V
"vieras"
Vieras
Olen siis siivooja ja esikoista odottaessa olin normaalisti töissä koko raskausajan, vasta joskus loppuvaiheessa jouduin jäämään 2 viikkoa ennen äitiysloman alkua saikulle ennenaikaisten supistusten takia. Issiasvaivat alkoi joskus jo äitiysloman aikana ja loppuaika oli yhtä tuskaa, asuttiin 2-kerroksisessa talossa enkä meinannut päästä aamulla portaita alas, monesti lähti jalat alta ym..
Nyt on viikkoja n. 20 ja olin jo viikon sairaslomalla, töissä ollessa koko vasen jalka puutui ihan kokonaan ja oli aivan h*lvetin kipeä. Hyvä että kesti koskea, autolla ajaessa meinas itku päästä ja en meinannut päästä portaita ylös enkä alas. Lääkäri sanoi että tarvittaessa soittaa uuden ajan ja hakee lisää sairaslomaa.
Viikon levon jälkeen oli ihan ok, mutta heti töihin palatessa meni taas kipeäksi. Nyt tuntuu välillä myös oikealla puolella ja esim eilen illalla tuntui kuin jalkapohjasta olisi vetänyt suonta ja veti varpaat aivan koukkuun ja en pystynyt ollenkaan makaamaan vasemmala kyljellä. Tälläkin hetkellä koko vasen jalka on kipeä ja tuntuu ihan varpaisiin asti. Kantapää on kipeä, samoin jalkapöytä ja jalkapohja, varpaat vetää taas koukkuun..
Lääkäri kirjoitti 2 pv sairaslomaa (näiden perään mulla on 2 vapaata) ja käski soittaa äitiysneuvolaan, koska työterveydestä ei kuulemma kirjoiteta kuin pätkissä sairaslomaa ja mulla tosiaan alkais vajaan kuukauden päästä hoitovapaa. Lääkäri sanoi itsekin olleensa neuvolalääkärinä joskus, joten luulisi hänen tietävän että ne äitiysneuvolan lääkärit ei ole tätä varten vaan ihan rutiinihommia.
Käski myös hommata tukiliivin ja lähteä johonkin mammajumppaan. Terveydenhoitajalle sanoin maanantaina käydessä että olen ollut sairaslomalla ja totesi vain että issias on vähän sellainen että jos sitä on vähänkin ennen raskautta niin varmasti vaivaa raskaana ollessakin. Ensimmäinen lääkäri totesi että kohtu on varmaan kasvanut sen verran että painaa hermoa ja siihen vielä sopiva rasitus niin käy näin. Ei kyllä mene mulle jakeluun että miten se tukivyö tai jumppa tähän auttaa..
Kivahan se olis melkein vuoden tauon jälkeen olla vähän aikaa töissä, mutta jos olen jo kolmen tunnin työpäivän jälkeen melkein rampa niin taitaa olla aika mahdottomuus
Onko joku onnistuneesti saanut hoidettua issiasta vai onko mun ainut vaihtoehto mennä omasta terveyskeskuksesta hakemaan sairaslomaa, työteveys kun sitä ei enää kirjoita?