Rakel Liekki - minun mielipide

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä en voi millään hyväksyä Raakel Liekkiä televisiossa pornouransa takia. Heti, kun näen tai kuulen hänen nimensä, silmieni eteen tulee kuva hänen tv-esiintymisestään jalat levällään ja alapäätään hiplaten.

Mielestäni YLEn ei pidä käyttää entistä pornotähteä ruudussa. Olkoonkin, että jokaisella ihmisellä on menneisyys, tällä ihmisellä tekemiset julkisuudessa ovat olleet niin ääripäätä. Pornotähden mainetta ei vaan saa ajan kanssa haalistumaan, sitä hän kantaa taakkanaan läpi elämänsä.
Niin, kyllähän se väistämättä uskottavuuteen vaikuttaa. En nyt näe, miksei voisi jossain viihdeohjelmassa esiintyä, mutta yhtään asiapitoisempiin yhteyksiin valitsisin kyllä jonkun toisen tyypin. Ja todellakin joo sellaisen, jolla olisi ehkä osaamista ja kykyjäkin, ei vain suhteita.
 
Rakelissa ei ärsytä se että hän on tyhmä ja (keksi sopiva sana) mielensäpahoittaja. Mutta kun nuo kaksi yhdistetään siihen että hän esittää fiksua, niin se saa karvat pystyyn. Ei, hän ei ole fiksu. Eikä hän muuten taida olla ammattitoimittajakaan. Hän vain esittää ja leikkii sellaista. Se ärsyttää.
 
Mä en voi millään hyväksyä Raakel Liekkiä televisiossa pornouransa takia. Heti, kun näen tai kuulen hänen nimensä, silmieni eteen tulee kuva hänen tv-esiintymisestään jalat levällään ja alapäätään hiplaten.

Mielestäni YLEn ei pidä käyttää entistä pornotähteä ruudussa. Olkoonkin, että jokaisella ihmisellä on menneisyys, tällä ihmisellä tekemiset julkisuudessa ovat olleet niin ääripäätä. Pornotähden mainetta ei vaan saa ajan kanssa haalistumaan, sitä hän kantaa taakkanaan läpi elämänsä.
Ei varmaan kannata katsoa pornoa, jos se vaikuttaa sun elämään ja ajatuksiin noin voimakkaasti? Mulle ainakin on pienestä pitäen opetettu, että pornon katsominen on OK niin kauan kunnes se alkaa vaikuttamaan normaaliin elämään. Toivottavasti pääset pakkoajatuksistasi eroon jonakin päivänä, tsemppiä.
 
Niin, kyllähän se väistämättä uskottavuuteen vaikuttaa. En nyt näe, miksei voisi jossain viihdeohjelmassa esiintyä, mutta yhtään asiapitoisempiin yhteyksiin valitsisin kyllä jonkun toisen tyypin. Ja todellakin joo sellaisen, jolla olisi ehkä osaamista ja kykyjäkin, ei vain suhteita.
Se on kuitenkin OK että tuomitut rikolliset ja valehtelijat partioivat kaduilla :D
 
Ei varmaan kannata katsoa pornoa, jos se vaikuttaa sun elämään ja ajatuksiin noin voimakkaasti? Mulle ainakin on pienestä pitäen opetettu, että pornon katsominen on OK niin kauan kunnes se alkaa vaikuttamaan normaaliin elämään. Toivottavasti pääset pakkoajatuksistasi eroon jonakin päivänä, tsemppiä.
Kivat vanhemmat sinulla... vai tarhan täditkö opettivat?
 
Vai niin tosta pornosta sen verta mulle oli kun olin just teini niin suosikit oli mariah ja raakel siinä hommassa. Lisäks ku nyt vanhempana katoin niin rakelin yhessä videossa näytettään kyllä tosin hyvin miten sitä alapäätä nuollaan ja samalla sormeillaan sille naiselle se orkku et kannattaa siinäkin mielessä tsiigaa. sellasta niin selkeetä ohjetta en oo ennen nähnyt. Ööh mä pidän suurinta osaa toimittajista vajapäisinä jotka ei uskalla oikeesti grillata esim politiikkoja nää koulutetut broilerit kysyy aina ne samat kyssärit kaikilta ja kaikilla on mukavaa.

eli papukaijjana olemiseen ei tartte koulutusta tykkään juuri näistä kouluttautumattomista siksi kun heidän kysymyksensä eivät ole ennalta arvattavia ja siksi mielenkiintoisia.
rakelin silmistä paistaa lämpö ja ne sädehtii kyllä kaus eli pelkkä positiivinen fiilis tulee siitä. kun en katso telkkaa juurikaan moni ohjelma jää katsomatta mutta jos aukasen niin ei sen jutut ja mistä niitä tekee mitää huonoja ole kuiteskaan.
feminismistä sen verran itse ajan kaikkien maailman ihmisten tasarvoa enkä yhden ryhmän joten siitä näkökulmasta se on vähän suppea jos pelkkää naisten juttua ajaa sillon monesti unohtuu moni muukin noh ei tuolla sitäkään ongelmaa näyttäny olevan.

ei selallasille tiina rosenbergeille jotka haukkuu joka ukon vajukiksi vaan sen takia kun sattuu olemaan mies sellainen on vaan moukkamaist akäytöstä vaikka koittaa piilottaa sen naisten asiaksi.
 
Rakel on kyllä jumalaton spermaviemäri, kaikkiin aukkoihin tuli kutia siihen malliin, että huh huh. Kyllä siinä osaaminen kehittyy ja on kehittynyt, että varmasti on saavuttanut keskiarvoisen yleläisen osaamistason. Joka muuta väittää on kova ylevihaaja.
 
Eikö sinua itseäsi pelota tuollainen pakkomielteisyys?
Et osaa mistään muusta jutella, kun yhdestä ja samasta asiasta.
Mene hoitoon.
En ole syksyn jälkeen täällä jutellut pakolaisasioista yhtään, katupartioista tuskin ollenkaan. (y) Paria katupartioketjua olen seurannut ja huvituin tästä kommentistasi sen verran että kommentoin.

Minkälaista hoitoa suosittelisit? Olisikohan Rakelilla tarjolla jotain... Enkä tarkoita mitään pervoiluhoitoa, sillä uskon että Rakelilla on antaa muutakin.
 
Rakelin blogissa oli viime viikolla hyvä uusi hoito, jota voisit kokeilla. Siinä pitää olla kyllä aika notkeassa kunnossa. Pää työnnetään perseeseen ja sitten yritetään erottaa, kumpi pää suoltaa enemmän paskaa :love:
 
Joo joo, olinkin nimenomaan pieni lapsi ja joo, tämä olikin viestini pääasia, hyvä että tartuit tähän. Olet mitalin ansainnut. Päivän palstasaavutuksesi suoritettu.
No jos kirjoitat, että "olet pienestä pitäen ollut ärsyttävä", niin kyllä kaikki kuvittelevat sinun olleen ärsyttävä jo pienenä lapsena. Älä hermostu muille siitä, että itse kirjoitat mitä ja miten sattuu.
 
Aina kun raakkelin naaman näkee, tulee mieleen se kohtaus, missä todella isomunainen neekeri jyysti sitä ensin kakkoseen, sitten ykköseen ja lopulta raakkeli otti se kakkaisen melan suuhunsa ja sai lastit naamalle :eek:

se on taidetta se!
 
Yhteistyössä