\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.06.2005 klo 23:19 huh huh kirjoitti:
Toivokaa ettette eroa koskaan ja ettei miehenne ota samanlaista akkaa vaimokseen kun suurinosa täällä on! Järkyttävää sanon minä. Miettikää miltä teidän lapsesta tuntuisi kun joku äitipuoli olisi samanlainen kuin te. Hävetkää!!!
Olen siitä onnellisessa asemassa, ettei mieheni vaadi minua rakastamaan lapsiaan. Riittää, että siedän heidät, sanoo hän. Riittää siis, että hyväksyn heidän olemassaolonsa.
Näillä lapsilla on jo äiti. Minun tehtäväni ei siis ole jakaa heille mitään äidinrakkautta. Lisäksi he käyvät meillä vain tapaamisilla.. ja se on aika vähän loppunen lopuksi, jos ajatellaan minun ja miehen lasten välistä suhdetta ja sen luomista ja kypsymistä jne.
Eihän kukaan vaadi näiltä lapsiltakaan että heidän kuuluisi ehdottomasti rakastaa minua - kuten rakastavat äitiään! Miksi minun pitäisi olla "äiti " heille - eivät hekään ole "minun lapsiani". ??!!
Huolehdin heistä, otan heistä vastuuta - juuri sen verran kuin se minulle sopii. En ole lapsenvahtiautomaatti. He eivät tule tänne tapaamaan minua, vaan isäänsä.
Tapaamisten jälkeen he palaavat "viralliseen" kotiinsa, oman äitinsä hoiviin.
Ei miehenikään ole mikään isähahmo minun lapselleni. Heillä ei ole edes mitään isä-lapsi-suhdetta. Heillä on kaveri-suhde. Ja minun lapseni kuitenkin asuu ja elää arkeaan täällä meillä: lapsellani ei ole toista kotia, vain tämä yksi ainoa, eikä hänellä ole muita vanhempia kuin minä, ei myöskään muuta isän tai miehen mallia enää kuin se mitä mieheltäni saa. Silti tätä tehtävää ei mielestäni kuulu sälyttää mieheni harteille. Hän ei ole biologinen vanhempi eikä aio astua isän rooliin minun lapseni suhteen. Hän on isä omille lapsilleen.
Mies ei siis esimerkiksi aseta kotiintuloaikoja, siivousvuoroja tai sanktioita minun lapselleni. Ne ovat minun tehtäviäni lapsen virallisena huoltajana ja vanhempana.
Rakkautta tai rakastamisen tunnetta ei voi vaatia. Me emme voi vaatia toisiltamme, että "sinun on rakastettava minun lastani kuin omaasi" ja kun toimimme tältä pohjalta, saamme ihan itse luoda (vapaaehtoisesti) tunnepohjan kumppanin lapseen. Se on juuri niin syvä kuin se on.
Meillä on etuna sekin, että olemme "ottaneet opiksemme" aiemmista liitoistamme ja virheistämme. Osaamme keskustella, emme vain riitele ja syyttele ja vaadi.
Vietämme lomaa erilaisin kokoonpanoin. Vietämme lomaa ja vapaa-aikaa myös kahden, ilman yhtäkään lasta.
Meillä tämä on toiminut erinomaisen hyvin.