rakkaus(ko)

Auttakaa nyt naista ylämäessä... Tai eipä tähän tilanteeseen taida ratkaisua löytyäkkään. Eli:
Olen naimisissa, kaksi lasta..6v ja pari kk:tta vanha vauva. Ja olen nyt 2 vuotta ollut rakastunut toiseen mieheen. Sängyssä ei olla oltu, kaksi kertaa suudeltu tän kahdebn vuoden aikana. Tunteet on vahvat molemmin puolin... ja ollaan kai jonkin moiset Romeo ja Julia Ollaan tässä ooteltu että tää menisi ohi... Meneehän se? Tällästä rakkautta en ole koskaan tuntenut, ja ollaan niin sukulaissieluja kun vaan voi olla.
Tässä avioliitossa ei mitään suurempaa "vikaa" ole. Mies on hyvä ja hieno ihminen... ja tietenkin minulle rakas ja tärkeä. Mutta... Vaikeaa on olla kun sydän on toisaalla. Kämppislinjallahan tämä elämä meillä menee :/ Mutta miksei tämä mene ohi!!! Ihan sama näenkö tätä toista miestä,tai pidetäänkö yhteyttä... tunteet ei vaan muutu. Hän on yrittänyt seurustella tahollaan huonolla menestyksellä. Aina palataan tässä oravanpyörässä tähän samaan pisteeseen. Oon niin väsynyt tähän tilanteeseen. Ja tuohon vauvan ikä asiaan... joku ajattelee että tuommoiseen tilanteeseen vielä lapsiakin tekee... minua ei aborttia saa tekemään kirveelläkään. Oli tilanne mikä oli. Rakkautta tällekin lapselle kyllä riittää. Ja tosiaan oon kuvitellut että tämä olotila menee ajan kanssa ohi.
Saa tuomita.

 

Onpas kökkö tilanne..
tietääkö puolisosi tästä asiasta ja tunteistasi?
Olisiko hyvä puhua asiat hänen kanssaan kunnolla halki vai miten toivoisit miehesi toimivan jos joutuisi samaan tilanteeseen? Jos todella vielä haluat yrittää jatkaa liittoa, pitää nostaa kaikki asiat esille ja puhua juurta jaksain, jonka jälkeen voi aloittaa "puhtaalta pöydältä". Ja samalla tietenkin katkaiset välit kokonaan tähän toiseen. Toisaalta jos sydämesi kaipaa muualle ja jo kaksi vuotta olet sitä vastaan taistellut, ei tunne varmaan helpolla katoa...
Tosi hankala tilanne, mutta mieti tarkkaan mitä päätät tehdä, koska se varmasti vaikuttaa koko loppuelämääsi. Voimia!

 

Mieti tarkkaan ja harkiten ennen kuin teet ratkaisua...

 

Kuulostaapa tutulta nuo "tällaista rakkautta en ole koskaan tuntenut" ja "sukulaissielu..." Minä olen muutaman kerran ollut rakastunut juuri tuolla tavalla, tunteikkaasti, kaikkinielevästi melkein. Tosiasia vain on, ettei niistä suhteista ollut pitemmän päälle mihinkään.


Aviomiestäni kohtaan ei ole koskaan ollut tällaisia "suuria tunteita", mutta silti meillä on todella hyvä, toimiva suhde, jonkakaltaista tuskin olisin saanut aikaiseksi niiden "suurten rakkauksieni" kanssa.

Suuret tunteet tulevat ja menevät, ja saattavat joskus muuttua jopa käänteisiksi; suuresta "rakkaudesta" voi tulla suurta "vihaa", näitähän nähdään nykyään ihan liikaa...sitten seuraahirveän riitaisia avioeroja, lasten huoltajuuskiistoja jne.

Jos olisin Sinun asemassasi, niin en todellakaan kertoisi miehelleni tästä ihastuksestani. Tällä elämänkokemuksella olen oppinut arvostamaan enemmän vakaita päätöksiä kuin suuria tunteita. Sen lisäksi sinulla on vielä lapsia, jotka tarvitsevat isäänsä! Puhumattakaan miehestäsi, jonka maailma voi kaatua, jos jätät hänet. Ehdottaisin, että otat järjen käteen nyt vaikka elämä pikkuvauvan kanssa kaipaakin piristystä ehkä.

 

Hei !
Toi kuulostaa vähän liiankin tutulta. En ole 5 vuoteen käynyt baareissa ym... ja olen aina ollut uskollinen miehelleni, toisin kuin mieheni... Mutta jokin aika sitten menetin sydämeni eräälle miehelle joka asioi työpaikallani. Mitään ei ole tapahtunut välillämme, mutta tunteet ovat jotain ennenkokematonta. Ajattelen tätä miestä taukoamatta. En myöskään tiedä,miten toimisin tästä eteenpäin!

 

sama täällä.

ihastus tuli niin äkkiä etten edes tajunnut. tunne on molemminpuolin.

tiesin että olen elänyt avioliittoani todella tunneköyhässä ilmapiirissä, mutten tiennyt että kaipasin juuri sitä tunnetta niin paljon.
eli kun tunnetta ei ole ollut pitkään aikaan, ilmeisesti aloin etsimään sitä muualta, ja nyt on sopiva yksilö vastannut tunteisiini...
meillä on myös lapsia avioliitossa. ja yhdessä olemme olleet 5 vuotta.. meillä on todella paljon selvittämättömiä asioita takana, ja minä en enää niitä edes halua selvittää. ne asiat satuttaa joka kerta, edelleen. mieheni luottaa minuun ja minä en luota häneen. tämä taitaa olla minun avioliittoni loppu. perheterapiasta en usko olevan apua, koska minä olen jo luovuttanut.
voi olla että elän loppuelämäni yksin, ehkä lasteni kanssa. mutta mieluummin niin kuin tunteettomassa kodissa.
minä ainakin huomasin tarvitsevani oikeasti rakkautta, välittämistä, kiitos siitä kuuluu tälle ihastukselle.
vaikka voi olla että joskus eroa kadun, niin se on sitten niin. parempi olla yksin jos yhdessä on huono olla. ja siihen yrittämiseenkään ei enää pysty. :headwall:

 

Hinku: sitten on varmaan kaikkien osapuolten kannalta parasta erota.
Miehesi myös löytää vielä joskus ihmisen, joka rakastaa häntä. Siihen hänelläkin on oikeus.

Onneksi et ole ennättänyt pettää tai tehdä muuta tyhmää, jota joudut häpeämään lastesi edessä. :flower: Äläkä teekään.

 

niin olen sanonut miehelleni että oiskohan hänkin onnellisempi jonkun muun kanssa?
hän vaan jaksaisi uskoa tähän meidän liittoon.
itse olen ihan loppu.
meillähän ei pitäisi olla mitään vikana. kaikki asiat ihan hývin ainakin hänen mielestään.
ei väkivaltaa, viinaa tai kolmansia pyöriä.
henkisen väkivallan määrää ei vaan voi kuvailla. elän kuin jonkun muun elämää. olen liian monta kertaa myöntynyt enkä ole pitänyt kiinni asioista jotka ovat minulle tärkeitä.
olen ikäänkuin hyväksynyt hiljaa tilanteen... koska en jaksa kuulla jälleen sataa syytä tehdä asia niinkuin mieheni sen haluaa, ja ylimielistä naurua minun haaveilleni.. alan uskoa että mieheni on tosiaankin eri planeetalta.
en ole pettänyt miestäni. enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. :flower: mutta jos mieheni ansaitsee olla onnellinen niin eiköhän se ole sallittu myös minulle joskus?