Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Perhe-elämä
Raskaus ja sen aikainen masennus.. vertaistukea/omia kokemuksia
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="Suvi87, post: 23608637, member: 68856"]</p><p>greeneyes: itse olen 13-vuotiaasta lähtien kärsinyt vakavasta masennuksesta ja lääkkeitä olen syönyt joitakin pieniä taukoja lukuunottamatta siitä lähtien. Minulla ei ollut pitkään aikaan ollut masennuskausia mutta kun aloin odottaa esikoistani, se puhkesi todella pahana. Itkin lähes jatkuvasti, minulla oli paha olla ja toivon jopa että raskaus menisi kesken. Mietin usein myös voisinko tehdä abortin ilman että mieheni saisi tietää.. Kuulostaa järjettömältä mutta sellainenhan masentuneen ihmisen mieli on: ei mitään logiikkaa eikä missään ole mitään järkeä. Esikoinen oli todella toivottu ja alkuun olinkin raskaudesta onnellinen mutta sitten ne negatiiviset tunteet pääsivät pintaan eivätkä lakanneet ennenkuin jatkoin lääkitystä (Efexor+ Opamox paniikkihäiriöön). Nykyisin onneksi lääkkeet suurimmaksi osaksi ovat niin hyvin tutkittuja että tiedetään mitkä vaikutukset (jos mitään) on sikiöön. Turha on kärvistellä ilman lääkkeitä jos tuntuu ettei arki onnistu. Ne jotka arvostelevat (niitäkin valitettavasti on), eivät näe pääsi sisään eivätkä tiedä miten paha sinun on olla joten heidän kommenttinsa kannattaa jättää omaan arvoonsa: niin hassulta kun se kuulostaakin, kaikki odottavat äidit eivät ole onnesta soikeana vaikka lapsi olisi miten toivottu tahansa. Ja se sureminen ja henkisesti pahoin voiminen on lapselle paljon vaarallisempaa ja haitallisempaa kun niiden lääkkeiden syönti!</p><p></p><p>Loppuraskaus minulla meni ihan mukavasti ilman sen suurempia ongelmia. Johtui varmaan osaksi siitä että olin niin väsynyt että nukuin suurimman osan ajasta <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite8" alt=":D" title="Iso virnistys :D" data-shortname=":D" /> mutta ongelmat alkoivat taas kun lapsi syntyi: jo synnytyssalissa minulle tuli hylkimisreaktio lastani kohtaan. En halunnut häntä syliini vaan toivoin että joku olisi vienyt hänet pois. Kotiin päästyämme päivät menivät niin että kun lapsi itki, itkin minäkin. Sohvan nurkassa istuin lapsi sylissäni ja huusimme kilpaa. Olo oli toivoton: en jaksanut, halunnut tai osannut tehdä lapselle mitään, olin aivan sekaisin ja epätoivoinen. Niin epätoivoinen että mietin jo lapsen antamista pois. Eräänä päivänä n. 2 viikkoa lapsen syntymästä päätin että elämä ei voi mennä näin, minun pitäisi olla iloinen ja onnellinen tuore äiti. Niinpä menin minua ennenkin hoitaneen lääkärin puheille ja sain jälleen reseptin mielialalääkkeisiin ja johan alkoi elämä hymyillä! Minusta tuli se äiti jonka lapseni ansaitsi, olin iloinen ja sain elämänhaluni takaisin. Nykyisin kun luen päiväkirjamerkintöjäni esikoisen odotuksen ajalta, tulee tippa linssiin. Miten olen joskus voinut suhtautua omaan lapseeni niin?! Nyt rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta, hän on koko elämäni enkä uskalla edes ajatella elämää ilman häntä. Poika on nyt 1 v ja 3 kk vanha ja onneksi masennukseni ei ole jättänyt häneen jälkiä: hän on iloinen ja hyvin kehittynyt, ihana lapsi, jonka vuoksi antaisin vaikka oman henkeni!</p><p></p><p>Raskaus muuttaa ihmistä monin tavoin eikä aina pelkästään positiiviseen suuntaan, mutta pääasia että olet uskaltanut ongelmistasi puhua, sillä kukaan ei voi sinua auttaa jos et puhu ja ongelmien ja pahan olon salailulla ei auta ketään, sillä tekee vain hallaa itselleen ja lähipiirilleen. Apua löytyy kyllä, sitä pitää vaan muistaa pyytää!</p><p></p><p>Tulipahan vuodatus kaikessa karmeudessaan! Tätäkin koskee se, että jos haluat vaihtaa lisää ajatuksia niin pistähän yksityisviestiä! Noiden tunteiden kanssa ei kukaan saisi jäädä yksin, tiedän mitä helvettiä ne voivat pahimmillaan olla <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite1" alt=":)" title="Hymy :)" data-shortname=":)" /></p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="Suvi87, post: 23608637, member: 68856"] greeneyes: itse olen 13-vuotiaasta lähtien kärsinyt vakavasta masennuksesta ja lääkkeitä olen syönyt joitakin pieniä taukoja lukuunottamatta siitä lähtien. Minulla ei ollut pitkään aikaan ollut masennuskausia mutta kun aloin odottaa esikoistani, se puhkesi todella pahana. Itkin lähes jatkuvasti, minulla oli paha olla ja toivon jopa että raskaus menisi kesken. Mietin usein myös voisinko tehdä abortin ilman että mieheni saisi tietää.. Kuulostaa järjettömältä mutta sellainenhan masentuneen ihmisen mieli on: ei mitään logiikkaa eikä missään ole mitään järkeä. Esikoinen oli todella toivottu ja alkuun olinkin raskaudesta onnellinen mutta sitten ne negatiiviset tunteet pääsivät pintaan eivätkä lakanneet ennenkuin jatkoin lääkitystä (Efexor+ Opamox paniikkihäiriöön). Nykyisin onneksi lääkkeet suurimmaksi osaksi ovat niin hyvin tutkittuja että tiedetään mitkä vaikutukset (jos mitään) on sikiöön. Turha on kärvistellä ilman lääkkeitä jos tuntuu ettei arki onnistu. Ne jotka arvostelevat (niitäkin valitettavasti on), eivät näe pääsi sisään eivätkä tiedä miten paha sinun on olla joten heidän kommenttinsa kannattaa jättää omaan arvoonsa: niin hassulta kun se kuulostaakin, kaikki odottavat äidit eivät ole onnesta soikeana vaikka lapsi olisi miten toivottu tahansa. Ja se sureminen ja henkisesti pahoin voiminen on lapselle paljon vaarallisempaa ja haitallisempaa kun niiden lääkkeiden syönti! Loppuraskaus minulla meni ihan mukavasti ilman sen suurempia ongelmia. Johtui varmaan osaksi siitä että olin niin väsynyt että nukuin suurimman osan ajasta :D mutta ongelmat alkoivat taas kun lapsi syntyi: jo synnytyssalissa minulle tuli hylkimisreaktio lastani kohtaan. En halunnut häntä syliini vaan toivoin että joku olisi vienyt hänet pois. Kotiin päästyämme päivät menivät niin että kun lapsi itki, itkin minäkin. Sohvan nurkassa istuin lapsi sylissäni ja huusimme kilpaa. Olo oli toivoton: en jaksanut, halunnut tai osannut tehdä lapselle mitään, olin aivan sekaisin ja epätoivoinen. Niin epätoivoinen että mietin jo lapsen antamista pois. Eräänä päivänä n. 2 viikkoa lapsen syntymästä päätin että elämä ei voi mennä näin, minun pitäisi olla iloinen ja onnellinen tuore äiti. Niinpä menin minua ennenkin hoitaneen lääkärin puheille ja sain jälleen reseptin mielialalääkkeisiin ja johan alkoi elämä hymyillä! Minusta tuli se äiti jonka lapseni ansaitsi, olin iloinen ja sain elämänhaluni takaisin. Nykyisin kun luen päiväkirjamerkintöjäni esikoisen odotuksen ajalta, tulee tippa linssiin. Miten olen joskus voinut suhtautua omaan lapseeni niin?! Nyt rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta, hän on koko elämäni enkä uskalla edes ajatella elämää ilman häntä. Poika on nyt 1 v ja 3 kk vanha ja onneksi masennukseni ei ole jättänyt häneen jälkiä: hän on iloinen ja hyvin kehittynyt, ihana lapsi, jonka vuoksi antaisin vaikka oman henkeni! Raskaus muuttaa ihmistä monin tavoin eikä aina pelkästään positiiviseen suuntaan, mutta pääasia että olet uskaltanut ongelmistasi puhua, sillä kukaan ei voi sinua auttaa jos et puhu ja ongelmien ja pahan olon salailulla ei auta ketään, sillä tekee vain hallaa itselleen ja lähipiirilleen. Apua löytyy kyllä, sitä pitää vaan muistaa pyytää! Tulipahan vuodatus kaikessa karmeudessaan! Tätäkin koskee se, että jos haluat vaihtaa lisää ajatuksia niin pistähän yksityisviestiä! Noiden tunteiden kanssa ei kukaan saisi jäädä yksin, tiedän mitä helvettiä ne voivat pahimmillaan olla :) [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta kirjainta on sanassa KISSA?
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
HuIIu nainen
Eilen 23:30
vierailija
3 Viestiä
Aihe vapaa
2.
"Tekstissä Natalie kiittää miestään Mikko Koivua, jota hän pitää upeimpana tuntemanaan miehenä."
Eilen 22:43
vierailija
6 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Te ette täällä paljon keskustele
Eilen 21:55
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
4.
Kukaan muuten maistanut Nude-siideriä?
Eilen 21:07
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Tekosyysi haukkua kilttimiehen kälyä siiderihuoraksi 🙄
Eilen 21:06
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
6.
Miten tarkat iltarutiinit teidän alle kouluikäisillä lapsilla on?
Eilen 20:26
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Relaatio 1055
Eilen 20:23
MAG1
1 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Miten toimit jos muksu nukahtaa ennen iltatoimien tekoa?
Eilen 20:15
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
Tiedättekö mikä on tsainapimun ja Suomi-neidon ero?
Started by vierailija
Maanantai klo 01:15
Luettu: 1K
Aihe vapaa
2.
Suomalaisten vazzarien lapsia vieraili kesällä Venäjän miehittämällä Krimillä
Started by vierailija
Sunnuntai klo 16:26
Luettu: 588
Aihe vapaa
3.
Suomalainen mies paukuttelee henkseleitä, kun muut ihailevat hänen hienoa autoaan. Miksei sama tilanne ole silloin, jos joku kuolaa sinun naistasi?
Started by vierailija
Sunnuntai klo 08:07
Luettu: 462
Aihe vapaa
4.
"Jari Ehrnroothin kolumni: Suomi näkee ruususen unta kunnes talouden pohja pettää"
Started by vierailija
Tiistai klo 08:53
Luettu: 456
Aihe vapaa
5.
Tavallisia tsainoja katukuvassa
Started by Echo
Maanantai klo 22:29
Luettu: 453
Aihe vapaa
6.
Miehet taitaa olla outoja. Vai ainoostaan britit?
Started by vierailija
Tiistai klo 07:06
Luettu: 391
Aihe vapaa
7.
OrpoPurran hallitus leikkaa nyt jo kehitysvammaisiltakin!
Started by vierailija
Sunnuntai klo 20:59
Luettu: 383
Aihe vapaa
8.
HS: Suomen velka kasvoi eniten koko Euroopassa
Started by vierailija
Tiistai klo 15:16
Luettu: 346
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
8 min sitten
Aihe vapaa
2.
Oravamusiikkia
Latest: Johnny Appleseed
14 min sitten
Aihe vapaa
3.
K/B-komposti
Latest: vierailija
28 min sitten
Aihe vapaa
4.
Aikamoinen puutarha
Latest: vierailija
36 min sitten
Aihe vapaa
5.
Tiedättekö mikä on tsainapimun ja Suomi-neidon ero?
Latest: vierailija
42 min sitten
Aihe vapaa
6.
Miten toimit jos muksu nukahtaa ennen iltatoimien tekoa?
Latest: vierailija
53 min sitten
Aihe vapaa
7.
HuIIu nainen
Latest: vierailija
Tänään 00:17
Aihe vapaa
8.
Te ette täällä paljon keskustele
Latest: vierailija
Tänään 00:01
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Perhe-elämä
Raskaus ja sen aikainen masennus.. vertaistukea/omia kokemuksia
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu