Raskauden keskeytys...(pitkä tarina)

[Kuuden äiti]

*Huokaus*
Olen vaikean päätöksen edessä. Minulla on kuusi lasta, toivottuja ovat kaikki. Itselläni ikää 31v, eli viimeiset 13v on mennyt raskaana ollessa ja vauvoja/lapsia hoitaessa. Nuorimmainen nyt 7kk.

Olemme päättäneet että lapsiluku on tässä. Kaksi viimeistä raskautta on olleet raskaita, valtavat liitoskivut, iskias-kivut, toispuoleiset suonikohjut ja turvotus yms. Kuopuksen synnytys meni hätäsektioon, menetin verta melko paljon, ja pystyhaavan vuoksi olin aika kipeäkin monta päivää.

Nyt kauhukseni huomasin olevani raskaana. Kumia on käytetty tunnollisesti koko ajan, sillä menkat ovat alkaneet aina jo 2-3kk synnytyksen jälkeen täysimetyksestä huolimatta.

Nyt on paniikki Minä ja mies lumoudumme vauvoista ja mielestämme vauva-aika on ihanaa rankkuudesta huolimatta. MUTTA kun raskaus ja synnytys on alkaneet pelottamaan ihan toden teolla. Pelkään että jotain tapahtuu. Toisekseen olen aikeissa aloittaa opinnot nuorimmaisen vähän kasvettua ja muutenkin itsekkäästi ajatellut alkaa vihdoinkin elää vähän itsellenikin.

Kuopuksen kanssa oli ensimmäiset kuukaudet todella raskaita, nukkui huonosti ilman minkäänlaista rytmiä. Nyt on vähän helpottanut ja itku tulee, kun mietin että MINÄ EN JAKSA ENÄÄ hoitaa yhtäkään vauvaa :/ Tätä on vaikeaa tunnustaa itselleenkään, mutta kun se on totta. Ja kun sen vaavin lisäksi olisi 3 alle kouluikäistä.

Olen menossa iltapäivällä lääkäriin juttelemaan keskeytyksestä. Ajatuskin hirvittää. Raskaus on onneksi todella alussa, noin viides viikko.

Te jotka olette samassa tilanteessa päätyneet keskeytykseen, kertokaa miltä se tuntuu, ajatteleeko sitä jälkeenpäin? Itsellä myös sellainen tyhmä pelko, että se jotenkin kostautuu joskus.

 

[vieras]

voi sinua... tuntuu pahalta kun näkee, miten murheissasi olet. itse asiassa en osaa neuvoa, teette niinkuin teistä parhaalta tuntuu. se ei tee teistä huonompia vanhempia tai tunteettomia ihmisiä.

todella kauniisti kirjoitit ja erittelit hienosti tuntemuksiasi, voimia iltapäivään. keskustele lääkärin kanssa asiasta joka kantilta.

 

[masutin]

itelläni ei oo yhtään keskeytystä takana, koska odotan vasta esikoistani, mutta mielestäni sulla on hyvät perusteet keskeytykseen. Jo pelkästään se, että sulla on kuus lasta, joista pienin on vasta 7 kk, on erittäin ymmärrettävää, ettet jaksa/halua olla taas raskaana. Ja jatkuvasti raskaana oleminen ei ainakaan mun mielenterveydelle tunne hyvältä, sillä siinä katoaa oma jaksaminen joka taas johtaa siihen, että perhe ym. muu elämä kärsii. Jos ootte miehen kanssa molemmat sitä mieltä, että nyt ei ole enää uuden raskauden aika, niin toimikaa päätöksenne mukaan. Jaksamisia!

 

[Taikajane]

Mulla on takana kohdun ulkoinen raskaus ja sikäli keskeytys, vaikka en sitä ite valinnutkaan. Minusta tärkeintä on että teet ite päätöksesi, niin jälkeenpäin ei tarvitse katua että on tullut painostetuksi johonkin tai taipunut muiden kannalle. Raskasta tuo varmasti on valitset miten tahansa.
Jos tuntuu että haluat keskeytyksen, niin ajattele vaikka tosiaan muita lapsiasi. He tarvitsevat äitiä ja sanoit jo jaksamisesi olevan tiukilla.
:hug: Voimia, ei ole helppo asia teillä edessä.

 

[surullinen]

Itse odotan toista, melkeen puoliväli menossa mutta huomenna meen synnyttää tän vauvan ja päästän enkeleiden matkaan. Olisin halunnut pitää tämän kauan kaivatun pikkukakkosen, mutta luonto päätti toisin: vauvamme on niin kovin sairas, että kuolee hetkenä minä hyvänsä, toivoa ei siis ole eikä näin ollen vaihtoehtojakaan.

Tilanteenne on aivan toinen ja miettisin itsekin varmaan tilanteessasi keskeytystä. Teette niin tai näin, ratkaisu on oikea teille, älkää miettikö mitä muut ajattelevat. Tällaisten ajatusten pohjalta olen itsekin ratkaisuni tehnyt, vaikka tiedän että on ihmisiä jotka ajattelevat että kaikki lapset ovat tervetulleita heidän terveydestään/omasta elämäntilanteesta huolimatta.

Mutta voimia, päätös ei ole helppo oli taustat mitkä vaan.

 

[Saiccu]

Halaukset aapeelle ja surulliselle! :hug: :hug:

 

[:(]

Ensinnäkin voimia sinne kovasti!! :hug: Teit niin tai näin, se on varmasti tosi raskasta sinulle!!

Mun ystävä oli vastaavassa tilanteessa joku aika sitten, eli siis ei halunnut tehdä keskeytystä, mutta mies ei halunnut lasta ja hän olisi siis jäänyt yksin lasten kanssa, joten päätyi ns. pakolla aborttiin. Se oli niin raskas kokemus hänelle, että hän sanoi, ettei voisi enää sitä tehdä, eikä sitten tehnytkään kun pillerit pettivät uudemman kerran. Nyt on siis lasten kanssa yksin. Mutta siis oli valintasi mikä hyvänsä, miettisin kuitenkin asiaa myös siltä kannalta, että miten sinun kroppasi jaksaa uuden raskauden, jos jo viimeiset kaksi ovat olleet tuskaa? Varmasti mikään vaihtoehto ei tunnu oikealta, mutta sinun tilanteessasi miettisin nimenomaan omia voimavarojani, sillä ne ovat tärkeitä myös perheellesi. :hug:

 

[Mamma -82]

Meille tuli "yllärivauva" neljännestä. Nuorimmainen oli 2,5v la:na. Olin juuri valmistumassa toisen asteen koulutuksesta ja saamassa pitkän sopimuksen ihanassa työpaikassa, ajatukset todellakin työnteossa. Ekaa kertaa siis työelämässä 25v:nä!

Kolmas raskaus oli rankka alkuraskauden vuodoista ja supisteluista rankkaan synnytykseen, josta seurasi runsas vuoto. Mulle jäi kamala kammo itse synnytystä ja varsinkin odotusaikaa kohtaan. Aluksi mielessä oli kanssa keskeytys, mutta parin päivän päästä plussasta jo ajatukset kääntyivät. Mies oli koko ajan todella kannustava ja innolla ottamassa vauvaa vastaan. Omat fiilikset vaihteli laidasta laitaan. Olisin halunnut sen työpaikan, josta olisi luultavasti tullut vakipaikka, joita hoitoalalla ei paljon jaella vastavalmistuneelle. Lisäksi opinnäytetyön valmistumisen jälkeen olin aivan henkisesti poikki. Esikoiselle saatiin parinvuoden taistelun jälkeen viimeinkin diagnoosiksi Tourette!

No ekat 12rv:tä meni itkeskellessä ja mies pelkäsi koko ajan, että haluan sen keskeytyksen. Neuvolassa oltiin todella kannustavia ja keskuteltiin mun pelkotiloista ja mahdollisesta pääsystä pelkopolille!

Ekojen sydänäänien kuulemisen jälkeen tiesin, että vauva on tervetullut. Olihan se kokoajan, mutta päällimmäisenä oli pelko odotusajasta ja varsinkin siitä synnytyksestä. Ensimmäinen ultra oli rv 20, ja siitä lähtien aloin odottaa vauvaa innolla. Koko aikana ei kaupassa tullut hypisteltyä vauvanvaatteita, mikä oli todella epänormaalia minulta.

Olin huonossa kunnossa ja paljon sairaslomalla. Kk ennen LA:ta tihkutti hieman lapsivettä, joten neuvolasta lähetettiin synnärille. Vuoto oli kuitenkin lakannut. Eli pieni reikä vaan kalvoissa, joka oli umpeutunut. Pääsin kuitenkin ultraan ja sain tietää odottavani neljättä tyttöä. Siitä päivästä lähtien olin todella innoissani ja malttamaton ottamaan vauvan vastaan. Joka kauppareissulla tuli mukaan jotain vaaleanpunaista.

Vauva syntyi ja oli todella helppo ja nukkui alle 2 viikkoisena 8h yöunet. Välillä tuntuu, että onko vaistonnut mun pelot ja huolet odotusaikana, eikä uskalla olla "vaikea" tapaus =D Aivan ihana 9kk ikäinen paketti tuo neiti on ja todella rakastettu. Miestä kohtaan kyllä rakkaus syveni entisestään eikä siitä malta pitää sormiaan erossa!