"Raksalesket" pino II. Myös uudet mukaan!

Tervetuloa kaikki uudet mukaan!
Yhdyn Kuskusin mietteisiin tuosta miehen jatkuvasta tontilla olosta, nyt jo ottaa pannuun, vaikka raksaprojekti toooooosi alussa... Meillä kun on vaan yksi auto, niin harvoin päästään sillä mihinkään. Toisen auton hankinta on viimeistään silloin ajankohtaista, kun muutetaan "landelle" (eli noin 10 km:n päähän kaupungin keskustasta :) )
Raksalla on perustukset valettu ja harkkoja muurattu jo neljä varvia eli siellä alkaa jotain oikeasti jo tapahtumaan. Sanoin miehelle, että kyllä nyt kesällä on niin mukava rakentaa, kun on lämmintä ja ainakin meillä päin ollut vähäsateinen kesä, mutta entäs sitten talvella?!? Kylmää ja pimeetä ja... Ei paljoa houkuttele!

Aikaisemmin taisin jo mainita, etä meille tulee taloon 4 makkaria, kun tuo kolmas lapsi olisi joskus myöhemmin tervetullut. Noh, eilen tein raskaustestin ja positiivistahan se näytti :eek: Aikamoinen shokki, josta en vieläkään ole toipunut, mutta onhan se hieno juttu. Lasketusta ajasta ei ole mitään tietoa, kun edellisen synnytyksen jälkeen menkat ehti tulla vain kahdesti ja en ole niitä kalenteriin muistanut merkitä, kun on tässä ollut mielessä vähän muut projektit :) Mutta LA joskus akselilla helmi-maalis-huhtikuu...
 
Pitkästä aikaa täällä! Kiva että uudet rakentajat ovat löytäneet keskustelun. Me ollaan päästy muuttamaan B)

Talo ei ole kylläkään valmis, muuttotarkastuskin vasta ensi viikolla mutta vastaava mestari oli sitä mieltä ettei huolta sen suhteen. Hieno fiilis, mitä nyt raksatyömaalla asuminen aiheuttaa ylimääräistä stressiä... Jos vaan olis ollu varaa oltais pari kuukautta venytetty muuttoa. Toisaalta, hommat jatkuu joka tapauksessa yläkerrassa ainakin puoli vuotta.

Mutta kyllä on ihana herätä maalaismaisemaan ja puuhastella omalla tontilla ilman että pitäis miettiä naapureita tms. Tsemppiä kaikille rankkaan projektiin ryhtyneille!!!
 
menninkäinen73: meidän budjetti on sellaiset 220 000?, tai tuo summa ollaan pankista haettu lainaa, tontti ostettiin säästöillä. Talo muuttovalmiina perustuksien kera tulee maksamaan noin 180 000? muutoksien kera (mm. lämmitysmuoto, isompaa terassia ym pientä). Mielestäni muuttovalmiin/avaimet käteen hintaan saa lisätä sellaiset about 40000? niin se ois sitten täysin valmiin talon ja pihan hinta (voi olla että vähempi riittää, voi olla että menee paljon enemmänkin, jos vaativa pohja), riippuen tietty mitä kaikkea tohon "avaimet käteen" sitten oikeasti kuuluu. Ja vakiopaketin muutokset maksaa hunajaa... Eli äkkiä sille halvan tuntuiselle hinnalle tuleekin hintaa yllättävän paljon, meille korotusta listahintaan tuli 10000? noilla muutoksilla.

Vko 44 tulee ensimmäiset seinäelementit, muutto vko 14/2010 viimeistään. =)
 
Tämähän on kiva ketju! Ite oon tässä jo vuoden päivät vähän ylikin raksalesken arkea viettänyt. Talvella oli parin kk tauko mut muuten mies on aina joko töissä ollut tai sitten raksalla ja tämän kesän on ollut kokopäiväisesti talonrakentaja. Ikää mulla 25v ja miehellä 33v. Yks poika löytyy, ikää 1v8kk ja toisen laskettuaika on joulukuussa. Parin kk päästä pitäs päästä muuttamaan joten loppusuoralla alkaa talo olla. Mut sitten on tietty vielä autotallin tekoa, pihatyöt, rantasaunan teko, leikkimökkiä, aittaa jne...Varmaan ikuisuusprojekti.

Meillä tehdään talo kokonaan kappaletavarasta, ei siis otettu miltään talovalmistajalta mitään pakettia. Etsittiin ja pohdittiin mieleinen talon pohja ja arkkitehti meille sen sit piirsi ja kaikki on alusta asti ite tehty. Puutkin kaadettu metsästä, sahattu, höylätty ja jokainen erikseen naputeltu pystyyn. Kattoristikot oli ainoot mitä taloon "valmiina" tuli. Mies on aikalailla yksin sen tehnyt. Valussa oli hieman talkooväkeä apuna ja mun isä aina välillä viikonloppuisin ja lomalla käy auttelemassa ja miehen kaveri satunnaisesti, mut "ammattimiehiä" siellä ei oo näkynyt, lukuunottamatta sähkömiestä. Oishan tän saanu niin paljon helpommallakin mut mies haluaa ite tehdä että tietää varmasti miten on tehty ja mistä. Ja tuleehan tää näin halvemmaksikin. Me ostetiin miehen vanhemmilta 3ha maata johon kuuluu oma ranta. Kokonaisbudjetti meillä on ehkä n.150000e. Talossa neliöitä on himpun vajaa 140 ja yläkertavaraus tehtiin joten sinne saa sitten ehkä semmoset 60m2 lisää jos tarvetta on. POhjan valinnassa ja suunnittelussa käytetiin tätä mallia apuna http://www.kontio.fi/fin/Genre136.14.m232.i5676.html Tuosta on sit muuteltu keittiön ja tuon takamakkarin paikkaa ja keittiö on tupamaisesti yhtä olohuoneen kanssa ja terassia on muuteltu ja pesuhuonetta. Mut perusidea on tuo.

Kyllähän tämä aika rankkaa on ollut. Mies lähtee aamulla raksalle 9-10 aikaan ja tulee kotiin 22-23 illalla. Asutaan tällä hetkellä n.10km päässä rakennukselta. Aika yksin on pojan kanssa oltu, onneks mun vanhemmat sitä aina välillä kattoo niin oon päässyt raksalle auttelemaan ja jos on omia menoja ollut. Mut aika kotipainotteista tämä elämä on ollut. Ite vielä opiskelin viime kevään, tein harjottelua ja muita koulujuttuja ja poika oli päivähoidossa mutta nyt taas minun kanssa kotona ja on jatkossakin kun äitiyslomalle jään marraskuussa. Mut on se sen arvoistakin. Saadaan just semmonen oma koti kun halutaan ja päästään omaan rauhaan maalle muuttamaan. Ja saadaan kaikki kolme koiraakin samaan pihapiiriin. Pari on ollut miehen kotona asumassa kun ei tässä kunna rivitalossa oikein onnistu tuo metsästyskoirien pito.
 
Hei vain pitkästä aikaa! Me ollaan nyt viikko asuttu Uudessa Kodissa ja täytyyy sanoa, että a-i-v-a-n ihanalta tuntuu!!! Tekee mieli vain kävellä taloa ympäri hymy korvissa, niin tyytyväinen olen :D . Nyt tuntuu, että kannatti raataa 2 vuotta, nyt on meidän tarpeisiin täydellinen talo! Nyt lapsistakin on ihmeellistä kun äidillä onkin ihan normaalit vaatteet kotona, eikä kulje aina raksavaatteissa. Työkavereita kun kävi aiemmin raksalla, niin niitä taas kovasti huvitti nähdä mut "reiskana" puukko lahkeessa roikkuen :LOL: ...

Ja loppusiivous tehtiin kahdestaan mun äidin kanssa, eikä tuo nyt kovin kummonen homma ollut, eli ei tod. olis kannattanut millekkään siivousfirmalle maksaa! En tiedä johtuuko siitä, että olen koko rakentamisen ajan samalla siistinyt paikkoja imuroimalla (ärsyttävää tehdä töitä sotkuisessa ympäristössä!!! |O Ei tosin uskois mun oikeen työpaikan pöytää katsoessa ;) ), mutta ei loppusiivouksessa mitenkään hirveästi sitä pölyäkään ollut...?! Toki puuhaa riitti ja äipän apu oli tervetullutta.

Mutta teille, jotka nyt pakerratte raksailun parissa tai raksaleskenä niin voimia, jaksakaa, se kannattaa :hug:
 
Ande - Onnea uuteen kotiin oikein kovasti! Toivottavasti kaikkien ketjulaisten kodit valmistuu ennemmin tai myöhemmin!

Oman valmistuminen tuntuu suht kaukaiselta, mutta itse jaksan sillä, että tiedän ihanan kodin olevan tulossa. Harmittaa kun en pääse osallistumaan juurikaan rakentamiseen kun lapset vielä niin pieniä, eikä oikein hoitajia lähimailla. Mut piipahdellaan aina satunnaisen säännöllisesti raksalla, tulee lapsillekin ympäristö tutuksi.

Meillä on tehty useit viikkoja 1-2 miehen voimin ulkoverhousta taloon ja autotalliin ja loppu häämöttää. Ikkunapeltejä mies laitellut ja mitä sivulautoja lie ovatkaan nimeltään ikkunoihin. Saa talvi sitten tulla kun on tullakseen.

Arki on alkanut, lapset meni hoitoon, siinäkin yksi stressi-tekijä kun vaki perhepäivähoitaja on sairastunut vakavasti ja ei hoida enää. Keväällähän hoitopaikat oli jaettu jo ja nyt jäljellä vain hajapaikkoja... No, eihän sairaudelle mitään voi ja toivottavasti kiva täti paranee. Tytöt nyt sit meni eri paikkoihin, pienempi perhepäivähoitajalle ja isompi päiväkotiin. Saas nähdä miten lähtee menemään. Pitkään mietin mikä on oikea ratkaisu, mutta isomman päiväkotiryhmä on liki 30 lasta ja pienemmästä ei kyllä sinne olisi ollut.

Asuntomessuilla itseasiassa poikkesin kaksikin kertaa, mutta en mä sieltä mitään ihmeellistä ahaa-elämystä saanut. Eniten mua alkoi jotenkin kiehtoa mustat kodinkoneet, mut kattoo nyt. Pihakiveyksiä katseltiin, hinta vaan hirvittää. Todennäköisesti asfaltoidaan ajotie ja sitten pienemmän kulkureitit vain laitetaan kiveykselle.

 
Kiva, että uusia raksaajiakin on ilmaantunut tähän ketjuun. Kiva juttu.
Meillä koko kesä mennyt vähän niin ja näin... oikeestaan en tiedä miten onkin näin uuvahdettu, että ei oikeastaan mitään ole saatu aikaan. Mutta kovasti toivon, että parvekkeen kaiteet (lopulliset) vielä tänä vuonna olisivat paikallaan. Pihahommia mies on kans välillä tehnyt, mutta töissä sillä on niin kiire, ettei oikein lomaakaan ehtinyt pitää... kait sit joskus nekin tulee kuntoon.
 
tiipeli
pikaseen ilmottaudun minäkin porukkaan :) me rakennetaan keski-suomeen 5h+k+autokatos ja 3 varastoa (joista 1 on myös tekninen tila). kaivinkone tuli tontille 4 viikkoa sitte ja nyt laitetaan (tai siis mies on laittamassa:D ) villoja ja tuulensuojalevyjä seiniin, aluskate on paikoillaan. ite tehään ja tarkotus on muuttaa jouluksi uuteen kotiin. rakennusmestari-isä auttaa, muuten tosta ei mitään tuliskaan :)
 
Minäkin ilmottaudun mukaan raksaleskiporukkaan. :)
Meille tulee 1½-kerroksinen , neljä makuuhuonetta omaava talo Pohjois-Pohjanmaalle. Rakennus etenee vielä hitaasti (mutta varmasti). Rakentaminen alkoi todenteolla heinäkuussa ja tällä viikolla valetaan lattia. Alunperin tarkoituksena oli päästä jouluksi omaan taloon, mutta näyttää tuo käyttävän sen verran hitaasti että näillä näkymin muutetaan ens keväänä.
Apuna on appiukko+sillon tällön kavereita, mutta koska appiukko on muuallakin töissä niin rakentaminen painottuu iltoihin ja viikonloppuihin...
 
...ennen kun projekti loppuu ;) !!Eli rakennus projekti ollaan alotettu vuosi sitten kesäkuussa ja itse ollaan tehty alusta asti. Talo on rakenteilla haja-asutus alueelle pirkanmaalle ja tosiaan omin pikku kätösin rakennellaan, siksi tässä projektissa hiukan kestänyt!Mies kuitenkin tuonne 18.00 asti yleensä ensin töissä sitten suoraan raksalle.
Nyt meillä pikkuhiljaa alkaa vihdoin seinien maalailu ja kohta sitten laatoitus työt!Laatat on jo tilattu ja hyvä tulee :D !
RAnkka vuosi on takana, mutta nyt kun tietää ,että pari kuukautta enää niin kyllä se tästä.....
Perheessämme on minun ja mieheni lisäksi 3- ja 4 vuotiaat lapsoset sekä pikkuinen koiruus!!
Meille tulossa itse suunniteltu n.160 neliöinen puutalo.
 
Mites naisilla raksahommat etenee?

Meille muurattiin tällä viikolla piippu, ja nyt on mies laittanu kakkoskakkosia seiniin. Sitten en yhtään tiedä, mitä ois seuraavana luvassa. Kattopeltejä ei oo vielä näkyny, vaikka tilattuna kyllä on, niin niitäkään ei voi laittaa. Ja tuttu joka käy puhaltamassa meille villat, ei tiedä vielä millon pääsee tulemaan. Mutta eiköhän nuo miehet tiedä mitä seuraavana voi tehdä. Hidastahan tää on, mutta jospa se tästä. :)
 
Meillä on nyt projekti siinä vaiheessa että ens viikolla ois tarkotus muuttokuorma kasata ja muuttaa uuteen kotiin :D Keittiöt ja muut on asennettu ja nyt laitetaan laminaatit paikoilleen ja sit kodinkoneet jne. Paljon jää hommaa vielä muuton jälkeenkin mut kunhan nyt saa ton muuttotarkastuksen läpi niin loput listotukset, terassit ja saunan kerkee tekemään sitten myöhemminkin. Ihanaa kun urakka alkaa lopultakin olemaan päätöksessään! Tai no päätöksessä ja päätöksessä. Hommaa riittää vielä moneksi vuodeksi. Ens kesänä pitäs tehdä autotalli/varasto sitten oman jaksamisen mukaan rantasaunaa, leikkimökkiä, halkoliiteriä jne. Puhumattakaan siitä valtavasta pihatyömäärästä mikä on edessä. Mutta tärkein etappi on ku pääsee muuttamaan!
 
Sanle, mahtavaa kun pääsette muuttamaan omaan taloon! Ihan kateeksi käy. ;)
Ei huvittas enää yhtään täällä kaupungissa asuminen, vaan haluttas äkkiä maalle. Kyllähän täältä pääsis vaikka heti, mutta ei haluta etsiä tässä välissä väliaikaista kämppää.

Meille on nyt laitettu sisälle villat ja pellit katolle.

Katselin tuossa Innoa ja tuli kyllä tosi hienot huoneet siinä. Erityisesti ihastuin siihen vaaleaan lattiaan. Pitääpä katsoa Innon sivuilta siitä tarkempaa tietoa niin voin sitten markkinoida sitä miehelle. :D
 
Pitkästä aikaa...viimeks oon kirjoittanut heinäkuussa.

Talopaketti on jo tullu ja pystyssä. Tällä hetkellä kirvesmies taitaa tehdä väliseiniä. Kuukauden on kirvesmies enää hommissa, sit jää pois ja mies alkaa tehdä omien töiden jälkeen...eli hyvinkin menee ens kesään ennen ku muutetaan. Mut sit on nuo isoimmat hommat tehty ja sisähommia pääsee tekemään ukkeli.

Ite en oo tähän mennessä osannu oikein muuta tehdä kuin siivoilla siellä ja järjestellä paikkoja ja viedä ruokaa ja kahvia =)
Jospa mä sit osaisin vaikka maalata ja tapetoida.

Ihanalta kyllä näyttää jo, niin valmiilta ulospäin mutta sisällä täys kaaos. kunpa tämä aika menisi nopeasti ja olisi pian ensi kesä....

Kattopellit ois pitäny tulla jo maanataina, ei oo näkyny. Piippu on muurattu ja takkaleivinuuni tilattu. Ja niitä väliseiniä nyt siis puuhaillaan. Saunan ja kylppärin seinät on muurattu.
 
Pitkästä aikaa...viimeks oon kirjoittanut heinäkuussa.

Talopaketti on jo tullu ja pystyssä. Tällä hetkellä kirvesmies taitaa tehdä väliseiniä. Kuukauden on kirvesmies enää hommissa, sit jää pois ja mies alkaa tehdä omien töiden jälkeen...eli hyvinkin menee ens kesään ennen ku muutetaan. Mut sit on nuo isoimmat hommat tehty ja sisähommia pääsee tekemään ukkeli.

Ite en oo tähän mennessä osannu oikein muuta tehdä kuin siivoilla siellä ja järjestellä paikkoja ja viedä ruokaa ja kahvia =)
Jospa mä sit osaisin vaikka maalata ja tapetoida.

Ihanalta kyllä näyttää jo, niin valmiilta ulospäin mutta sisällä täys kaaos. kunpa tämä aika menisi nopeasti ja olisi pian ensi kesä....

Kattopellit ois pitäny tulla jo maanataina, ei oo näkyny. Piippu on muurattu ja takkaleivinuuni tilattu. Ja niitä väliseiniä nyt siis puuhaillaan. Saunan ja kylppärin seinät on muurattu.

Kyllä tää tästä, hitaasti mutta varmasti... =)
 
Kuskus Joko teillä alkaa näyttää huoneet normaalikokosilta? Itsestä kun tuntuu, että huoneet näyttää niin pieneltä tuolla raksalla. Eihän siellä kyllä vielä mitään väliseiniä ole, niin ei kunnolla nää, minkä kokoisia huoneista tulee. =)

Mies joutui viikolla ainakin reiluksi kuukaudeksi sairaslomalle. Saas nähdä miten vaikuttaa rakentamiseen. Toisaalta nyt on päivälläkin aikaa olla raksalla, mutta toisaalta ei tiedä että miten tuo loukkaantuminen tulee vaikuttamaan... Ensi viikolla tietää siitäkin sitten enempi. Nyt on mies kyllä ollu raksalla, mutta ottanut rennommin. =)
 
Meep: nyt minusta vasta pieneltä huoneet tuntuukin :eek:
Mut kai se siitä sitten ajan myötä. Keittiö tuntuu ihan sikapieneltä, olohuone liian kapealta ja pitkältä, takkahuone on kuin vaatekomero ja vaatehuone se vasta kärpäsen kakalta tuntuukin.. :LOL:

 
kuskus Vai ei huoneet vieläkään tunnu oikean kokoisilta... Mua varoiteltiin, ettei saa mennä liian aikaisin raksalle, ettei miehellä tarvi sitten alkaa isontaa taloa. :LOL:

Minkä kokoisia taloja raksaleskien miehet rakentaa? Meille tulee 190 ja rapiat asuinneliöitä. Että ihan mukavan kokoinen talo pitäisi tulla. :)
 
Meep: joo, kyl sen nyt hahmottaa paremmin, millainen talosta on tulossa. Mut jotenkin on vaan niin vaikeaa käsittää miten esim. meidän keittiöön kaikki tarvittava mahtuu. Vaikka se on melkein 20 neliötä...(olikohan 18). Talo on n.140m2 (asuinpinta-ala), yhteen kerrokseen. Musta tuntuu et mä oon tällä hetkellä ihan pihalla kaikesta, kun joku kysyy mitä teillä tapahtuu raksalla, en osaa ollenkaan vastata. Jotain ympäripyöreetä vaan selostan. Mä niin odotan sitä hetkeä että pääsen itse sinne touhuumaan, siis vaikka maalaamaan tai jotain :D
 
Minustakin tuntuu, ettei pysy perässä, että mitä siellä raksalla aina tapahtuu. Isommat projektit kyllä tietää, mutta aina ei tiedä, mitä mies siellä tekee. Ja aina, kun joku kysyy että mistä olette jotain hommannut ja mitä se makso, niin en osaa vastata mitään varmaa. Jotenki ei jää päähän nuo asiat, vaikka niitä monta kertaa mieheltä kyselee. B)
 
tiipeli
Heippa!

Meillä etenee hyvin. Aikataulussa ollaan. Nyt vaan jännitetään iskeekö sikaflunssat tai muut päälle... koska loppuajan aikataulu on tosi tiukka! Jouluksi uuteen kotiin on tavoite ja hommaa vielä riittää ja miehen on pitkää päivää tehtävä! Siis töiden jälkeen ja viikonloppuisin pitkää päivää. Meillä on katot paneloitu ja seinät maalia+tapettia vaille valmiita. Maalit kävinkin tänään ostamassa, koemaalaukset on tehty ja tapetit tulee huomenna. Samoin myös laatat tulee huomenna eli on iskälle hommaa :) muurari on tällä hetkellä raksalla takkaleivinuunia tekemässä. Ulkopuolelta talo on ikkunanpuitteita vaille valmis. Pihat ja terassit jääkin ensi keväälle, vaikka alun perin oli tarkoitus ainakin piha tehdä jo tänä syksynä. Ei vain ole maita näkynyt pihassa, joiden luvattii tulla.... Vastoinkäymisiä on ollut sen verran, että ikkunat tuli 5 viikkoa myöhässä! Suututtaa tuon firman toiminta kyllä niiiiiiin paljon!! Pyysin tarjouksia useilta puljuilta ja jotkut sanoivat heti kättelyssä, etteivät pysty toimittamaan meidän aikataululla, joten niiden tuotteita ei sitten edes vertailtu. Nuo ilmoittivat vasta tilausvahvistuksessa, että toimitus on 4viikkoa myöhemmin kun pyydettiin ja siitäkin myöhästyivät viikolla. Huijasivat siis tilauksen itselleen, mua niin ärsyttää tuommoinen! Epäoikeudenmukaista muita toimittajia kohtaan. Mutta tuo onkin onneksi ainoa vastoinkäyminen ja ikkunat kuitenkin lopulta tuli sen verran ajoissa, että saatiin lämmöt ajoissa päälle, että kerkee lattiat kuivua.

Meillä on jaettu työnjako niin, että mies rakentaa ja minä kysyn tarjoukset, tilaan tavarat ja maksan laskut. Sillä tavalla ainakin tiedän mitä on tilattu, paljon maksanut ja tavaroista voi myös päätellä, mikä vaihe raksalla on menossa, jos ei muuten muista :)

Kuinkaa paljon käytte lasten kanssa raksalla? Me käydään aika harvoin, ehkäpä kerran viikossa, itse kyllä käyn useammin ruokiksella tms. Naapureita en oo ikinä nähny lasten kanssa raksalla eikä kuulemma mieskään.

Eipä tässä sen kummempia, täytynee mennä siivoamaan... ei juuri ole enää motivaatiota täällä enää siivoilla ja pitää paikkoja kunnossa. Melkein voisi jo osan tavaroista kohta pakata!! :D Tsemiä rakentamiseen ja leskeyteen! (mitenhän sitä enää osaa kotona samaan aikaan miehen kanssa ollakaan?!? no, eipä me kyllä aiemminkaan olla juuri oltu kun aina on toinen menossa harrastuksissaán lähes vuoroilloin)
 
Mukava kuulla muidenkin kuulumisia. :)

Me käydään lapsen kanssa viikonloppuisin raksalla. Koska tuo meidän poika on vielä niin pieni, niin ei viihdytä siellä kauaa...

Onko muuten kaikille tulossa keskuspölynimuri? Meillä pitäisi nyt päättää, laitetaanko meille sellanen. Itse en oo koskaan asunu talossa, jossa olis ollut keskuspölkkäri. Sen muutaman kerran kun olen keskuspölkkärillä imuroinu, niin on tuntunut se pitkä letku todella hankalalta... Onhan se tietenkin hankala vedellä imuria perässä, kun sekin tahtoo tökkiä joka paikkaan, mutta siihen on tottunut...
 

Yhteistyössä