Tervetuloa Matilda joukkoon =)
Meillä talo on siis jo valmistunut vuosi sitten, tosin paljon olis vielä kaikenlaista ja uusia idoita mielessä laukkaa
Mulla oli rakennusaikanamme samanlainen tilanne eli odotin kuopusta, hän oli 3,5kk, kun muutimme. Paljon ennemmän olisi voinut osallistua ja paneutua, ellei olisi ollut raskaana ja vielä uhmaikäinen hulehdittavana. Yleensähän tämä rakentaminen osuu ihmisillä aina siihen saimaan, kun lapset on pieniä. Ihannetilannehan olis rakentaa ennenkuin lapset syntyy.
Olin siis raskaana, kun aloimme rakentaan ja heti aluksi oli selvää, että vaikka tiesimme mitä haluamme ja mulla itsellä on ihan hyvä värisilmä, haluamme sisustusapuun ammattilaisen. Siis sellaisen, joka osaa opastaa kaakeleissa ja muutenkin talonväristyksessä ja etsii puolestamme sellaiset materiaalit mitkä haluamme. Meillä tuttu oli käyttänyt K-raudan palvelua ja sinne mekin alkuun suuntasimme, sitten kuulimme eräästä alan erikoisliikeestä, jossa oli hyvä laattavalikoima, tapetteja jne. ja hyvä ilmainen 3d-suunnitelma, joten sieltä suunnitelman sitten otimme. Suunnittelija teki meille ehdotuksia meidän maun mukaan. Oli tosi huojentava, ettei tarvinnut ravata kaakeleita etsimässä ja vielä yrittää niistä sommitella sopivan näköistä. Mm. K -raudassa käydessäni ei silmiini osunut meille sopivia laattoja. Kaakeleiden suhteen suunnittelija suunnitteli meille kerralla mieleisen, hän valitsi meille myös lattiamateriaalit ja etsi tehostetapettaja ja auttoi maaleissa. Tuosta kaikesta oli suuri apu, sillä ammatilaisella on silmää kokonaisuudelle, sehän on juuri hankalinta, nähdä kaikki kokonaisuutena. Suosittelen tällaisen avun käyttöä =)
Meillä vessoissa ja kylpyhuoneessa kaakelit ovat yhtenäiset, kahdessa vessassa on käytetty sormimosaikkilaattaa ja suurta suorakaidelaattaa, kuten pesuhuoneessakin, jossa samaista laattaa on kuitenkin kahtena eri sävynä, muutenkin sisustuksessa on sama linja läpi talon.
Listoja emme halunneet talopakettiin, valitsimme ne lopuksi, lattioiden mukaan, kattolistoja meillä ei ole kuin vessoissa ym. joissa on paneelikatto. Listat ovat uniikkeja, meille tehtyjä, lattialistat sävytettiin useamman petsin seoksella.Ostimme listat yhdestä pienestä tehtaasta, hinnaltaan olivat 2,40e per juoksumetri, jonkin verran halvempia kuin liikkeissä, siellä ei olisi saanut oikean sävyisiä. Samasta paikasta osteimme myös erilaisia kulmalistoja jne.Mm. saunan ja pesuhuoneen listat on rautakaupasta ja ne maalasin itse sekoittamalla värillä, en tykkää vaaleasta puusta ja mäntykarmeista.