V
vierailija
Vieras
Raisiossa mies yritti kaapata linja-auton — kyydissä 20 matkustajaa!
"Poliisi sai lauantaina kello 13.33 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Raisiossa linja-auton matkustaja olisi uhannut muiden matkustajien henkeä
Poliisin saaman alustavan tiedon mukaan epäilyllä henkilöllä olisi ollut kädessä räjähde ja mahdollisesti käsiase, joilla hän uhkasi muita matkustajia.
Epäilty oli noussut linja-autoon aiemmin, ja kesken matkan hän oli noussut paikaltaan ja uhannut matkustajia ja kuljettajaa. Epäilty oli vaatinut, että linja-auton ovia ei saa avata eikä kukaan saa poistua tai hän räjäyttää käsikranaatin.
Linja-auton kuljettaja oli kuitenkin pysäyttänyt auton ja avannut ovet, josta matkustajat pääsivät ulos. Linja-autossa oli kaikkiaan noin 20 matkustajaa tapahtumahetkellä. Kukaan matkustajista ei loukkaantunut tilanteessa.
Paikalle saapui nopeasti useita poliisipartioita, ja poliisi otti teosta epäillyn miehen kiinni linja-auton ulkopuolella noin kello 13.40.
Kiinniotto sujui rauhallisesti. Poliisi löysi paikan päältä käsikranaatin, joka osoittautui deaktivoiduksi. Tapahtumapaikalta ei kuitenkaan löytynyt käsiasetta."
Olisiko Sipilän, Orpon ja Soinin 2015 rikastuttaneen porvaripuun hedelmiä?