiedä onko esim.tuolla Emilynillä (menikö oikein?) vielä omaa lasta. ilmeisesti ei.. mutta on kyllä aika outoa että kaikki täällä yhtä ihmistä sättii, että odotahan vain niin saat nähdä, tyyliin kaulimella huitoo ja uhkaa toista. mikäs siinä jos kerran joku voi niin rennosti odottaa tulevaa, ei kaikki pelkää samalla tavalla jotain katastrofaalista "henkistä" muuttumista lapsen myötä mitä jotkut ja jos joku sanoo että sua kuule odottaa sellainen henkinen muutosprsessi ja kaikkea muuta mahdollista niin ei kaikkea tarvitse uskoa ja ottaa tosissaan, varsinkin kun jokainen tuntee (toivottavasti tuntee) itsensä parhaiten maailmassa, paremmin mitä kukaan muu maailmassa. itse en ainakaan ole toisten ohjailtavissa.. en minäkään pelännyt henkistä muutosta, vaikka kaikki pelotteli sillä! siis miettikää, jotku voi olla näin hysteerisiä !!minä voin omasta kokemuksesta sanoa että elämä ei todellakaan muuttunut niin paljo mitä toiset oli etukäteen"pelotellut". samallai me harrastetaan perheen kanssa esim.luontoretkiä, shoppailua jne. siihen on vain tullut meille yksi seuralainen lisää.
tottakai elämä muuttui sillä tavalla että yöllä ei voinut nukkua 12 h putkeen tuosta vain, mutta mikäs siinä, mieskin tosiaan hoiti lasta paljon, minäkin sain levättyä ajallani, sain harrastaa entisiä menojani jne. muutos se lapsen tulo tosiaan on siinä missä esim.muutto uuteen kotiin, uusi auto, uusi paikkakunta tai mikä tahansa muu muutos elämässä. mun mielestä on vähän turhaa hössöttää tämän koko asian kans täällä tämmöisellä tohinalla. ja se on mun mielestä tosi tyhmää että useamman lapsen äidit "nokka pystyssä" sanoo yhden lapsen vanhemmille että helppohan sun on kun sulla on vain yks! en voi käsittää, itsehän myös ovat olleet samassa tilanteessa, ja tutkitusti esim.neljän kanssa on paljon helpompaa mitä sen ensimmäisen kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. sekavia ajatuksia kirjoitti
toista lastaan OdottavaÄiti
tottakai elämä muuttui sillä tavalla että yöllä ei voinut nukkua 12 h putkeen tuosta vain, mutta mikäs siinä, mieskin tosiaan hoiti lasta paljon, minäkin sain levättyä ajallani, sain harrastaa entisiä menojani jne. muutos se lapsen tulo tosiaan on siinä missä esim.muutto uuteen kotiin, uusi auto, uusi paikkakunta tai mikä tahansa muu muutos elämässä. mun mielestä on vähän turhaa hössöttää tämän koko asian kans täällä tämmöisellä tohinalla. ja se on mun mielestä tosi tyhmää että useamman lapsen äidit "nokka pystyssä" sanoo yhden lapsen vanhemmille että helppohan sun on kun sulla on vain yks! en voi käsittää, itsehän myös ovat olleet samassa tilanteessa, ja tutkitusti esim.neljän kanssa on paljon helpompaa mitä sen ensimmäisen kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. sekavia ajatuksia kirjoittitoista lastaan OdottavaÄiti
OdottavaÄiti
Kiitoksia ja kiva että täällä on edes joku jolla on samankaltaiset ajatukset! Minuakin juuri ihmetyttää hirveä touhotus ja vouhotus ja pelottelu.. ihan niinkuin olisin jotenkin vajaaälyinen etten itse osaa omaan elämääni valmistautua.
Kiitoksia ja kiva että täällä on edes joku jolla on samankaltaiset ajatukset! Minuakin juuri ihmetyttää hirveä touhotus ja vouhotus ja pelottelu.. ihan niinkuin olisin jotenkin vajaaälyinen etten itse osaa omaan elämääni valmistautua.
\
Se kamala "henkinen muutos" joka tapahtuu jokaisessa naisessa jo ennen lapsen syntymää ei välttämättä ole mikään ihan kamalan mullistava kokemus. Joillain suurempi muutos kuin toisilla. Mutta kun tämä Emilyn ei voi uskoa, että äitiys TODELLA muuttaa ihmistä. Eikä kukaan varmaan halua pelotella muutoksella vaan haluaa tähdentää sitä, että muutosta tapahtuu, halusipa sitä tai ei. Tottakai ihminen muuttuu koko ajan. Ja hyvä niin! Eihän kukaan voi pysyä samanlaisena läpi elämänsä. Luulen että tässä ketjussa on vaan ajauduttu pilkunviilaamiseen, koska Emilyn ei miellä muutokseksi sellaista, mitä muut muutokseksi mieltävät... Osuinkohan naulankantaan?
Hyviä loppuodotuksen päiviä sinulle, Emilyn!
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 14:36 Emilyn kirjoitti:
Se kamala "henkinen muutos" joka tapahtuu jokaisessa naisessa jo ennen lapsen syntymää ei välttämättä ole mikään ihan kamalan mullistava kokemus. Joillain suurempi muutos kuin toisilla. Mutta kun tämä Emilyn ei voi uskoa, että äitiys TODELLA muuttaa ihmistä. Eikä kukaan varmaan halua pelotella muutoksella vaan haluaa tähdentää sitä, että muutosta tapahtuu, halusipa sitä tai ei. Tottakai ihminen muuttuu koko ajan. Ja hyvä niin! Eihän kukaan voi pysyä samanlaisena läpi elämänsä. Luulen että tässä ketjussa on vaan ajauduttu pilkunviilaamiseen, koska Emilyn ei miellä muutokseksi sellaista, mitä muut muutokseksi mieltävät... Osuinkohan naulankantaan?
Hyviä loppuodotuksen päiviä sinulle, Emilyn!
Näitä juttuja on ollut kiinnostava lukea, vaikka mua aina surettaakin se, että netissä riidellään. Kirjoittamalla tulee helposti väärinkäsityksiä.
hetkittäin lukiessa tuli tunne, että sanalla MUUTOS on negatiivinen kaiku. Jos sanotaan että vauva muuttaa elämää, niin eihän se negatiivinen asia oe. Se muutos. Joku julkkis muuten kerran sanoi lehdessä että "tottakai elämä tulee muuttumaan, siksihän hän sen lapsen haluaakin". tai jotain sinne päin. Tuskin kukaan tekee ajattelee että uusi ihminen ei elämää muuta.
Mä itse ajattelin raskausaikana moniakin asioita joissa olen mieleni "muuttanut" ja ensimmäisenä olen itseäni siitä muistuttamassa.
En uskonut että jaksan olla äippälomaa enempää, en missään tapauksessa halunnut kahta lasta peräkkäin, halusin pysyä tiukasti omana itsenäni enkä muuttua kliseiseksi äidiksi jne.
Alkuun yritin tiukasti pitää varsinkin jälkimmäisestä kiinni. Palvoin lastani, mutta en juurikaan halunnut puhua hänestä ystävilleni puhelimessa erityisestii. Siitä toki kuukausien kuluessa joustin, mutta en vieläkään halua olla sellaisessa seurassa kaikkia aikoja joiden kanssa yhteistä on vain lapset. Pitää olla muutakin yhteistä. Puhuttavaa!
Mutta joo, toisen lapsen tein putkeen ja olin 4 v kotona onnessani. Nyt oottelen kolmatta lasta mikä myöskään ei aiemmin suunnitelmiin kuulunut.
Olen monin tavoin sama ihminen kuin ennenkin, mutta toki olen äidiksi muuttunut joka on aina huolissaan lapsistaan... mielessään. JA rakastaa enemmän kuin olisi koskaan voinut kuvitella. Pehmentynyt siis ennestään
SItten miehen veljen sanoma viisaus kun viimeisilläni odottelimme esikoista. "käykää nyt paljon elokuvissa ja ravintoloissa syömässä ja kaikkea muuta mistä tykkäätte. Kohta ette pääse niin paljon menemään ja huomaatte ettei se ollutkaan niin tärkeää".
Toi piti todella paikkansa!!!
Ja jos joku sanoo et voi lastenkin kanssa käydä ravintolassa, niin sanon, että joo voi, mutta ei ole niin miellyttävää
Yksi parhaita lasten tuomia muutoksia on muuten se, että osaan arvostaa todella pieniä asioita. Ennen oli kiva käydä elokuvissa, mutta nyt se on aivan mahtavaa koska on harvinaisempaa. Kaupassa käyntikin voi välillä olla juhlaa. Ja voittaako mikään sitä illan hetkeä, kun lapset on nukahtaneet. Sen hetken auvoa en ennen osannut kuvitella
Negatiivisia muutoksia on vain sen unen puute mikä jossain vaiheessa oli.
hetkittäin lukiessa tuli tunne, että sanalla MUUTOS on negatiivinen kaiku. Jos sanotaan että vauva muuttaa elämää, niin eihän se negatiivinen asia oe. Se muutos. Joku julkkis muuten kerran sanoi lehdessä että "tottakai elämä tulee muuttumaan, siksihän hän sen lapsen haluaakin". tai jotain sinne päin. Tuskin kukaan tekee ajattelee että uusi ihminen ei elämää muuta.
Mä itse ajattelin raskausaikana moniakin asioita joissa olen mieleni "muuttanut" ja ensimmäisenä olen itseäni siitä muistuttamassa.
En uskonut että jaksan olla äippälomaa enempää, en missään tapauksessa halunnut kahta lasta peräkkäin, halusin pysyä tiukasti omana itsenäni enkä muuttua kliseiseksi äidiksi jne.
Alkuun yritin tiukasti pitää varsinkin jälkimmäisestä kiinni. Palvoin lastani, mutta en juurikaan halunnut puhua hänestä ystävilleni puhelimessa erityisestii
. Siitä toki kuukausien kuluessa joustin, mutta en vieläkään halua olla sellaisessa seurassa kaikkia aikoja joiden kanssa yhteistä on vain lapset. Pitää olla muutakin yhteistä. Puhuttavaa!Mutta joo, toisen lapsen tein putkeen ja olin 4 v kotona onnessani. Nyt oottelen kolmatta lasta mikä myöskään ei aiemmin suunnitelmiin kuulunut.
Olen monin tavoin sama ihminen kuin ennenkin, mutta toki olen äidiksi muuttunut joka on aina huolissaan lapsistaan... mielessään
. JA rakastaa enemmän kuin olisi koskaan voinut kuvitella. Pehmentynyt siis ennestään SItten miehen veljen sanoma viisaus kun viimeisilläni odottelimme esikoista. "käykää nyt paljon elokuvissa ja ravintoloissa syömässä ja kaikkea muuta mistä tykkäätte. Kohta ette pääse niin paljon menemään ja huomaatte ettei se ollutkaan niin tärkeää".
Toi piti todella paikkansa!!!
Ja jos joku sanoo et voi lastenkin kanssa käydä ravintolassa, niin sanon, että joo voi, mutta ei ole niin miellyttävää
Yksi parhaita lasten tuomia muutoksia on muuten se, että osaan arvostaa todella pieniä asioita. Ennen oli kiva käydä elokuvissa, mutta nyt se on aivan mahtavaa koska on harvinaisempaa. Kaupassa käyntikin voi välillä olla juhlaa. Ja voittaako mikään sitä illan hetkeä, kun lapset on nukahtaneet. Sen hetken auvoa en ennen osannut kuvitella
Negatiivisia muutoksia on vain sen unen puute mikä jossain vaiheessa oli.
T
Tärpätti
Vieras
Henkisistä muutoksista näytti olevan paljonkin juttua, mutta lisäisin vielä sen, että jälkeisten synnyttyä tapahtuu muutakin fyysistä kuin vauvan syntymä. Istukkahormonit eivät vaikuta enää elimistössäsi. Itse itkeskelin "syyttä suotta" kolme viikkoa, mieheni teki parhaansa tukiessaan minua tunnekuohuissani, mutta vain aika auttoi.
Siinäkin asia, johon en osannut ennen vauvan syntymää varautua.
Imetys ei lähtenyt heti "automaattisesti" käyntiin, enkä halunnut olla heti korviketta tarjoamassa, töitä oli tehtävä maidon herumisen eteen. Luulin että imetys on helppoa, eipä se niin vain ollutkaan. (Imetin yli vuoden alkuvaikeuksien jälkeen, ongelmia riitti ekat 2kk)
Siinäkin asia, johon en osannut ennen vauvan syntymää varautua.
Tässä pari esimerkkiä minun kohdallani, kaikkitietävänä olet jo varmasti nämäkin asiat tiedostanut, ja nämä eivät ole mitään uutisia.
Monesti niillä, jotka ovat varautuneet ihan kaikkeen kokevat suurimpia epäonnistumisen tunteita, niin kävi myös minulle, kun luulin varautuneeni kaikkeen. Ja kyllä, koen olevani realisti.
Nyt kun vauva on tuloillaan, tiedän olla varautumatta kaikkeen, kun mitä tahansa voi tapahtua.
Päivä kerrallaan :flower:
Siinäkin asia, johon en osannut ennen vauvan syntymää varautua.
Imetys ei lähtenyt heti "automaattisesti" käyntiin, enkä halunnut olla heti korviketta tarjoamassa, töitä oli tehtävä maidon herumisen eteen. Luulin että imetys on helppoa, eipä se niin vain ollutkaan. (Imetin yli vuoden alkuvaikeuksien jälkeen, ongelmia riitti ekat 2kk)
Siinäkin asia, johon en osannut ennen vauvan syntymää varautua.
Tässä pari esimerkkiä minun kohdallani, kaikkitietävänä olet jo varmasti nämäkin asiat tiedostanut, ja nämä eivät ole mitään uutisia.
Monesti niillä, jotka ovat varautuneet ihan kaikkeen kokevat suurimpia epäonnistumisen tunteita, niin kävi myös minulle, kun luulin varautuneeni kaikkeen. Ja kyllä, koen olevani realisti.
Nyt kun vauva on tuloillaan, tiedän olla varautumatta kaikkeen, kun mitä tahansa voi tapahtua.
Päivä kerrallaan :flower:
Olipahan Tärpätillä katkeran oloinen kirjoitus, no eipä ollut ensimmäinen tässä ketjussa. Että näköjään se niin suututtaa jos toiset osaavat realistisesti varautua tulevaan.. sua näköjään harmittaa, kun et osannut ja sen takia piikittelet kaikkitietäväksi niitä, jotka osaavat. Mun mielestä se ei ole realismia, että ajattelee imetyksen olevan helppoa, kuten sinä sanoit ajatelleesi ja sitten väität että olit realisti. Jo tuo kertoo sen, että olet ollut ihan eri päässä ajatuksiltasi kuin minä nyt. No, ehkä joskus pääset yli katkeruudestasi 
<br><br>
<br><br>
\
En vaan vieläkään pääse kiinni tuosta realiswtisyys ja elämän muuttumattomuus-teemasta. =) No, välkky en ole koskaan ollutkaan...
Itse en osannut olla tarpeeksi realistinen esikoista odottaessani. Downin syndrooma ei tullut mieleenkään juuri ennen synnytystä 28v täyttäneelle äidillee. En myöskään osannut varautua siihen että imetyksen alkaminen kestäisi 5 pitkää viikkoa. Ah, mikä onni kun ruokailut lopulta alkoivat sujua, eikä tarvinut enää herätä muutaman tunnin välein läpi vuorokauden pumppaamaan maitoa ja ruokkimaasn pientä, tuskin hereillä pysyvää lasta pullosta. En raskausaikana tiennyt että minun äitiyteeni kuuluu tukiviittomat, fysioterapiat, puheterapiat ja erityispedagogin laatimat kuntoutusleikit. Eli tuollainen realistisuus puuttui vaikka lehtiä niin kovasti luinkin. Onneksi en kuitenkaan ollut etukäteen lyönyt lukkoon päätöstä siitä että meidän perheen lapsiarjesta tulee juuri sellaista ja tällaista, että elämämme ei tule muuttumaan. Että lapsemme kuuluu kitkattomasti sopeutua siihen elämään mitä tuohon asti olimme eläneet. Siinä tapauksessa olisi voinut käydä niin ikävästi eettä tuo pieni, ihana ja rakas otus :heart: ei olisi mahtunutkaan elämäämme. Emme ehkä oman elämämme muutoksia surressamme olisi osanneet iloita niistä uusista asioista joita lapsen kautta saimme arkeemme. Ne asiat voittavat tuhatkertaisesti kaikki satsaukset joita lapsen eteen olemme tehneet ja tulemme tekemään. =)
Väliaikaisesti pienetkin asiat voivat uuvuttaa. Nyt on tämän vajaa 3viikon ikäisen neidin kanssa tekemistä niin paljon etten jaksa enää stressata siivoamisia ym (vaikka kuinka haluaisinkin isätäväkemme iloisesti yllättää). Kolme yötä pain tunnin katkonaisilla unilla, jatkuvaa imetystä ja vatsakipuisen lapsen kanniskelemista. Juu, en halunnut kuulua niihin äiteihin jotka uupuvat yksinkertaisista kotitöistä mutta tähänkin on syytä varautua. Nyt täytyy vaan yrittää selvitä päivästä seuraavaan ja toivoa että lähiaikoina helpottaa. Onneksi en tämänkään lapsen suhteen tehnyt etukäteen kovin tarkkoja päätöksiä siitä miltä elämämme tulee näyttämään. Niin ja miehen osallistumisesta, hän on kokoajan mukana, hoitamassa 15kk esikoista joka ei vielä konttaa, seiso eikä kävele. Helteistä kärsivän, hampaita tekevän naperon kanssa ei ole aina niin helppoa. Ei auta vaikka mies olisi kuinka päättänyt lähteä tänään kunnon juoksulenkille. Tästä vaimosta ei vaan ole millään näin pian sektion jälkeen nostelemaan vauvaa isompaa lasta. Ei vaikka kuinka itseni tuntien olisin etukäteen päättänyt pärjätä.
Anyway. Toivottavasti saat todella terveen ja helpon lapsen joka sopeutuu elämäänne. Tämä päivä ei ole minulle ollut ihan sellainen mitä se lapsettomana olisi ollut. Kenties sinä olisit pärjännyt paremmin, kerennyt hoitaa kotityöt ja olisitte miehen kanssa päässeet harrastamaankin. Minä en ole hyvä äiti joka luopuu omasta elämästään lastensa tähden. Olen vaan äiti jolla ei tällä hetkellä ole muuta mahdollisuutta...
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 19:01 Emilyn kirjoitti:Olipahan Tärpätillä katkeran oloinen kirjoitus, no eipä ollut ensimmäinen tässä ketjussa. Että näköjään se niin suututtaa jos toiset osaavat realistisesti varautua tulevaan.. sua näköjään harmittaa, kun et osannut ja sen takia piikittelet kaikkitietäväksi niitä, jotka osaavat. Mun mielestä se ei ole realismia, että ajattelee imetyksen olevan helppoa, kuten sinä sanoit ajatelleesi ja sitten väität että olit realisti. Jo tuo kertoo sen, että olet ollut ihan eri päässä ajatuksiltasi kuin minä nyt. No, ehkä joskus pääset yli katkeruudestasi
En vaan vieläkään pääse kiinni tuosta realiswtisyys ja elämän muuttumattomuus-teemasta. =) No, välkky en ole koskaan ollutkaan...
Itse en osannut olla tarpeeksi realistinen esikoista odottaessani. Downin syndrooma ei tullut mieleenkään juuri ennen synnytystä 28v täyttäneelle äidillee. En myöskään osannut varautua siihen että imetyksen alkaminen kestäisi 5 pitkää viikkoa. Ah, mikä onni kun ruokailut lopulta alkoivat sujua, eikä tarvinut enää herätä muutaman tunnin välein läpi vuorokauden pumppaamaan maitoa ja ruokkimaasn pientä, tuskin hereillä pysyvää lasta pullosta. En raskausaikana tiennyt että minun äitiyteeni kuuluu tukiviittomat, fysioterapiat, puheterapiat ja erityispedagogin laatimat kuntoutusleikit. Eli tuollainen realistisuus puuttui vaikka lehtiä niin kovasti luinkin. Onneksi en kuitenkaan ollut etukäteen lyönyt lukkoon päätöstä siitä että meidän perheen lapsiarjesta tulee juuri sellaista ja tällaista, että elämämme ei tule muuttumaan. Että lapsemme kuuluu kitkattomasti sopeutua siihen elämään mitä tuohon asti olimme eläneet. Siinä tapauksessa olisi voinut käydä niin ikävästi eettä tuo pieni, ihana ja rakas otus :heart: ei olisi mahtunutkaan elämäämme. Emme ehkä oman elämämme muutoksia surressamme olisi osanneet iloita niistä uusista asioista joita lapsen kautta saimme arkeemme. Ne asiat voittavat tuhatkertaisesti kaikki satsaukset joita lapsen eteen olemme tehneet ja tulemme tekemään. =)
Väliaikaisesti pienetkin asiat voivat uuvuttaa. Nyt on tämän vajaa 3viikon ikäisen neidin kanssa tekemistä niin paljon etten jaksa enää stressata siivoamisia ym (vaikka kuinka haluaisinkin isätäväkemme iloisesti yllättää). Kolme yötä pain tunnin katkonaisilla unilla, jatkuvaa imetystä ja vatsakipuisen lapsen kanniskelemista. Juu, en halunnut kuulua niihin äiteihin jotka uupuvat yksinkertaisista kotitöistä mutta tähänkin on syytä varautua.
Nyt täytyy vaan yrittää selvitä päivästä seuraavaan ja toivoa että lähiaikoina helpottaa. Onneksi en tämänkään lapsen suhteen tehnyt etukäteen kovin tarkkoja päätöksiä siitä miltä elämämme tulee näyttämään. Niin ja miehen osallistumisesta, hän on kokoajan mukana, hoitamassa 15kk esikoista joka ei vielä konttaa, seiso eikä kävele. Helteistä kärsivän, hampaita tekevän naperon kanssa ei ole aina niin helppoa. Ei auta vaikka mies olisi kuinka päättänyt lähteä tänään kunnon juoksulenkille. Tästä vaimosta ei vaan ole millään näin pian sektion jälkeen nostelemaan vauvaa isompaa lasta. Ei vaikka kuinka itseni tuntien olisin etukäteen päättänyt pärjätä.Anyway. Toivottavasti saat todella terveen ja helpon lapsen joka sopeutuu elämäänne. Tämä päivä ei ole minulle ollut ihan sellainen mitä se lapsettomana olisi ollut. Kenties sinä olisit pärjännyt paremmin, kerennyt hoitaa kotityöt ja olisitte miehen kanssa päässeet harrastamaankin. Minä en ole hyvä äiti joka luopuu omasta elämästään lastensa tähden. Olen vaan äiti jolla ei tällä hetkellä ole muuta mahdollisuutta...