Ensinnäkin: Kansallinen liittouma eli Marine Le Penin puolue luetaan nykyään kansallismieliseksi puolueeksi, ei äärioikeistoksi. Se, että sinä vihjailet tietäväsi muita paremmin, ei nyt merkitse tässä yhteydessä yhtään mitään. Äänestyspäätös on aina ihmisen oma päätös, eikä vihjailut, että muut eivät osaa äänestää "oikein", eivät ole demokraattisia.Vai niin. Ensinnäkin: Marin le Penin johtama puolue on äärioikeistoa, on aivan turha muuta väittää ja satun tietämään siitä enemmän kuin ehkä keskivertopalstalainen.
Toiseksi: miksi ihmeessä viittaat minuun ja kommunismiin samalla? En ole koskaan mitään kommunismia kannattanut, päinvastoin, olen kasvanut kodissa, jossa äänestettiin Kokoomusta mutta kun äänioikeuden sain, tein omat valintani. En kuitenkaan äänestänyt vasemmistoa. Kokoomuksessa on paljon hyviä asioita, mutta nykyään se on mennyt liiaksi PS:n suuntaan ja vanhat kunnon sivistysporvarit vaikuttavat kadonneen tai ainakin vanhat periaatteet. Presidentti, vaikka on puoluekirjastaan luopunut, on siitä vanhasta sivistysporvarista hyvä esimerkki ja vielä liberaalilla maailmankatsomuksellaan. Esimerkkinä mm. nyt Pride-liput presidentinlinnassa ja virka-asunnon katolla.
Kolmanneksi: "te.." viittaus edelliseen. Minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä uusia jäsenvaltioita Euroopan unioniin hyväksyttiin ja hyväksytään (vrt. nyt jäsenyysneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa). Ja päätökset näiden entisen itäblokin maiden hyväksymisestä tehtiin kyllä yhteistuumin. Kannattaa tutustua EU:n päätöksentekoon, ei siellä mikään blokki yksin näitä päätä ja neuvottelut sitä paitsi vievät vuosikausia ja kriteerit ovat erittäin tiukat. Hyvänä esimerkkinä tästä on Turkki, jota ei ole jäseneksi hyväksytty, vaikka neuvotteluja käytiin. Minusta sitä ei pidä ottaa osaksi EU:ta.
Neljänneksi: asuin ulkomailla, kun suuri maahanmuuttajien määrä saapui Suomeen. Muistan, että silloin hallituksen muodostivat Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset.
Neljänneksi: Ranskassa on ollut kova maahanmuuttolinja viime vuosina ja ihmisiä ratsataan jatkuvasti ja myös hyvällä menestyksellä enempien terrori-iskujen estämiseksi. Muutoin maahanmuuttoa on ollut Ranskassa about aina, vrt. siirtomaahistoria.
Toivoisin siis, että tästä lähtien lakkaisit kutsumasta minua tai muita "kommunisteiksi" tai vasemmistolaisiksi jne. vain siksi, että en äänestä Perussuomalaisia saati kannata äärioikeiston nousua.
Olisiko tämä sinulta jatkossa mitenkään mahdollista? Rakentavaa keskustelua voin aina käydä, mutta tuollaisista "te sitä ja tätä" ei oikein jaksa, eikä sellainen johda mihinkään.
Kiitos.
Toisekseen: vasemmisto on itse aiheuttanut kahtiajakautumista ilmoittamalla jo ennen vaaleja, ketkä kelpaavat heidän kanssaan hallitukseen ja ketkä eivät. Jos Marin ilmoittaa, että puoli on valittava, niin keiden kanssa Kokoomuksen olisi pitänyt hallitus muodostaa? Ehdotuksia? Blokkiajattelu on ikävää, mutta etenkin vasemmisto on siinä kunnostautunut,
Kolmanneksi: laajentumisinnon seuraamukset ovat nyt näkyvissä. Maanantaina aloittaa puheenjohtajamaana selkeä Venäjän tukija, joka tulee tukemaan myös muita Venäjän tukijoita jäseniksi, esim. Serbiaa. Nyt kannattaa huolella miettiä tilannetta.
Neljänneksi: mamuvyöryn pääsyyllinen oli Angela Merkel, joka esitti suoran kutsun mamuille tulla Eurooppaan. PS:n ansiosta maahanmuuttopolitiikkaa kiristettiin huomattavasti ja vyöry saatiin Suomen osalta tyrehdytettyä.
Viidenneksi: Ranska on täysin pulassa maahanmuuton kanssa, mutta toisaalta niin pitääkin mennä, että siirtomaavallat kantavat itse vastuuta omista tekosistaan. Suomelle ei kuulu mitään vastuuta siirtomaavallasta, sillä Suomi on itse ollut riistettävä maa.
Opettele ensin kutsumaan muita ihmisiä asiallisesti.
Ole hyvä.