Rakenneultrasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Eli meillä tilanne se ettei kunta sitä tarjoa. Ainoastaan np-ultra tarjotaan ja kaikki siellä oli hyvin. Itsellä nyt rahatilanne se ettei yksityiselle oikein olis varaa mennä. Tai sitten ollaan syömättä
Niin uskaltaako tuon rakenneultran jättää välistä? Jos rakenteissa ollisi jotain pahasti pielessä niin eikö se olisi näkynyt jo np-ultrassa.
Onko kukaan muu jättänyt tuota ultraa välistä?
 
Mä jätin välistä pakon edessä, kun satuin oleen mahataudissa sinä päivänä kun piti mennä. Eikä uutta aikaa saanut. Sitten muista syistä ravasinkin ultrassa loppuraskaudesta, ja sepä olikin "jännää" aikaa, kun lääkärit löysi melkeen joka ultrauksessa jotain vikaa vauvasta. Millon oli liian isot aivolohkot, millon nestekertymiä selässä jne... Viikolta 30 asti elin siis paniikissa, et mikä vauvaa vaivaa ja mimmosena syntyy.... Terve poika kuitenkin sitten syntyi.
 
1.4.2008 jälkeen ensimmäisen kerran neuvolassa käyvät ovat vasta saaneet rakenneultran Kuopion kaupungilta. Kolmannelle lapselleni saan siis vasta kaupungin rakenneultran. Ja ennestään on kaksi tervettä lasta jo. Joten luulis ettei mitään hätää ole. Vai oliko np-ultrassa jotain erityistä?
 
Kyllähän np ultrassa nyt näkee jo sen, että näyttääkö normaalilta, mutta esim. sydämen rakennetta ei nää.

Meillä np ultrassa katotaan jo että on kummatkin aivolohkot (rakenneultrassa sitten mittaillaan niitä), sekä munuaiset, virtsarakko, vatsanpeitteet, selkäranka jne. katotaan np-ultrassa.

Niin ja munuaisaltaitako se on kun rakenneultrassa mittaillaan kans...
 
EI ollut mitään erityistä ja np-ultrassa lääkäri sanoi että rakenteet näyttää normaalilta niiltä osin mitä tällähetkellä pystyy näkemään. Eli tuolla perusteella ajattelin että jos jotain pahasti pielessä niin olis varmaan viitteitä nähnyt. Vaikka joku sanoi ettei np-ultrassa rakenteet näy.
Tietty onhan lapsia tehty ennen ultriakin joten täytyy luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Jotenkin vaan hullua ettei tuota kaikissa kunnissa tarjota kun eihän kaikilla yksinkertaisesti ole varaa maksaa noista ultrista. Ainakaan meillä just nyt
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:

Täällä ei tarjota yhtään ultraa varsinaisesti. Itse kustansin np-ultran ja toi rakenne kuuluu ns. "neuvolan ohjelmaan" mutta ite pitää maksaa pkl-maksu 22e.
 
no mä jäin kiinni juuri rakenneultrassa. munuaisaltaan lajeentuma, kalkkipiste sydämessä, liian vähän lapsivettä, istukka jo pahoin kalkkeutunut... tän jälkeen haluaisin mennä ultraan, vaikka siitä vaikeat ajat alkavatkin. toisaalta jos on valmis ottamaan vastaan sen mitä tulee ja sellaisenaan, niin turhahan näissä seuloissa on käydä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
EI ollut mitään erityistä ja np-ultrassa lääkäri sanoi että rakenteet näyttää normaalilta niiltä osin mitä tällähetkellä pystyy näkemään. Eli tuolla perusteella ajattelin että jos jotain pahasti pielessä niin olis varmaan viitteitä nähnyt. Vaikka joku sanoi ettei np-ultrassa rakenteet näy.
Tietty onhan lapsia tehty ennen ultriakin joten täytyy luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Jotenkin vaan hullua ettei tuota kaikissa kunnissa tarjota kun eihän kaikilla yksinkertaisesti ole varaa maksaa noista ultrista. Ainakaan meillä just nyt
Täällä ei tarjota yhtään ultraa varsinaisesti. Itse kustansin np-ultran ja toi rakenne kuuluu ns. "neuvolan ohjelmaan" mutta ite pitää maksaa pkl-maksu 22e.
No kyllä se minusta silloin tarjotaan jos menee vain polimaksu. Täällä rakenneultra yksityisellä yli 150? tietty siitä jotain saa kelalta takas mutta erisummissa liikutaan kuin 22?

Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
EI ollut mitään erityistä ja np-ultrassa lääkäri sanoi että rakenteet näyttää normaalilta niiltä osin mitä tällähetkellä pystyy näkemään. Eli tuolla perusteella ajattelin että jos jotain pahasti pielessä niin olis varmaan viitteitä nähnyt. Vaikka joku sanoi ettei np-ultrassa rakenteet näy.
Tietty onhan lapsia tehty ennen ultriakin joten täytyy luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Jotenkin vaan hullua ettei tuota kaikissa kunnissa tarjota kun eihän kaikilla yksinkertaisesti ole varaa maksaa noista ultrista. Ainakaan meillä just nyt
Täällä ei tarjota yhtään ultraa varsinaisesti. Itse kustansin np-ultran ja toi rakenne kuuluu ns. "neuvolan ohjelmaan" mutta ite pitää maksaa pkl-maksu 22e.

Missä päin suomea ei tarjota yhtään ultraa?!? Tk:n puolella on meillä päin np-ultra.
Ite sokerin takia seurannassa ja polilla tulee ravattua, joten pkl-maksu on tuttu- ja normijuttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maximillianna:

Pikkukaupunki Varsinais-Suomessa.
 
Similar threads

Yhteistyössä