Hei!
Olen juuri eronnut miehestä, jonka kanssa olin kaksi vuotta yhdessä. Olisin itse yrittänyt viimeiseen tappiin asti, mutta lopulta oli vain pakko myöntää, ettei hän ole oikea minulle, olen HYVIN onneton hänen kanssaan, ja hänestä ei vain saa parisuhdemateriaalia (en des jaksa mennä näihin syihin enää).. Ero otti minua koville, mutta samaan aikaan tiesin että se on ainut vaihtoehto, ja olin jo itsekin alkanut nähdä häntä eri valossa, katkerutta jne onnettomuutta oli tullut matkan varrella enemmänkin matkaan..
No, juuri tänään huomasin olevani raskaana (tälle eksälle tietenkin), ja viime viikolla jäin työttömäksi. Ajankohta ei siis voisi olla huonompi! Olen 29- vuotias, korkeasti koulutettu, minulla on aina ollut lämä hallussa jne, mutta nyt olen aivan kauhuissani. Minun alallani töitä on todella vaikea löytää (ja ikävän huono palkkaus), ja kun tämän menetin, en tiedä milloin seuraavaksi tärpää, eritoten kun on vielä raskaana! Sanottakoon heti, että aborttia en haluaisi tehdä, olen tehnyt yhden teininä, ja se oli niin vaikea paikka, etten itselleni enää sellaista toivo tai hyväksy, nyt olen aikuinen ihminen, en lapsi.
Välillä olen onnellinen raskaudesta itsestään, innoissaan jopa, mutta sitten realiteetti iskee mieleeni; miten elätän lapseni? Joudunko menettämään myös toiveeni uudesta, minulle sopivammasta kumppanista väsyneenä yksinhuoltajaäitinä (olen vielä nuori kuitenkin!)? Tulenko olemaan sidotto ankeaan eksääni koko loppuelämäkseni, jään yksin lapsen kanssa, kun hän ehkä perustaa ns oikean perheen jonkun toisen kanssa? Tai hakee uuden tyttöystävänsä kanssa lapseni luokseen. Tällaiset kysymykset todella pelottavat minua!
Lisäksi tuntuu ristiriitaiselta se, että toisaalta varmasti rakastaisin lapstani, mutta minua jollain tapaa ärsyttää että se on hänestä... Hänen jälkeläisensä.. En halua hänen piirteitään lapseeni...
Pelottaa voinko rakastaa lastani täysillä, jos olen katkera hänen isälleen?
Kertokaa te kokeneemmat minulle miten tällaisesta tilanteesta tulisi selvitä, mitä ihmetta ajatella! kaikki hormonitkin iskevät ilmeisesti koska itkeskelen vain, ja seuraavana hetkenä olen onnellinen uudesta elämänalusta... Juuri nyt kaipaisin tukea, mitä minulla ei ole olemassa.
